Quantcast
Channel: Autot ja moottoripyörät - ePressi
Viewing all 4677 articles
Browse latest View live

Arkean autot ja työkoneet kulkevat jatkossa jätteiden ja tähteiden voimalla

$
0
0

Kaikissa Arkea-konsernin dieselkäyttöisissä ajoneuvoissa ja työkoneissa käytetään jatkossa 100 % jätteistä ja tähteistä valmistettua polttoainetta. Arkea siirtyi 16.3. käyttämään Nesteen alkuvuonna lanseeraamaa Neste MY uusiutuvaa dieseliä.

Suurin osa Arkean kiinteistöhoidon ja Arkea Kunnossapidon huoltoautoista, traktoreista ja työkoneista on dieselkäyttöisiä. Uudella polttoainevalinnalla saadaan siis aikaan merkittävä etu ympäristön kannalta.

– Haluamme aidosti pienentää ympäristöjalanjälkeämme ja se tarkoittaa kestäviä konkreettisia tekoja ja valintoja. Uusi teknologia ja innovaatiot onneksi luovat mahdollisuuksia tähän. Meillä on paljon ajoneuvoja ja koneita, joten päästöjäkin syntyy. Tällä uudistuksella n. 80 % käyttämästämme polttoaineesta on täysin uusiutuvaa, kertoo palvelujohtaja Sanna Lehtinen.

Neste MY uusiutuvan dieselin kulutus on sama kuin tavallisen dieselpolttoaineen, mutta sen avulla voidaan saavuttaa jopa 90 % pienemmät kasvihuonekaasupäästöt perinteiseen fossiiliseen polttoaineeseen verrattuna. Polttoaine on valmistettu jätteistä ja tähteistä, ja se on luokiteltu vetykäsitellyksi kasviöljyksi (HVO). Neste MY palaa puhtaammin jolloin myös lähipäästöt pienenevät fossiiliseen vaihtoehtoon verrattuna.

− Olemme erittäin iloisia, että Arkea on valinnut Neste MY uusiutuvan dieselin autojensa ja työkoneidensa käyttöön. Viime vuonna Neste MY auttoi vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä peräti 6,7 miljoonalla tonnilla, mikä ylittää reilusti Suomen koko henkilöautoliikenteen vuosittaiset päästöt, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen johtaja Sam Holmberg.

Uusiutuvan dieselin käyttöönotto on osa Arkean liiketoiminnan jatkuvaa ja arvojenmukaista kestävää kehittämistä. Yhtiö on viimeisen vuoden aikana mm. uusinut kiinteistönhoidon kalustoa vähäpäästöisemmäksi ja näin pienentänyt ympäristökuormaa. Lisäksi kesäkuussa 2016 Arkeassa otettiin käyttöön neljä sähköautoa.

Lisätiedot:
palvelujohtaja Arkea Oy ja Arkea Kunnossapito Oy Sanna Lehtinen, puh. 040 148 6595
johtaja, Marketing & Services Suomi, Neste, Sam Holmberg, puh. 050 458 4078

 

 

 


Puhtaat ja raikkaat sisätilat parantavat matkustusmukavuutta

$
0
0

Talven jäljiltä auton sisätiloihin on usein kertynyt suuria määrää likaa, kuten pölyä ja hiekkaa. Myös ilmastointijärjestelmä on talven jäljiltä tunkkainen ja tunkkaisuus leviää näin koko autoon. Aloittamalla kevätkauden huolellisella sisäpesulla ja raikastuksella, on autossa huomattavasti mukavampi matkustaa.

Sisäpesuun kannattaa varautua tarkoituksenmukaisilla varusteilla. Tarvitaan laadukkaat puhdistusaineet verhoilulle, muovi- ja nahkapinnoille, ikkunoille sekä ilmastointijärjestelmälle. Lisäksi vaaditaan kunnolliset pesuvälineet, mikrokuitusieni, keinosäämiskä ja muutama mikrokuituliina. Oikeilla puhdistusaineilla ja välineillä pesu sujuu huomattavasti helpommin ja nopeammin.

Sisäpesu aloitetaan imuroimalla auto huolellisesti. Matot otetaan ulos autosta jotta myös mattojen alta saadaan kaikki hiekka ja pöly pois. Tarvittaessa matot pestään heti sisäpesun aluksi, jotta ne ehtivät kuivua sisäpesua tehdessä. Imuroinnin jälkeen auton sisäpinnat puhdistetaan järjestelmällisesti. Aloitetaan kojelaudan ja muiden muoviosien puhdistuksella. SONAX Sisäpesuainetta suihkutetaan kätevälle, pyöreälle mikrokuitusienelle ja pinnat pyyhitään puhtaaksi. Tarvittaessa ovien tai takaluukun muoviosissa voidaan käyttää apuna SONAX ihmesientä, joka poistaa hankalasti irtoavat jäljet hetkessä. Ikkunoiden pesuun tulee varata oma ikkunoille tarkoitettu mikrokuituliina. SONAX Ikkunapesu suihkutetaan suoraan ikkunaan ja pinta pyyhitään puhtaaksi.

Muoviosien ja ikkunoiden jälkeen on verhoilun vuoro. Vaikeat tahrat poistetaan ensin kangasverhoilusta SONAX Tahranpoistoaineella. Tahranpoistoaineen jälkeen penkit pestään huolellisesti SONAX Verhoilun ja alcantaran puhdistusaineella. Vaahtoutuva puhdistusaine suihkutetaan tasaisesti käsiteltäville pinnoille ja annetaan vaikuttaa 3-5 minuuttia. Lopuksi pinta pyyhitään synteettisellä säämiskällä.  Mikäli autossa on nahkapenkit, pinnat käsitellään SONAX XTREME Nahanhoitovaahdolla. Nahanhoitovaahto suihkutetaan nahkapinnoille ja pinta pyyhitään puhtaaksi pehmeällä mikrokuituliinalla.

Puhdistuksen jälkeen muovipinnat viimeistellään vielä Muovinkirkasteella. Tämän jälkeen laitetaan matot paikoilleen ja suoritetaan auton raikastus. SONAX A/C ilmastoinninpuhdistusaine on äärimmäisen tehokas ja helppokäyttöinen sisätilojen raikastaja. Ilmastoinninpuhdistusaine desinfioi ja poistaa epämiellyttävät hajut hetkessä. Purkki asetetaan käynnissä olevan auton sisälle, ilmastointiasetusten ollessa ohjeen mukaisesti säädettynä. Auton annetaan käydä 15 minuuttia jonka jälkeen auto tuuletetaan. Puhdas ja raikas ilmastointijärjestelmä raikastaa sisätilat ja tekee matkustamisesta huomattavasti mukavampaa. 

Lisätiedot:
Jari Veteläinen, tuotepäällikkö
jari.vetelainen@kaha.fi
09 615 68 208

Arkean autot ja työkoneet kulkevat jatkossa jätteiden ja tähteiden voimalla

$
0
0

Kaikissa Arkea-konsernin dieselkäyttöisissä ajoneuvoissa ja työkoneissa käytetään jatkossa 100 % jätteistä ja tähteistä valmistettua polttoainetta. Arkea siirtyi 16.3. käyttämään Nesteen alkuvuonna lanseeraamaa Neste MY uusiutuvaa dieseliä.

Suurin osa Arkean kiinteistöhoidon ja Arkea Kunnossapidon huoltoautoista, traktoreista ja työkoneista on dieselkäyttöisiä. Uudella polttoainevalinnalla saadaan siis aikaan merkittävä etu ympäristön kannalta.

– Haluamme aidosti pienentää ympäristöjalanjälkeämme ja se tarkoittaa kestäviä konkreettisia tekoja ja valintoja. Uusi teknologia ja innovaatiot onneksi luovat mahdollisuuksia tähän. Meillä on paljon ajoneuvoja ja koneita, joten päästöjäkin syntyy. Tällä uudistuksella n. 80 % käyttämästämme polttoaineesta on täysin uusiutuvaa, kertoo palvelujohtaja Sanna Lehtinen.

Neste MY uusiutuvan dieselin kulutus on sama kuin tavallisen dieselpolttoaineen, mutta sen avulla voidaan saavuttaa jopa 90 % pienemmät kasvihuonekaasupäästöt perinteiseen fossiiliseen polttoaineeseen verrattuna. Polttoaine on valmistettu jätteistä ja tähteistä, ja se on luokiteltu vetykäsitellyksi kasviöljyksi (HVO). Neste MY palaa puhtaammin jolloin myös lähipäästöt pienenevät fossiiliseen vaihtoehtoon verrattuna.

− Olemme erittäin iloisia, että Arkea on valinnut Neste MY uusiutuvan dieselin autojensa ja työkoneidensa käyttöön. Viime vuonna Neste MY auttoi vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä peräti 6,7 miljoonalla tonnilla, mikä ylittää reilusti Suomen koko henkilöautoliikenteen vuosittaiset päästöt, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen johtaja Sam Holmberg.

Uusiutuvan dieselin käyttöönotto on osa Arkean liiketoiminnan jatkuvaa ja arvojenmukaista kestävää kehittämistä. Yhtiö on viimeisen vuoden aikana mm. uusinut kiinteistönhoidon kalustoa vähäpäästöisemmäksi ja näin pienentänyt ympäristökuormaa. Lisäksi kesäkuussa 2016 Arkeassa otettiin käyttöön neljä sähköautoa.

Lisätiedot:
palvelujohtaja Arkea Oy ja Arkea Kunnossapito Oy Sanna Lehtinen, puh. 040 148 6595
johtaja, Marketing & Services Suomi, Neste, Sam Holmberg, puh. 050 458 4078

 

 

 

Taksi Helsingin toimitusjohtajaksi Jari Kantonen

$
0
0

Taksi Helsingin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Kantonen (49).  Hän aloittaa tehtävässään loppukeväällä 2017. Jari Kantonen siirtyy Taksi Helsingin palvelukseen Finrail Oy:n liikennejohtajan tehtävästä. Ennen uraansa Finrail Oy:ssä Kantonen toimi G4S Suomen operatiivisena johtajana.

Jari Kantosella on työhistoriassaan vankkaa johtamiskokemusta logistiikka- sekä turva-alalta ja hän on toimintatavoiltaan avoin, yhteistyökykyinen ja päättäväinen johtaja.

Kantonen on vahva strategiaosaaja, joka on ollut mukana ansiokkaasti kehittämässä voimakkaasti muutosvaiheissa olevia yhtiöitä. Hän tuo Taksi Helsingille lisävoimaa yhtiön menestyksekkääseen jatkokehittämiseen.

Toimitusjohtaja Monna Huvilinna irtisanoutui tehtävästään tammikuussa 2017 omasta pyynnöstään. Hän on tehnyt arvokasta työtä Taksi Helsingin palveluksessa ja rakentanut Taksi Helsingille uuden organisaation, joka toimii aiempaa selkeämmin ja ammattimaisemmin. Monnan luomalta vahvalta pohjalta Jari Kantosen on hyvä jatkaa yrityksemme luotsaamista.

Jari Kantonen

Lisätietoja:

Taksi Helsinki, Jukka Kuusisto, hallituksen puheenjohtaja puh. 050 392 2660, jukka.kuusisto@taksihelsinki.fi

Viikonlopun tärpit: Pohjois-Suomessa taistellaan SM-pisteistä jääradalla ja snowcrossissa

$
0
0

Pohjois-Suomessa nautitaan tulevana viikonloppuna moottoriurheilupainotteisista päivistä, kun Kuusamo isännöi lauantaina autojen jääradan SM-osakilpailua ja Rovaniemellä taistellaan sunnuntaina snowcrossin SM-pisteistä. Kimi Räikkösen ja Antti Pyrhösen motocross-tiimi puolestaan matkaa Argentiinan MM-osakilpailuun.

SM-jäärata-ajon vauhtia. Kuva: Tero Lyttinen

AUTOJEN JÄÄRADAN SM-MITTELÖT JATKUVAT KUUSAMOSSA

Autojen jääradan SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Kuusamossa. Määräaikaan mennessä mukaan ilmoittautui 44 kuljettajaa. Viivalla nähdään muun muassa kuukausi sitten Paltamon SM-avauksessa V1600-luokan voiton vienyt Sakari Koskimaa, Luokan 1 pistejohdossa oleva Joni-Pekka Rajala, Luokan 2 kärkimies Jukka Lassila sekä nelivetoluokan Paltamossa voittanut rallicrossin Super Car-luokan Suomen mestari Jere Kalliokoski.

Kilpailu alkaa klo 11 ja päättyy noin klo 15.

La 18.03. Jäärata SM, Kuusamo
Opasteet Kuusamoon saavuttaessa vt4 ja 5-tien kiertoliittymästä alkaen. Kilpailupaikka on keskustassa Sokos Hotel Kuusamon rannassa. Käynti jäälle Juomuspolun kautta.

Viktor Herten on Suomen kärkikuskeja snowcrossissa. Kuva: Roger Strandberg

ROVANIEMI ISÄNNÖI SNOWCROSSIN SM-TAISTOA 

Snowcrossin SM-kauden neljäs osakilpailu ajetaan sunnuntaina Rovaniemen Mäntyvaarassa. SM-pisteistä kisataan Pro Open -luokassa ja Suomen Cupin pisteistä mittelevät Naiset, Junior 11-14, Junior 14-16, Sinisalo Challenge ja Semi Pro -luokan kuljettajat. Lisäksi sunnuntaina kisaavat kansalliset luokat Harraste ja Veteraanit. Lauantaina paikan päällä ajetaan BRP Cup 2017. SM-luokassa lähtöviivalla nähdään muun muassa historian ensimmäisen Stadioncrossin Suomen mestaruuden viime kuussa voittanut Victor Herten.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/rovaniemi-isannoi-snowcrossin-sm-taistoa-viikonloppuna

Lähtöluettelo

Liput 10€/päivä. Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

La-Su 18.-19.03. Snowcros SM, Kansallinen, BRP Cup 2017 (Pro) Mäntyvaara, Rovaniemi
Osoite: Mäntyvaaran Moottoriurheilukeskus, Mäntyvaarantie 161, 96101 Rovaniemi

MM-KILPAILUT

Max Nagl joutui jättämään kauden toisen MM-osakilpailun kesken juututtuaan mutaan. Kuva: Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing

RÄIKKÖSEN JA PYRHÖSEN TIIMI ARGENTIINAN MM-KISAAN

Motocrossin MM-mittelöt jatkuvat tulevana viikonloppuna Argentiinassa, jossa ajetaan kauden kolmas osakilpailu. Kimi Räikkösen ja Antti Pyrhösen Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing tiimin kuljettajista Ranskan Gautier Paulin on pitänyt parasta vauhtia kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa ja on nyt MXGP-luokassa sijalla seitsemän. Qatarissa ajetun kauden avauksen sekä Indonesian erittäin haastavalla mutaradalla taistellun toisen osakilpailun jälkeen tiimin brittikuski Max Anstie löytyy sijalta 12 ja viime vuoden MM-pronssimitalisti Saksan Max Nagl sijalta 16.

Pistetilanne ja maksullinen liveseuranta: www.mxgp.com

19.03. Motocross MM, MXGP, MX, Neuquen, Argentina

KANSALLISET KILPAILUT

18.03. Autosuunnistus, Kuopio, Harjoitusajo
19.03. Ralli/Jokkis, Mäntyharjun moottoriurheilukeskus, Seurakilpailu
19.03. Rallisprint, XXVII KIPARI SPRINT, Rautavaara. K, Aluemestaruus

----

Myös mm. nämä artikkelit ovat vapaasti käytettävissänne:
Moottoriurheilu.tv/molander-valmis-satsaamaan-uuteen-dakar-seikkailuun-budjetti-lahes-100-000e
Moottoriurheilu.tv/blog/emma-kimilaisen-blogi-kuinka-yhdistaa-aitiys-ja-moottoriurheilu-ura
Moottoriurheilu.tv/motocrosslupaus-jere-haavisto-tahtaa-maailmanmestariksi
Moottoriurheilu.tv/fim-europe-tyytyvainen-suomen-moottoriliiton-moottorikelkkaurheilun-kehittamiseen

Aki Pihlaja snowcross-mestariksi Yhdysvalloissa - Viktor Herten kasvatti SM-pistejohtoaan Rovaniemen snowcross-kisassa

$
0
0

PIHLAJA SNOWCROSS-MESTARIKSI YHDYSVALLOISSA

Vuoden 2016 snowcrossin ISOC-sarjan Pro Lites -luokan mestari Aki Pihlaja! Kuva: Ridex365

Suomen Aki Pihlaja kruunattiin eilen sunnuntaina Yhdysvalloissa snowcrossin ISOC-sarjan Pro Lites –luokan mestariksi.

Yhdysvaltojen snowcrossin ISOC-sarja huipentui eilen Lake Genevessä, Wisconsinissa ajettuun finaaliin. Toisesta osakilpailusta saakka Pro Lites -luokkaa dominoinut  ja viimeiseen osakilpailuun pistejohdossa startannut Boss Racing -tiimin Aki Pihlaja teki viikonloppuna täydellisen suorituksen.

Ski-Doolla kisaava suomalainen sijoittui lauantaina ensimmäisessä osakilpailussa kolmanneksi. Sunnuntaina hän ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan nappasi molempien alkuerien voitot ja tervehti ruutulippua ensimmäisenä myös finaalissa jättäen täpärästi taakseen yhdysvaltalaisen Nickolas Lorenzin. Kolmanneksi ajoi Lorenzin maanmies Zak Mason ennen Ruotsin Marcus Ogemar-Hellgrenia.

Lähes jokaisessa osakilpailussa palkintokorokkeelle noussut Aki Pihlaja on antanut tiimilleen Boss Racingille juhlan aihetta läpi kauden. Kuva Team Boss Racing

27-vuotias Rovaniemen kasvatti vei lopulta Pro Lites –luokan nimiinsä 61 pisteen erolla ennen Yhdysvaltain Jake Angovea. Lorenz otti luokan pronssia.

Kahdeksan osakilpailuviikonloppua sisältänyt ISOC-kausi starttasi marraskuun lopussa Minnesotan Duluthista. Yhdysvaltojen snowcross-kauden päätyttyä Pihlaja matkaa seuraavaksi Eurooppaan. Mies tulee kisaamaan tulevana viikonloppuna Ruotsin Falunissa Clash Of Nations –kilpailussa, josta matka jatkuu Suomeen sunnuntaina Sodankylässä ajettavaan snowcrossin SM-sarjan finaaliin.

Lake Geneven osakilpailun tulokset

ISOC-sarjan pisteet

27-vuotias rovaniemeläinen Aki Pihlaja saavutti vuonna 2016 Snowcrossin MM-hopeaa ja Suomen mestaruuden.

Seura: Lapin Moottorikelkkailijat
Kelkka: 2 x Lynx Rave RS 600
Saavutukset:
2015: SM 1.; Battle of nations 2.
2014: EM 1.; SM 1.; MM 8.; Snowstar 1.
2013: MM 5.; Snowstar 1.; Levi Sno-X 1.; Kara-X 1.
2012: MM 5.; SM 3.
2011: MM 7.; SM 4.; SM-joukkue 1.; IceMan 1.

2006: SM 1. Sport 600-luokassa

---

HERTEN VOITTOON SNOWCROSSIN ROVANIEMEN SM-OSAKILPAILUSSA

Victor Hertén johtaa snowcrossin SM-sarjaa ennen ensi viikonlopun kauden finaalia. Kuva: Victor Herténin tiedotus

Victor Hertén voitti sunnuntaina ajetun snowcrossin kauden neljännen SM-osakilpailun ja kasvatti pistejohtoaan ennen ensi viikonlopun finaalia.

Rovaniemi isännöi sunnuntaina kauden neljättä snowcrossin SM-osakilpailua Mäntyvaaran Urheilukeskuksessa. Kovinta vauhtia Pro Open -luokassa piti kisan ennakkosuosikki, stadioncrossin Suomen mestariksi helmikuussa kruunattu Team Loukko.comin Viktor Hertén, joka nappasi molempien erien voitot. Pietarsaaren Moottorikerho ry:n mies otti Lynxillaan yhteistulosten voiton ennen toiseksi molemmissa erissä kaasutellutta tiimikaveriaan Juuso Loukkoa. Tiimin päivän täydensi kolmanneksi molemmissa erissä kaasutellut Mikko Osmo kolmannella sijalla.

Hertén ei tehnyt sunnuntain SM-kisapäivää itselleen kuitenkaan helpoksi, sillä Rovaniemellä lauantaina ajettu BRP Cupin kisa oli koitua hänen kohtalokseen.

– Treenit ja aika-ajot oli sunnuntaina raskaita, kun olin kaatunut lauantain kisassa ja reidet ja selkä oli aika jumissa, Hertén toteaa.

– Me tehtiin pieniä muutoksia iskariin ennen erää. Pääsin nopeasti johtoon, mutta Juuso oli lähellä keskellä erää, kun otin liian rennosti. Sitten löysin lisää vauhtia ja pääsin kirimään loppuun asti. Toiseen erään sain vähän huonomman lähdön, päästin muutaman kierroksen jälkeen Juuson ohi, mutta sitten otin kiinni, pääsin ohi ja karkuun. Oli raskas päivä, kun lihakset oli niin jumissa, mutta rata oli tosi kiva, Lapin Moottorikelkkailijoiden ratamestarit oli tehnyt hyvää työtä, Hertén kiitteli.

Kun kausi on finaalia vaille valmis, Hertén johtaa sarjaa 95 pisteellä. Toisena on Kauhajoen Moottorikelkkailijat ry:n Juuso Loukko 72 pisteellä ja kolmantena kerhokaveri Mikko Osmo 65 pisteellä. Pronssista tullaan näkemään kuitenkin tiukkaa taistoa, sillä Eetu Karjalainen on vain yhden pisteen päässä Osmosta. Snowcrossin SM-sarja huipentuu ensi viikolla Sodankylässä ajettavaan kaksipäiväiseen finaaliviikonloppuun.

Rovaniemellä kisattiin myös Suomen Cupin pisteistä. Semi Pro -luokassa Joonas Keskiaho otti molempien erien voitot ja kasvatti pistejohtoaan. Aki Pietilä sijoittui yhteistuloksissa toiseksi ja Juho Virmakoski kolmanneksi. Semi Pro –luokan yhteispisteissä Keskiaho johtaa 82 pisteellä, Pietilällä on 53 pistettä ja Virmakoskella 51 pistettä.

Naisten luokan voittoon Rovaniemellä ajoi molemmat erät nimiinsä vienyt Noora Kursu, toiseksi sijoittui Marika Lönnvikia ja kolmanneksi Carolina Wärni.

Juniorit 11-14 –luokassa nopeinta vauhtia piti Otto Hyvärinen kahdella erävoitolla. Toiseksi yhteispisteissä sijoittuivat tasapistein Emil Mikalsen ja Tino Honkanen. Jarno Tenhunen kuittasi neljännen sijan.

Juniorit 14-16 –luokassa kaksi erävoittoa napsinut Topi Posti sai toisessa erässä viiden sijan rangaistuksen ohitettuaan heiluvan keltaisen lipun aikana. Yhteistulosten voittajaksi nousi Gustav Sahlsten Postin jäädessä toiseksi. Tony Honkanen oli kolmas.

Rovaniemen osakilpailun tulokset

Kotimainen promilletesti päivittäistavarakauppoihin valtakunnallisesti

$
0
0

Vaihtoehto alkoholin puhallustesteille – Goodwiller Oy:n kertakäyttöinen promilletesti lopettaa ajokunnon arvuuttelun

Goodwiller Oy on aloittanut yhteistyön Kesko Oyj:n kanssa Promilless-tuotteen jakelusta K-ryhmän K-marketeissa ja K-Supermarketeista. Valtakunnallisen jakelun piiriin tulevat kevään aikana myös K-Citymarketit sekä tamperelaisen Tammer-Tukku Oy:n asiakaskaupat. Yhteistyö pohjoissuomalaisen Osuuskauppa Arinan kanssa jatkuu, alkuvaiheessa ketjun Prismojen osalta. Tuotetta on saatavilla myös joistakin apteekeista.  

Oululaisen startup-yritys Goodwiller Oy:n kehittämä kertakäyttöinen Promilless -testi tuo uuden ja luotettavan tavan ilmaista veressä oleva alkoholipitoisuus. Älypaperiteknologiaan pohjautuva innovaatio selvittää syljestä helposti ja nopeasti, onko henkilö ajokunnossa. Patentoitu testi on tarkoitettu vastuullisille kuluttajille, jotka haluavat hyödyntää uusinta itsediagnostiikka-teknologiaa.

 

Lisätietoja ja mahdolliset kuvapyynnöt: 

Petri Särkelä
Toimitusjohtaja
Goodwiller Oy
puh: +358 405 748 019
email: petri.sarkela@goodwiller.fi

Petteri Närä
Liiketoimintajohtaja
Goodwiller Oy
puh: +358 40 717 4487
email: petteri.nara@goodwiller.fi

 

Enemmän ulkoilua edullisesti – Bilteman Kevät ja kesä 2017 -kuvasto on ilmestynyt!

$
0
0

Bilteman uusi kuvasto on ilmestynyt. Siitä löytyy jälleen tuhansia tuotteita kotiin, autoiluun ja vapaa-aikaan. Tänä keväänä haluamme erityisesti nostaa esille ulkoiluun ja ulkoaktiviteetteihin sopivia tuotteita – kevät kun on toimeliaisuuden aikaa. Uutuuksien joukosta löytyy runsaasti tuotteita niin puutarhaan ja puutarhanhoitoon, moottoripyöräilyyn, rakentamiseen ja pyöräilyyn kuin kesän rentouttavaan oleiluunkin.

Kevät ja puutarhassa puuhailu kuuluvat erottamattomasti yhteen. Puutarhan käytölle halutaan tänä keväänä paitsi monipuolisuutta, järjestystä ja viihtyisää ulko-oleskelutilaa niin myös toimivuutta ja hyötykäyttöä. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin helppoa kasvattaa omassa puutarhassa raaka-aineita ruokaa varten. Bilteman kasvilaatikot ovat täydellisiä apuvälineitä sesongin aloittamiseen ajoissa ja ne auttavat pitämään puutarhan myös siistinä ja tyylikkäänä. Kasvilaatikkoja voi myös pinota sopivan korkuiseksi kasvatuskehikoksi aivan oman tarpeen mukaan. Kätevillä lisävarusteilla, kuten viljelylaatikon jakajalla, lavakehikkokaarilla ja kehikon päälle asetettavalla kasvihuoneella, saa kasvilaatikon vieläkin monipuolisempaan käyttöön. Silmänruokaa puutarhaan saa vaikkapa kevään hittituotteella, hyönteishotellilla, joka sympaattisen ulkoasun lisäksi on hyödyllinen puutarhasi hyvinvoinnille.

Pyöräilyyn, yhteen vahvimmista tuotealueistamme, on jälleen kerran panostettu paljon. Meiltä löytyvät pyörät kaikille perheenjäsenille vauvasta vaariin ja moneen eri käyttötarkoitukseen. Sähköpolkupyörien suosiolle ei näy loppua ja Biltema haluaa vastata kysyntään tarjoamalla nyt entistäkin laajemman sähköpolkupyörävalikoiman. Myös erilaisiin käyttötarkoituksiin parhaiten sopiviksi suunniteltujen pyörien, kuten työmatkapyörien, kaupunkipyörien, maastopyörien, temppupyörien ja perinteisten pyörien vaihtoehdot ovat runsaat niin ikään.

Itse polkupyörien ohella löytyy runsaasti myös erilaisia tarvikkeita, jotka tekevät pyöräilystä vieläkin nautittavampaa ja turvallisempaa. Polkupyörän perävaunussa kuljetat esimerkiksi kätevästi ja turvallisesti yhden tai kaksi pientä lasta. Tämä on lapsille varsin mukava matkustusmuoto vähän kurjemmallakin säällä, sillä perävaunuun kuuluu alaslaskettava sadesuojus. Myös polkupyörän keväthuolto ja renkaanvaihto sujuvat sutjakkaasti suosittelemillamme välineillä ja neuvoilla. Pyöräilyn kruunaavat tietysti mukavat ja toimivat asusteet, kypärät, käsineet, pyöräilylasit, -housut ja kengänpäälliset.

Biltema tarjoaa nykyisin erittäin laajan tuotevalikoiman koko perheelle tuoteryhmissä autoilu, autonhoito, MP, työkalut, veneily, vapaa-aika, koti, toimisto ja tekniikka, rakentaminen sekä työkalut. Kaiken kaikkiaan myynnissä on noin 18 000 tuotetta. Meidän tavoitteemme on helpottaa ihmisten mahdollisuutta omistaa auto, vene, asunto, työkaluja ja vapaa-ajantuotteita tarjoamalla hyvälaatuisia ja edullisia tuotteita, jolloin kaikilla on mahdollisuus rikkaampaan vapaa-aikaan.

Bilteman Kevät ja kesä 2017 -kuvasto jaetaan lähes 1,4 miljoonaan suomalaiseen kotitalouteen. Sen voi hakea myös mistä tahansa Biltema tavaratalosta. Kuvastoa pääsee selaamaan myös nettisivuilla.

http://www.biltema.fi/fi/Asiakaspalvelu/Kuvasto/

 

Tuotetiedot:

Kasvilaatikko: Materiaali on käsittelemätöntä kuusta. Soveltuu kasvien istuttamiseen, vihannesten viljelemiseen tai kauniiden kukkien kasvattamiseen. Saat haluamasi korkuisen laatikon pinoamalla laatikoita päällekkäin. Mukana 4 tappia. Tilaa noin 250 litralle multaa. On suositeltavaa asettaa laatikon alle suojakangas, jotta laatikkoon ei pääse rikkaruohoja alhaalta päin. Mitat: 1200 x 800 x 195 mm. Käsittelemätön 14-2411 9,99 €. Mustaksi maalattu 14-2420 14,99 €.

Kasvihuone: Suunniteltu viljelylaatikoille/lavakehyksille. Kirkasta muovia. Avautuu pitkältä sivulta, lyhyillä sivuilla hyönteisverkolla suojatut tuuletusaukot. Kiinnikkeet varmistusnaruille. Korkeus 150 cm. (Saapuu huhtikuussa.) 14-1948 29,90 €.

Hyönteishotelli: Houkuttelee puutarhaan hyödyllisiä pölyttäjiä, kuten perhosia, ampiaisia, kimalaisia ja leppäkerttuja. Nämä hyönteiset parantavat hedelmä- ja marjasatoa sekä auttavat torjumaan tuholaishyönteisiä. Sijoita hyönteishotelli suojaisaan paikkaan, mieluiten aamuaurinkoon idän puolelle. Mitat: 37 x 26 x 10 cm. 14-2421 9,99 €.

Sähköpolkupyörä MTB 27,5" 7-vaihteinen: Maastopyörätyyppinen sähköpolkupyörä, jossa on vahvistettu alumiinirunko. Pyörässä on jousitettu lukittava etuhaarukka ja hydrauliset levyjarrut. Ajotietokone LCD-näytöllä, näyttää mm. nopeuden, ajetun matkan, kokonaiskilometrit ja -ajan. Pyörällä on pienet käyttökustannukset, hyvä suoritusteho ja yksinkertainen ja paljon käytetty tekniikka. 36 V/250 W -sähkömoottori, jossa yhdeksän avustustehoa. Akku 8,8 Ah. Maks. 25 km/h, akun kestävyys 30 – 60 km. 27-1452 899 €.

Polkupyörän perävaunu: Kahdelle lapselle. Enimmäiskuormitus: 23 kg. Turvavyöt kahdelle lapselle, tai yhdelle keskelle sijoitettavalle lapselle. 20 tuuman pyörät pikakiinnityksellä. Kokoontaitettava teräsrunko. Hyönteisverkko ja alas laskettava sadesuojus vinyylimuovista. Säilytyslokero selkänojan takana. Vetoaisassa liitoskappale, joka kiinnitetään takapyörän vasempaan pulttiin. Mukana turvaviiri. Paino: 15,5 kg. 27-1889 169 €.

Pyöräilykäsineet, työmatkoille: Tuulen- ja vedenpitävät käsineet Soft-Shell-materiaalia. Ihonmyötäinen malli, joka peittää koko ranteen. Pehmustettu kämmen. Touch screen ominaisuus oikeassa etusormessa ja keltaista, näkyvää materiaalia, joka hengittää. Koot S, M ja L. 27-1830–27-1832 19,99 €.

Lisätietoja:

Biltema Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@biltema.fi
Puh. 09 427 05 830
www.biltema.fi


Ledlenserin uusi Outdoor -mallisto on kirkkaasti paras valaisinvaihtoehto

$
0
0

Saksalainen valaisinvalmistaja Ledlenser on julkistanut uuden valaisinmalliston, jossa nivoutuvat yhteen Ledlenserin pitkä kokemus valaisinvalmistajana ja PRO Teamin parhaat kehitysideat.

Uusi mallisto on suunnattu erityisesti outdoor-käyttäjille ja tuo valoa pimeyteen olitpa vaelluksella, vesillä tai muuten vain ulkoilemassa.

Mallisto koostuu kolmesta tehokkaasta otsavalaisimesta (MH10, MH6 ja MH2), joiden avulla voi pitää kätesi vapaina. Käsivalaisimiin tukeutuville on tarjolla mallit MT18, MT14, MT10 ja MT6. Laajasta mallistosta jokainen käyttäjä löytää tarpeisiinsa parhaiten sopivan valaisimen.

Tehokkaat otsavalaisimet moneen makuun

Otsavalaisimista tehokkain on 600 lumenin valotehon omaava helppokäyttöinen MH10. Li-Ion -akun latausaika on vain 8 tuntia ja käyttöaika jopa huimat 120 tuntia. Punainen takavalo lisää näkyvyyttä ja turvallisuutta. MH10:n suositushinta on 99,00 euroa.

MH6-otsavalaisimessa on kolme eri valotoimintoa Power, Low Power ja vilkkuvalo. Valotoimintoja ohjataan yhdellä painonappikatkaisijalla. MH6:n valoteho on 200 lumenia ja kantomatka 120 metriä. Varauksenilmaisin varoittaa käyttäjää hyvissä ajoin akun heikkenemisestä. Valaisimessa on pesunkestävä ja vaihdettavissa oleva pääpanta. Suositushinta on 64,90 euroa.

Malliston edullisin MH2 on mainio ensivalaisin nuorimmille ulkoilijoille, mutta sopii peruskäyttöön myös kotona ja lyhyillä retkillä. Valaisimessa on valokeilan portaaton säätö ja se tuottaa 100 lumenen valotehon. Kantomatka on 40 metriä ja valaisin toimii kolmella AAA-paristoilla. Suositushinta on 34,90 euroa

Käsivalaisinten kuningas on häikäisevän hyvä

Käsivalaisimien kingi on uusi MT18. Se valaisee kulkijan taipaleen 3000 lumenen valotehollaan ja jopa 540 metrin valonkantamalla. Tasainen, yhtenäinen ja laaja valokeila valaisee tehokkaasti pellot ja polut ympäristöineen. Kuljetuslukitus varmistaa, ettei valaisin mene esimerkiksi repussa vahingossa päälle.

MT18 ladataan USB 3.0 –liitännästä ja 10200 mAh:n akku latautuu täyteen kahdeksassa tunnissa. Suositushinta on 229,00 euroa

MT14-mallin valtteja ovat puolestaan näppärä koko, 1000 lumenin valoteho, 180-metrinen valonkantama ja jopa 192 tunnin akunkesto. Yhdestä painikkeesta säädettävät valo-ohjelmat varmistavat, että valaisin tarjoaa sopivan valaistuksen joka tilanteeseen. Suositushinta on 109,00 euroa.

Taskukokoisen MT10:n strategiset mitat ovat 156 grammaa ja 12,8 cm. Valoteholtaan 1000 lumenin valaisin latautuu kuudessa tunnissa ja 3400 mAh:n akku tarjoaa jopa 144 tunnin käyttöajan. Suositushinta on 99,00 euroa.

Kestävä ja kompakti MT6 on puolestaan hinta-teho -suhteeltaan Ledlenserin paras Outdoor-malliston valaisin. Se on 600 lumenin tehollaan mainio valinta yöllisille vaelluksille. Valaisimen tehoa ja valokeilaa voi säätää nopeasti yhdellä kädellä. Suositushinta on 69,90 euroa.

Takuu: Ledlenser on luotettava, alan huippua edustava laatuvalaisin, jolla on 5 vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu. Se voidaan rekisteröitymällä pidentää 7-vuotiseksi. Tuotteiden huoltopalvelu on Suomessa.

Myynti: Valikoidut Outdoor -myymälät.

Tuotekuvat ovat tiedotteen liitteenä.

Lisätietoja:

Heikki Pirttilahti

tuotepäällikkö

heikki.pirttilahti@nordictrail.fi

p. 0207 310433

Opetusluvan suosio kasvanut – vain 33 % helsinkiläisistä hankkii ajokortin heti 18-vuotiaana

$
0
0

Suomessa suoritettiin vuonna 2016 noin 108 800 kuljettajantutkintoa, mikä oli 14 % vähemmän kuin vuonna 2015. Henkilöauton ajokortin opetusluvalla suorittaneiden määrä nousi vuoteen 2015 verrattuna 26%. Yli 60 % 18-vuotiaista hankki ajokortin heti – Helsingissä luku on vain 33 %.

”Osittain kuljettajantutkinnon suorittajien määrän laskua selittää hieman pienempi 18-vuotiaiden ikäluokka, mutta tutkintojen suorittaneiden määrä laski selvästi myös ikäluokkien kokoon suhteutettuna.  Varsinkin 19-vuotiaiden tai sitä vanhempien tutkinnon suorittaneiden määrä oli edeltävää vuotta pienempi,” kertoo Trafin erityisasiantuntija Marita Löytty.

Kokonaisuudessaan B-kortin tutkintoja suoritti vuonna 2016 noin 60 000 kokelasta eli 8 prosenttia edeltävää vuotta vähemmän. Erityisesti vuoteen 2015 verrattuna laskivat moottoripyörien sekä kuorma-autojen kuljettajantutkintojen määrä. Moottoripyörien kuljettajatutkintojen määrä laski 42 % ja kuorma-autojen 24 %.

Opetusluvalla henkilöauton ajokortin suorittaneiden osuus edelleen kasvussa

Viime vuonna opetusluvalla henkilöauton ajokorttiin oikeuttavan ajokokeen suorittaneiden osuus oli 20 % kaikista kokeen suorittaneista, kun se vuonna 2015 oli 15 %. B-kortin ajokokeen opetusluvalla suorittaneiden määrä nousi vuoteen 2015 verrattuna 26 % ja oli 10 646 henkilöä.

Vuonna 2016 myönnettiin yhteensä 17 350 ajokortin kuljettajaopetuksen mahdollistavaa opetuslupaa, mikä oli 15 % enemmän kuin vuonna 2015.

Opetusluvalla opetuksen saaneista 66 % pääsi ajokokeen läpi ensimmäisellä yrityskerralla, kun autokouluissa opetuksen saaneiden vastaava luku oli 72 %. Ero hyväksyttyjen osuudessa kasvoi hieman vuoteen 2015 verrattuna, jolloin vastaavat luvut olivat 68 % ja 72 %, mutta on vielä selvästi pienempi kuin 2010-luvun vaihteessa.

”Siihen, että opetuslupalaiset reputtavat ajokokeessa useammin kuin autokoulun käyneet on useiden oppilaiden kohdalla yksinkertainen selitys. Autokoulussa opettajat ovat ammattilaisia. Opetusluvalla opettava on useimmiten isä tai äiti, jolla ei yleensä ole valmiuksia ammattimaisen kuljettajaopetuksen antamiseen. Toisaalta oppilaiden oppimisessa on yksilöllisiä eroja opetustavasta riippumatta,” kertoo Löytty. 

Yli 60 % 18-vuotiaista hankkii ajokortin heti – Helsingissä luku on vain 33 %

Henkilöauton ajokortin 18-vuotiaana hankkineiden määrässä ei ole ollut suuria muutoksia viime vuosina, mutta nuorena ajokortin hankkineiden osuuksissa on suuria alueellisia eroja. 18-vuotiaista uusimaalaisista ajokortin hankki viime vuonna 48 %. Osuus oli suurin Etelä-Pohjanmaalla, missä 18-vuotiaista ajokortin hankki 81 %.

Vuoden 2016 lopussa 61 %:lla 18-vuotiaista oli B-ajokortti, kun osuus vuonna 2015 oli 62 %. Taso on kuitenkin muutaman prosenttiyksikön korkeammalla kuin vuosina 2007-2012, jolloin 18-vuotiaiden ajokortillisten osuus oli joka vuosi alle 59 %. Samalla 19-vuotiaiden kortillisten osuus on kuitenkin laskenut ollen viimeisenä kolmena vuonna noin 75 %, kun se aiemmin 2000-luvulla on ollut 77-79 %.

Miesten ja naisten väliset erot ovat pysyneet lähes samana 2000-luvulla. Vuoden 2016 lopussa ero kuitenkin kaventui B-kortin omistavien 18-vuotiaiden naisten osuuden ollessa suurempi kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla, 58 %. Saman ikäisistä miehistä B-kortin omisti 64 %.

Helsinkiläisnuoret erottuvat vielä selvästi muista kaupunkilaisnuorista. 18-vuotiaista helsinkiläisistä B-ajokortin omisti vuoden 2016 lopussa vain 33 %. Helsingissäkään 18-vuotiaiden ajokortillisten osuus ei kuitenkaan ole viime vuosina selkeästi pienentynyt vaan pysynyt 32-35 % välillä.  Suurimpien kuntien joukossa eniten 18-vuotiaita ajokortillisia oli Seinäjoella (83 %) ja Kokkolassa (76 %).

”Siihen, että nuoret helsinkiläiset eivät hanki ajokorttia heti 18-vuotiaana, on paljon mahdollisia selityksiä. Esimerkiksi nuorten ympäristötietoisuus, joukkoliikenteen ahkera käyttö, pyöräilyn lisääntyminen ja ajokortin korkea hinta. Ajokortti hankitaan mahdollisesti vasta sitten, kun on perhettä ja esim. lasten kuljetustarvetta,” pohtii Löytty.

Lisätietoja

Ajoneuvotilastopalveluun on lisätty uusi tietokantataulukko, josta voi hakea tietoa voimassa olevista ajokorteista alueen, sukupuolen, iän ja ajokorttiluokan perusteella. Tietoja on saatavilla vuodesta 2014 alkaen ja ne päivittyvät puolivuosittain.

erityisasiantuntija Marita Löytty, marita.löytty@trafi.fi, p. 029 534 5433

erityisasiantuntija Ari Väisänen, ari.vaisanen@trafi.fi, p. 029 534 6177 (tilastot)

 

 

 

 

Lappeenranta hankkii jatkossa kaasu- ja sähköautoja

$
0
0

Lappeenrannan kaupunki, kaupungin konserniyhtiöt ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) haluavat jatkossa hankkia pääosin uusiutuvalla energialla käyviä autoja, eli kaasu- ja sähköautoja. Tavoitteena on, että fossiilista polttoainetta käyttäviä autoja hankittaisiin jatkossa vain erillissyistä. Näin kaupunkikonserni haluaa edistää liikenteen päästöjen vähentämistä ja uusiutuvaan energiaan siirtymistä Etelä-Karjalassa.

Asia on päätettävänä Lappeenrannan kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 27. maaliskuuta. 

─ Haluamme uusia konsernin ajoneuvojen hankintakriteerit kestävää kehitystä edistäviksi. Jatkossa huomioimme autojen hankinnoissa voimakkaammin ympäristökriteerit ja autojen käytönaikaiset taloudelliset elinkaarivaikutukset, sanoo Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen

Käytännössä ympäristöä suosivia autoja hankitaan jo vuoden 2017 aikana noin 15─25 kappaletta. Määrään sisältyy henkilö-, paketti- ja pienoiskuorma-autoja. Pääsääntöisesti autohankinnat tehdään pitkäaikaisina vuokra- eli leasing-sopimuksina. Tarkoitus ei ole tehdä isoa kertahankintaa, vaan ajoneuvokanta uusiutuu asteittain, kun käytöstä poistuvat autot korvautuvat uusilla. 

Kaupunkikonsernissa voidaan jatkossakin hankkia fossiilista polttoainetta käyttäviä autoja, jos tiettyyn käyttötarkoitukseen ei ole saatavilla uusiutuvalla energialla käyvää autoa. Muun muassa raskaan liikenteen erikoisajoneuvot voivat olla tällaisia. Fossiilista polttoainetta käyttävä auto voidaan hankkia myös silloin, jos sen hankinta- ja käyttökustannukset alittavat uusiutuvalla energialla käyvän auton kustannukset.
 

Kaasuautoja katukuvaan 

Alkuvaiheessa kaupunkikonserni panostaa kaasuautoihin ja synnyttänee näin myös markkinoita omassa maakunnassa tuotettavan kaasun käytölle. Myöhemmin kuvaan astunevat voimakkaammin sähköautot. 

─ Kaasuauton leasing-hinta on nyt tasan sama kuin polttoaineauton, mutta sen käyttö on perinteistä polttoaineautoa edullisempaa. Lisäksi kaasutankkausasemia on jo Lappeenrannassa ja Imatralla, ja niitä avautunee tulevaisuudessa lisää, avaa Heinonen. 

Pohjimmiltaan ajoneuvokannan uudistuksessa on kyse siitä, että kaupunkikonsernin pakollinen liikkumistarve halutaan hoitaa niin ympäristöystävällisesti ja kokonaisedullisesti kuin mahdollista. 

Tavoitteena on myös kasvattaa maakunnan energiaomavaraisuutta ja lisätä ympäristö- ja energia-alan yritysten työpaikkoja. Lisäksi kun Lappeenrannan Hyväristönmäen jätevedenpuhdistamo aikanaan valmistuu, toiveissa on aloittaa biokaasun tuottaminen yhdyskuntalietteistä. 

─ Hiilineutraaliuden ja resurssiviisauden edelläkävijänä haluamme rohkaista myös alueen eri toimijoita ja etenkin liike-elämää miettimään omia tulevia hankintojaan ja tarpeitaan, tiivistää Heinonen. 

Ajoneuvouudistusten lisäksi Lappeenrannan kaupunki aikoo lähitulevaisuudessa myös lisätä aurinkovoiman käyttöä omissa kiinteistöissään, jopa kolminkertaiseksi nykyisestä.

 

Lisätietoja:

Lpr:n kaupunki, kehitysjohtaja Markku Heinonen, p. 040 581 1998, markku.heinonen@lappeenranta.fi

Eksote, logistiikkapäällikkö Henna Granqvist, p. 040 146 3275, henna.granqvist@eksote.fi

Viikonlopun tärpit: MM-taistot käyntiin F-ykkösissä, endurossa ja MotoGP:ssä - Snowcrossissa SM-finaali

$
0
0

Tuleva viikonloppu on suomalaisittain erittäin jännittävä, kun Päijänteen Ympäriajo isännöi ensimmäistä kertaa enduron MM-sarjan osakilpailua, Snowcrossin SM-finaali ajetaan Luostolla ja sekä Formula ykkösten että MotoGP:n MM-kaudet polkaistaan käyntiin.

Eero Remes on voittanut enduron E1-luokan maailmanmestaruudet vuosina 2015 ja 2016. Kuva: ABC Communication

PÄITSILLÄ TEHDÄÄN MM-HISTORIAA 

Enduron MM-sarja käynnistyy Suomesta, kun legendaarinen Päijänteen Ympäriajo isännöi historian ensimmäistä kertaa MM-osakilpailua. Samalla enduron E1-luokan hallitseva maailmanmestari Eero Remes pääsee aloittamaan ensi kertaa MM-kauden kotikentältä. 90-vuotistaivaltaan juhlivalla Päitsillä nähdään maailman endurokärjen lisäksi myös SM-pisteistä kisaavat kuljettajat. Osallistujia on tänä vuonna lähes 260, kun viime vuonna heitä oli vajaa 160. Ulkomaalaisia kuskeja mukana on 45.

Lue lisää:
Moottoriurheilu.tv/remes-aloittaa-mm-tittelin-puolustamisen-kotiyleison-edessa
Moottoriurheilu.tv/paitsi-starttaa-enduron-mm-kauden-hellsten-aikoo-tehda-hattutempun
Moottoriurheilu.tv/endurolegenda-luottaa-suomalaistiimin-otteisiin-mm-sarjassa

Reitti
Lauantai 25.3.2017 Vierumäki-Lahti-Padasjoki-Kuhmoinen-Jämsä-Joutsa-Sysmä-Vierumäki
Sunnuntai 26.3.2017 Vierumäki-Lahti-Orimattila-Mäntsälä-Kerava-Helsinki
Pituus n. 693 km.

Lähtö: Vierumäen urheiluopisto, Heinola
Maali: Malmin lentokenttä, Helsinki
Taukopaikka: 25.-26.3.2017 Vierumäen urheiluopisto, Heinola

Aikataulu
Ensimmäisen kilpailijan lähtöajat:
Lähtö/la: Vierumäki 25.3. klo 07:01
Lähtö/su: Vierumäki 26.3 klo 08:31

Tulosseuranta
Liveseuranta
Viralliset tulokset

Reittikartat
Erikoiskokeiden kartat

Kilpailun käsiohjelma

Kilpailun lähtöluettelo

LA-SU 25.-26.03. Enduro, MM, SM, Kansallinen Päijänteen Ympäriajo

Aki Pihlaja pääsee kisaamaan pitkästä aikaa kotiyleisön edessä, kun snowcrossin SM-kauden finaali ajetaan Luostolla tulevana viikonloppuna. Kuva: Nita Korhonen

TUORE YHDYSVALTOJEN MESTARI SNOWCROSSIN SM-FINAALIIN

Snowcrossin SM-sarja huipentuu Luostolla viikonloppuna ajettavaan kauden finaaliin. Kahinoihin saapuu myös viime viikonloppuna snowcrossin Yhdysvaltojen ISOC-sarjan Pro Lites -luokan mestaruuden vienyt Aki Pihlaja.

Lauantaina Luostolla ajetaan kansalliset luokat ja sunnuntaina vuorossa on SM-luokkien kauden päätösosakilpailu. Viikonlopun aikana radalla nähdään yhteensä yli sata kuljettajaa. Pro Open -luokan SM-kärjessä kisaan starttaa Viktor Hertén.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/yhdysvaltojen-mestari-luostolle-snowcrossin-sm-finaaliin

Luokat
SM: Pro Open
Suomen Cup: Junior 11-14, Junior 14-16, Semi Pro/Sinisalo Challenge, Naiset
Kans: Harraste, Veteraanit

Livetulospalvelu

LA-SU 25.-26.03. Snowcross, SM, Suomen Cup, Kansallinen, Sodankylä
Kilpailupaikka: Off-Piste 4, 99555 Luosto, Luosto SKI Hiihtokeskus

MM-KILPAILUT

Tänä viikonloppuna Australiasta starttaavasta Formula1-kaudesta on tulossa suomalaisittain huikean jännittävä. Kuva: FOTO STUDIO COLOMBO PER FERRARI MEDIA

JÄNNITTÄVÄÄ SUOMALAISTAISTOA LUVASSA AUSTRALIASTA STARTTAAVALLA F1-KAUDELLA

Formula ykkösten MM-sarja käynnistyy viikonloppuna Australian Melbournesta. Luvassa on suomalaisittain erittäin jännittävä kausi, kun Valtteri Bottas debytoi hallitsevan maailmanmestaritalli Mercedeksen ratissa ja Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarin punaisen orin ohjaimissa.

Aika-ajot La 25.3. (Suomen aikaa)
Klo 07.55-09.10

MM-osakilpailu Su 26.3. (Suomen aikaa)
Klo 07.55-10.05

Suomessa F1-lähetykset näyttää maksullinen CMore-kanava.

Vasta 16 vuotta täyttänyt Patrik Pulkkinen hyppää tulevana viikonloppuna ammattilaisen saappaisiin MM-kauden avauksessa. Kuva: Chiqui Chamorro

PULKKINEN DEBYTOI MOTOGP-SARJASSA

Ratamoottoripyöräilyn MM-kausi polkaistaan käyntiin tulevana viikonloppuna Qatarin keinovalojen loisteessa. MotoGP-kausi 2017 on suomalaisittain varsin mielenkiintoinen, sillä nuorilupaus Patrik Pulkkinen debytoi Moto3-luokassa Peugeot Saxoprintin väreissä ja KTM:n testikuljettajana tämän kauden toimiva Mika Kallio nähdään kahdessa kilpailussa MotoGP-pyörän sarvissa. Moto3- ja Moto2-luokkien hallitsevan maailmanmestaritalli Ajo Motorsportin otteet herättävät myös mielenkiintoa, etenkin kun tallilla on nyt ensikertaa käytössään KTM-merkin pyörät myös Moto2-luokassa. 

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/mika-kallio-tulossa-jannittava-motogp-kausi

Aika-ajot (Suomen aikaa)
Lauantai 25.3.
Moto3 17.00
Moto2 17.55
MotoGP 19.35

MM-osakilpailu (Suomen aikaa)
Sunnuntai 26.3.
Moto3 18.00
Moto2 19.20
MotoGP 21:00

Lisätietoa ja maksulliset lähetykset: www.motogp.com
Suomessa MotoGP-lähetykset näyttää maksullinen CMore-kanava.


KANSALLISET KILPAILUT


25.- 26.03. Jokkis, JM Talvimestaruus 2017, K, Rovaniemi, Kuolajoki
25.03. Jääspeedway, Kansallinen, Jäätäväsarja 2. Osakilpailu, Hailuoto
26.03. EPUA Tasanopeuskilpailu, Harjoituskilpailu, Seinäjoki

Ajoneuvo, aikataulu ja asenne – kolmella A:lla turvallisesti liikenteeseen

$
0
0

Kevään saapuessa ja kesää kohti mentäessä viikonloppuliikenteeseen tulee taas uutta elämää, kun mökit vaativat kevätkunnostusta ja kesäajoneuvot kaivetaan varastoista. Liikenteeseen kannattaakin lähteä kolmen A:n luottoluokituksella ja tarkastaa, että sekä ajoneuvo, aikataulu ja asenne ovat kunnossa.

Kolmella A:lla turvallisesti liikenteeseen

Ajoneuvo

”Pienellä etukäteistarkastuksella voi helposti välttää ikävät yllätykset tien päällä. Ilmanpaineiden tarkastaminen renkaista, vararengas mukaan luettuna, on tärkeää. Ja on hyvä myös katsoa, että lasinpesunestettä on riittävästi ja pyyhkijän sulat ovat kunnossa”, muistuttaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen uudella videolla.

”Kannattaa muistaa ottaa mukaan myös aurinkolasit, sillä matalalta paistava kevätaurinko häikäisee yllättävän paljon. Myös auton lasien putsaaminen sisäpuolelta auttaa häikäisyyn”, vinkkaa Pohjonen.

Aikataulu

Mitä pidempi matka, sitä tärkeämpää on varata tauoille aikaa. Älä laadi itsellesi turhan tiukkaa aikataulua. Katso etukäteen sääennusteet ja huomioi, että olosuhteet voivat vaihdella eri puolilla maata.

”Mieti etukäteen vaihtoehtoisia reittejä. Kannattaako mennä samaa pääväylää, mitä kaikki muutkin, vai löytyisikö rinnalta korvaava, rauhallisempi ja mahdollisesti vielä nopeampi reitti”, sanoo Pohjonen.

Asenne

Väsyneenä, sairaana tai päihtyneenä ei koskaan saa lähteä ajamaan.

”Kannattaa myös muistaa, että yhtenäisen jonon ohittaminen ei koskaan nopeuta matkantekoa, koska koko liikennevirran nopeus vain laskee muiden joutuessa jarruttamaan, jotta ohittaja pääsee takaisin jonoon”, painottaa Pohjonen.

Lisätietoja:
johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, p. 029 5345 310, jussi.pohjonen@trafi.fi , Twitterissä @JussiPohjonen

Viktor Herten Snowcrossin Suomenmestariksi

$
0
0

Snowcrossin SM-kausi ajettiin päätökseen tänään sunnuntaina Suomulla, jossa Viktor Herten otti jo kauden toisen Suomen mestaruutensa.

Viktor Herten kruunattiin tänään snowcrossin Suomen mestariksi Luoston rinnekeskukseen rakennetulla nopeatempoisella radalla. Helmikuussa stadioncrossin historian ensimmäisen Suomen mestaruuden saavuttaneelle Hertenille kausi oli siis nappisuoritus.

- Päivä meni putkeen ja otin tänään kaksi kakkossijaa. Sain varmistettua mestaruuden jo ennen toista erää.  Kyllä nyt tuntuu hyvältä, Herten riemuitsee.

- Mestaruuden eteen on tehty hurjasti töitä ja vielä kun lumettomuus on kiusannut meitä, niin joka viikonloppu on pitänyt lähteä harjoittelemaan todella kauas. Kova työ palkittiin. Kiitos vielä kaikille mukana olleille mekaanikoille, tukijoille ja perheelle, tyytyväinen mestari suitsutti.

Snowcrossin SM-kausi 2017 oli erittäin tasainen ja viimeiset mitalit ratkaistiin vasta kauden viimeisessä erässä. Lisämakua lähtöihin toi Yhdysvaltojen snowcrossin ISOC-sarjan Pro Lites –luokan tuore mestari Aki Pihlaja, joka matkusti kotimaahan tehden näyttävän paluun SM-radoille. Pihlaja voitti SM-kauden finaalin molemmat erät.

- Kiva, että Aki tuli näyttämään vauhtia. Mulla oli kuitenkin jo hyvä etumatka pisteissä ja aika hyvä tilanne ennen tämänpäivästä kisaa. Ajo sujui hyvin koko päivän ja sain ilman kovia painetta voittaa mestaruuden. Ensi viikonloppuna sitten mennään vielä kovempaa snowcrossin MM-kilpailussa Ruotsissa ja tavoitteena on tietenkin MM-mitali, Herten toteaa.

SM-kauden finaalin avauslähdössä kärkeen ampaisi Juuso Loukko saaden peräänsä Pihlajan, Hertenin, Eetu Karjalaisen ja Mikko Osmon. Pihlaja pääsi erän puolessa välissä kuittaamaan Loukon ohitse, eikä tämän jälkeen luovuttanut kärkipaikkaa muille. Erän aikana Herten nousi toiseksi, mikä varmisti miehelle Suomen mestaruuden. Kolmanneksi erässä ajoi Karjalainen ennen Osmoa ja Loukkoa.

Kauden viimeinen lähtö tarjosi huikean taistelun SM-sarjan sijoista 2-4. Pääosaa esittivät Team Loukon kuljettajakaksikko Loukko ja Osmo sekä Vuokatti Racing Clubin Karjalainen. 15 minuuttia plus kaksi kierrosta kestävän erä ollessa puolessa välissä näytti siltä, että Team Loukon tallissa juhlitaan SM-sarjan kolmoisvoittoa, Osmon ajaessa kolmantena, Karjalaisen neljäntenä ja Loukon viidentenä. Tämä tulos olisi tiennyt Osmolle SM-hopeaa ja Loukolle SM-pronssia. Osmo kuitenkin kaatui pahannäköisesti joutuen keskeyttämään erän. Karjalainen nousi tämän jälkeen kolmanneksi perässään Loukko. Ruutulipulle tultiin järjestyksessä Pihlaja, Herten, Karjalainen, Loukko.

SM-pisteissä tulos tiesi sitä, että hopea matkasi Vuokattiin Eetu Karjalaiselle. Pronssille ylsi Juuso Loukko tasapistein Karjalaisen kanssa, tasapisteissä viimeisen erän sijoitus ratkaisi hopean Karjalaiselle. Osmo ajoi sarjan neljännelle sijalle.

Viktor Herten saavutti vuonna 2006 SM-hopeaa, vuonna 2012 SM-kultaa Pro Stock ja Pro Open -luokissa, EM-kultaa vuonna 2013, SM-hopeaa vuosina 2014-2016 ja oli neljäs vuoden 2015 ja 2016 MM-osakilpailussa.

SM-kauden finaalin tulokset

Teksti: Team Loukko / Moottoriurheilu.tv

Suomen mestaruus oli Hertenille jo kauden toinen. Kuva: Team Loukko

JAMKin opiskelija kehitti uudenlaisen kypärävalaisimen

$
0
0

Valaisin on suunniteltu erityisesti maastossa ajettavaan enduroon

Led-valaisinteknologian kehittyminen on mahdollistanut entistä kevyempien ja tehokkaampien kypärävalojen valmistamisen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelija Anssi Miettinen teki opinnäytetyönä tuotekehitysprojektin, jossa kehitettiin Led-valaisimelle kotelointi ja kiinnitysjärjestelmä. Työn tilaajana toimi rantsilalainen Lehto Trading Oy, jolla on useiden vuosien kokemus valaisimien verkkokaupasta.

 – Työssä paneuduin erityisesti valaisimen massan minimoimiseen, sillä kypärään kiinnitettynä liiallinen paino aiheuttaa käyttäjän niskaan ylimääräistä kuormitusta, jolloin käytöstä tulee epämiellyttävää. Jotta käytöstä saadaan paras mahdollinen hyöty, on valaisimen suuntaamisen oltava helppoa ja vaivatonta, Miettinen kertoo.

Lehto Trading Oy:n valmistamassa Roihu Special-tuotemerkillä myytävässä valaisimessa valokeilan suuntaamiseen onkin kiinnitetty erityistä huomiota: suuntaaminen onnistuu helposti myös käsineet kädessä ilman, että kypärää tarvitsee ottaa päästä pois.

Roihu Special-valaisin on suunniteltu erityisesti maastossa ajettavaa enduroa silmällä pitäen.

– Muita mahdollisia käyttötarkoituksia voisivat olla työmaakäyttö ja kalastus, Miettinen pohtii.

Tämän johdosta valaisin voi käytössä altistua kovalle rasitukselle ja vaihteleville käyttöolosuhteille. Valaisimen täytyy olla rakenteeltaan niin vahva, että se ei vaurioidu normaalista käytöstä johtuvista kolhuista tai roiskevedestä. Luotettavuuden takaamiseksi valaisimen kotelo on valmistettu yhdestä alumiinikappaleesta.

– Tällä rakenteella kotelosta on saatu erittäin kestävä.  Kotelorakenne mahdollistaa myös tiivistettävien pintojen lukumäärän minimoimisen, jonka ansiosta sen vesitiiviys on erinomainen, Miettinen kertoo.

Roihu Special-valaisimen rakenteen suunnittelussa on hyödynnetty uusimpia tuotekehityksen työkaluja. Lämpötilan hallinta on optimoitu tietokoneavusteista virtaussimulaatiota hyödyntäen. Tämän johdosta kotelon jäähdytysilma valaisimen liikkuessa on saatu ohjattua parhaalla mahdollisella tavalla jäähdytyksen kannalta. Myös valaisimen kotelon rakenteen lujuus on optimoitu simuloimalla. Näin on varmistettu, että kotelo kestää siihen kohdistuneet rasitukset myös pitkäaikaisessa käytössä. Valaisimen käyttöergonomian suunnittelussa on hyödynnetty 3D-tulostettua ja alumiinista koneistettua prototyyppiä sekä niistä saatavaa käyttäjätietoa.

Työn tuloksen saatiin suunniteltua ja valmistettua 50 kappaleen erä kypärävalaisimia, jotka on otettu markkinoilla hyvin vastaan. Kauppa on lähtenyt hyvin liikkeelle ja ensimmäinen tuotantoerä on suurelta osin jo myyty.

Opinnäytetyö oli osa Miettisen konetekniikan opintoja. Koneinsinöörikoulutuksen hakuaika on käynnissä ja päättyy 5.4. klo 15. Opintoja on tarjolla sekä päivä- että monimuotona. Hakeminen tapahtuu osoitteessa opintopolku.fi.

Lue lisää

Lisätietoja:
Anssi Miettinen, opinnäytetyön tekijä, JAMKin opiskelja, 040 552 3684, H8936@student.jamk.fi

 

 


NSG Group siirtää klassikkoautojen tuulilasinvalmistuksen Englannista Laitilaan

$
0
0

NSG Group siirtää klassikkoautojen tuulilasinvalmistuksen Englannin Queenboroughista Pilkington Automotive Finland Oy:lle Laitilaan. Samalla yhtiö sulkee Queenboroughin tehtaansa. Lasinvalmistuksen siirto alkaa välittömästi, ja Laitilan tehdas vastaa kokonaisuudessaan klassikkoautojen tuulilasinvalmistuksesta vuoden 2017 loppuun mennessä. 

Vuoden 2017 aikana Laitilaan siirretään noin 1 500 erimuotoisen Pilkington Classic -tuulilasin valmistus. Näiden lisäksi asiakkaille räätälöidään heidän tarpeidensa mukaisia erilaisia variaatioita laseista. Mukana on esimerkiksi Jaguar E-typen ja Mercedes-Benz Gullwingin, eli lokinsiipiautojen, tuulilaseja.

”Klassikkoautojen tuulilasintuotanto on ainutlaatuista ja onkin hienoa saada valmistus tänne meille Laitilaan. Tuotannossa pääsemme hyödyntämään osaavan tiimimme asiantuntemusta ja kymmenien vuosien kokemusta. Siirto on meille merkittävä myös liiketoiminnamme näkökulmasta ja arvioimmekin Pilkington Classic -tuulilasituotannon vaikutuksen olevan noin kymmenen henkilötyövuotta”, kertoo Pilkington Automotive Finland Oy:n Laitilan tehtaan tehdaspäällikkö Jarno Salminen.

Lasinvalmistuksen siirron jälkeen Laitilassa valmistetaan keskimäärin 12 000 Pilkington Classic -tuulilasia vuodessa.

Pilkington on valmistanut klassikkoautojen laseja jo 1950-luvulta alkaen. Myös monet alkuperäisistä klassikkoautojen laseista on Pilkingtonin valmistamia.

Lisätietoja: 

Pilkington Automotive Finland Oy, Laitilan tehdas
tehdaspäällikkö Jarno Salminen
jarno.salminen@fi.nsg.com
p. 050 375 8100 

Pilkington Automotive Finland Oy
toimitusjohtaja Johanna Kuusela
johanna.kuusela@fi.nsg.com
p. 050 566 0939

Autodude-verkkokauppa laajenee Ruotsiin ja Norjaan

$
0
0

Verkkokauppayhtiö Handshake Trading Oy:n Autodude-verkkokauppa laajenee Ruotsiin ja Norjaan. Autonhoitotuotteisiin erikoistunut Autodude on toiminut Suomessa kaksi vuotta ja työllistää tällä hetkellä 10-15 henkilöä. Handshake Trading Oy:n toinen merkittävä verkkokauppa - Valostore on toiminut Ruotsissa ja Norjassa jo useamman vuoden.

 

”Valmiit logistiikka- ja asiakaspalvelukeskuksemme Ruotsissa ja Norjassa helpottivat investointipäätöksen tekemisessä. Autoduden laajeneminen maihin joissa toimimme jo entuudestaan on luontainen jatkumo yhtiömme tarinalle.” kertoo yhtiön liiketoimintajohtaja Henry Aulakoski.

 

Volyymit ja erikoistuminen takaavat edullisen hintatason ja huipputason palvelun. "Haluamme myös lisätä tietoisuutta oikeaoppisesta autonhoidosta" Aulakoski jatkaa. Oikeilla menetelmillä, aineilla ja välineillä auton käsinpesu on helppoa ja siitä voi jopa nauttia. Huolellisesti hoidetulla autolla on mukava ajaa ja lisäksi auton arvo säilyy paremmin.

 

Autodude-verkkokauppa on mahdollistanut uusien työntekijöiden palkkaamisen pysyvään työsuhteeseen ja tuonut yhtiön toimintaan ennustettavuutta ja taloudellista vakautta, koska verkkokauppojen myyntisesongit ovat päinvastaiset.

 

Handshake Trading Oy toimii tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Oulussa. Konsernin palveluksessa on vuodenajasta riippuen noin 20 työntekijää. Verkkokauppojen yhteenlaskettu myynti oli viimeksi päättyneellä tilikaudella noin yhdeksän miljoonaa euroa.

 

Viikonlopun tärpit: Suomalaiset tulessa MM-rintamalla

$
0
0

Viikonloppuna suomalaiset mittelevät MM-pisteistä niin rallicrossissa, jääspeedwayssa, snowcrossissa kuin ratamoottoripyöräilyssäkin.

Toomas Heikkinen ja Niclas Grönholm edustavat kaudella 2017 vakituisina kuljettajina Suomen värejä rallicrossin MM-sarjassa. Kuva: Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH

Heikkinen ja Grönholm starttaavat rallicrossin MM-kauteen

Rallicrossin MM-kauden 2017 avausosakilpailu ajetaan Espanjan Barcelonassa. Suomalaisista mukana ovat viime vuoden tapaan Toomas Heikkinen (EKS RX) ja Niclas Grönholm, joka ajaa Espanjassa debyyttinsä tekevän isänsä  Marcus Grönholmin omistamassa GRX-tiimissä.

Barcelonassa ajetaan myös EM-kauden avaus, jossa suomalaisvärejä pitävät yllä Minillä kisaava Riku Tahko ja Albatec Racing Teamin Jere Kalliokoski.

Rallicrossin MM-lähetykset Suomessa näyttää Nelonen Pro ja internetissä Ruutu+.
Livestream: www.fiaworldrallycross.com/live

Lue lisää:
Moottoriurheilu.tv/heikkinen-starttaa-mm-jahdin-barcelonasta
Moottoriurheilu.tv/grx-talli-debytoi-barcelonassa-viikonloppuna

Lauantai (Suomen aikaa)
13.00-14.30     Aika-ajo 1 (Q1)
15.30-17.00     Aika-ajo 2 (Q2)

Sunnuntai (Suomen aikaa)
11.00-12.30     Aika-ajo 3 (Q3)
12.30-13.40     Aika-ajo 4 (Q4)
16.00-16.40     Semifinaali ja finaali

Niki Tuuli pääsi nousemaan podiumille MM-sarjan toisessa osakilpailussa. Kuva: Ratchata Tanwira

Kallio Racing kisaa kahdessa MM-luokassa Espanjassa

Kallio Racing ja Niki Tuuli pääsevät kisaamaan ensi kertaa tällä kaudella Euroopassa, kun ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sirkus siirtyy Espanjan Aragoniin. Tuuli on Australian ja Thaimaan osakilpailuiden jälkeen MM-pisteissä upeasti toisena kolme pistettä World Supersport –luokkaa johtavasta Italian Roberto Rolfosta.

Aragonista käynnistyy myös Supersport 300-luokan MM-kausi, jossa Kallio Racingin väreissä debytoi 15-vuotias Kimi Patova.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/kallio-racing-luottavaisin-mielin-ensimmaiseen-euroopan-osakilpailuun

Aika-ajot – Lauantai (Suomen aikaa)
12:30-12:45 WorldSSP300 – SP1
12:55-13:10 WorldSSP300 – SP2
15:00-15:15 WorldSSP – SP1
15:25-15:40 WorldSSP – SP2

Kilpailu – Sunnuntai (Suomen aikaa)
12:30 WorldSSP
15:20 WorldSSP300

01.-02.04. Supersport MM, Aragon, Espanja 

 

Viime vuoden MM-hopeamitalisti Aki Pihlaja lähtee kirkastamaan mitaliaan viikonloppuna Ruotsiin. Kuva: Nita Korhonen

Suomalaiset snowcrosshuiput MM-mitalijahtiin Ruotsiin

Snowcrossin kauden ainoa MM-osakilpailu järjestetään viikonloppuna Ruotsin Älvsbynissa. Kilpailussa Suomea edustavat viime vuoden MM-hopeamitalistin ja tuoreen Yhdysvaltojen ISOC-sarjan Pro Lites –luokan mestarin Aki Pihlajan ja viime viikonloppuna snowcrossin Suomen mestariksi kruunatun Viktor Herténin lisäksi Jere Tynkkynen, Jarno Hietalahti, Juuso Loukko sekä Mikko Osmo. Naisten luokassa sinivalkoisia värejä edustaa Noora Kursu.

Tulokset kilpailun jälkeen: www.worldsnowcross.com

01.04. Snowcross, MM, Älvsbyn, Ruotsi

Timo Kankkunen edustaa suomalaisvärejä jääspeedwayn MM-finaalissa. Kuva: LS-Photo

Timo Kankkunen jääspeedwayn MM-finaaliin Hollantiin

Lauantaina ja sunnuntaina ajetaan jääspeedwayn MM-sarjan päätösosakilpailut Hollannin Heerenveenissä. Kilpailun ainoana suomalaiskuljettajana nähdään Timo Kankkunen. Mies pääsi mukaan varamiespaikalta jo edelliseen Berliinin osakilpailuun, jossa sai ajettua itsensä kovassa seurassa MM-pisteille. Jääspeedwayn maailmanmestaruus ratkaistaan jälleen kerran venäläisten kesken. Dmitri Koltakov johtaa sarjaa kahdeksalla pisteellä ennen Igor Kononovia Dmitri Khomitsevichin ollessa kolmannella sijalla.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/suomalaisajajat-hollantiin-kauden-paattavaan-jaaspeedway-viikonloppuun

01.-02.04. Jääspeedway, MM, Final 5, Heerenveen, Hollanti

Gautier Paulin sijoittui kauden kolmannessa MM-osakilpailussa Argentiinassa yhteistuloksissa neljänneksi. Kuva: Ice1Racing

Pyrhösen ja Räikkösen motocrosstiimi Meksikoon

Motocrossin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan Meksikon Leonissa. Kimi Räikkösen ja Antti Pyrhösen Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing -tiimin ranskalaiskuljettaja Gautier Paulin on tällä hetkellä MXGP-luokan sijalla kuusi, Britti Max Anstie kymmenentenä ja Saksan Max Nagl sijalla 12.

Pistetilanne ja maksullinen liveseuranta: www.mxgp.com

Junioreiden ja naisten motocrossin EM-sarja starttaa Tanskasta, jossa mukana on suomalaisia kaikissa kolmessa luokassa. Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/suomalaisia-hyva-maara-motocrossin-em-avauksessa-tanskassa

02.04. Motocross, MM, MXGP, MX2, Leon, Meksiko


Kansalliset kilpailut

01.04.2017 MK-Hillclimb, Kansallinen, MK & MP Hillclimb, Olos
01.04.2017 Autosuunnistus, Harjoitusajo, Kuopio
02.04.2017 Tasanopeusajo, Harjoituskilpailu, Tuuri

Rovaniemen Aki Pihlaja voitti tänään Ruotsissa snowcrossin MM-hopeaa

$
0
0

 

Rovaniemen Aki Pihlaja on ollut kovassa iskussa tällä kaudella. Kuva: Youthstream

Kauden 2017 Snowcrossin MM-kilpailu ajettiin tänään Ruotsin Älvsbynissa. Parhaana suomalaisena kilpailun selvitti Aki Pihlaja, joka nappasi uransa toisen MM-hopean.

Tämän kauden Yhdysvaltojen snowcrossin ISOC-sarjan Pro Lites -luokan tuore mestari Aki Pihlaja sijoittui tänään Ruotsin Ävsbynissa ajetussa kauden ainoassa snowcrossin MM-kilpailussa toiseksi. Toisen peräkkäisen MM-hopeansa saavuttanut Lynx-kuljettaja joutui taipumaan tänäkin vuonna Ruotsin Adam Renheimille, joka kruunattiin nyt viime vuoden tapaan maailmanmestariksi voitettuaan molemmat erät. Pihlaja otti eristä kaksi kakkossijaa.

Viktor Herten otti Ruotsin MM-osakilpailusta eräsijat neljä ja kuusi. Kuva: Youthstream

Snowcrossin ja Stadioncrossin tämän vuoden Suomen mestari Victor Herten sijoittui kilpailussa kuudenneksi eräsijojen neljä ja kuusi myötä. Juuso Loukko ylitti ruutulipun sijoilla 11 ja 12 sijoittuen MM-pisteissä yhdenneksitoista, Mikko Osmo oli kolmastoista eräsijojen 16 ja 11 myötä, Jarno Hietalahti oli 15:s sijoituttuaan molemmissa erissä neljännekstoista ja Jere Tynkkynen oli 17:s otettuaan eräsijat 17 ja 15. Yhteensä kilpailuun osallistui 19 kuljettajaa.

Naisten World Cup -luokassa kisattiin vain yhdessä erässä. Voittoon ajoi Ruotsin Elina Öhman. Suomen ainoa kuljettaja Noora Kursu sijoittui kahdeksanneksi yhteensä 17 osallistujan joukossa.

Kilpailun tulokset

Snowcrossin MM 2017 Top6

Sij. KuljettajaMaaKelkkaPisteet 
1 Renheim, AdamSWESKI50 
2 Philaja, AkiFINLYN44 
3 Ishoel, EliasNORSKI36 
4 Lidman, JohanSWELYN35 
5 Norum, OskarSWESKI34 
6 Herten, ViktorFINLYN33 

Miehet 1. erä

1 Renheim, Adam, SWE, Ski-Doo, 17:29.991
2 Pihlaja, Aki, FIN, Lynx + 0:09.021
3 Ishoel, Elias, NOR, Ski-Doo +0:11.462
4 Herten, Viktor, FIN, Lynx +0:13.226   

12 Loukko, Juuso, FIN, Lynx +1 lap
14 Hietalahti, Jarno, FIN, Ski-Doo + 1lap
16 Osmo, Mikko, FIN, Lynx +2 laps
17 Tynkkynen, Jere, FIN, Lynx +2 laps 

Miehet 2. erä

1 Renheim, Adam, SWE, Ski-Doo, 17:26.904
2 Pihlaja, Aki, FIN, Lynx, +0:04.997
3 Lidman, Johan, SWE, Lynx +0:12.541

6 Herten, Viktor, FIN, Lynx +0:24.258
11 Osmo, Mikko FIN, Lynx +1 lap 
12 Loukko, Juuso, FIN, Lynx +1 lap
14 Hietalahti, Jarno, FIN, Ski-Doo +2 laps
15 Tynkkynen, Jere, FIN, Lynx +2 laps

Naiset

1 Öhman, Elina, SWE, Polaris   12:58.737
2 Dahlgren, Emilia, SWE, Lynx  +0:17.583
3 Renheim, Ronja, SWE, Ski-Doo +0:29.280

8 Kursu, Noora, FIN, Arctic Cat  +1 lap

Folksamin uusi ajoneuvovakuutus on lanseerattu

$
0
0

Tänään olemme lanseranneet uuden liikennevakuutuksen aivan uudella bonusmallilla. Uusi liikennevakuutus mahdollistaa 25% aloitusbonuksen, maksimibonuksen olemme nostaneet 80%iin. Meidän ainutlaatuisen Ohituskaistamme johdosta maksimibonuksen voi saavuttaa jo seitsemän vahingottoman ajovuoden jälkeen. Jokaisen vahingottoman ajovuoden jälkeen liikennevakuutuksen bonus nousee 5%:lla. Neljän peräkkäisen vahingottoman ajovuoden jälkeen asiakas siirretään Ohituskaistaan, joka tarkoittaa, että bonus nousee 10%:lla vuodessa.

Näin halumme Folksamilla palkita asiakkaitamme jotka ajavat vahingoitta. Olemme myös ottaneet käyttöön bonusturvan, joka astuu voimaan heti kun maksimibonus on saavutettu. Käyttämällä bonusturvaa bonus ei laske ensimmäisen vahingon jälkeen. Uusi bonusmalli koskee yksityisasiakkaita.

Haluamme panostaa siihen mitä asiakkaamme pitävät tärkeänä. Siksi olemme halunneet tarkistaa koko ajoneuvovakuutuksemme, jotta asiakkaamme voisivat onnettomuuden sattuessa tuntea olonsa turvalliseksi.  

Uuden liikennevakuutuksen yhteydessä olemme myös lanseeranneet uuden kaskovakuutuksen, Maxikaskon. Maxikaskoon sisältyy seuraavat uudet turvat, pysäköintiturva, luonnonilmilövakuutus ja laajennettu lunastusturva. Olemme myös huomioineet ympäristöä hinnoittelussa ja palkitsemme vähäpäästöisten henkilöautojen omistajia myöntämällä alennuksen vapaaehtoisesta vakuutuksesta.

Folksamin liikennevakuutus 3.4 lähtien

  • Lähtöbonus 25 % (ilman vahinkohistoriaa)
  • Maksimibonus 80 %
  • Maksimibonuksen voi saavuttaa 7 vahingottoman vuoden jälkeen
  • Yhden vahingon vaikutus bonukseen on -15 %
  • Bonuksen Ohituskaista
  • Bonusturva kun maksimibonus on saavutettu

Maxikasko

  • Vihreät arvot, vähäpäästöiset autot saavat 5% alennus
  • Maksimibonus 70 %
  • Pysäköintiturva
  • Luonnonilmiövakuutus
  • Laajennettu lunastusturva
  • Sijaisautovakuutus (vapaaehtoinen turva)
  • Lasivakuutus (vapaaehtoinen turva)

Enemmän autovakuutuksista https://www.folksam.fi/vakuutukset/autovakuutus/liikennevakuutus

 

Lisätietoja antaa:

Peter Korhonen, päällikkö, Product & Price, Folksam Vahinkovakuutus Oy, puh. 040 574 2715

Patrick Holm, johtaja, Jakelu ja Markkinointi, Folksam Vahinkovakuutus Oy, puh. 050 5952743

Viewing all 4677 articles
Browse latest View live