Quantcast
Channel: Autot ja moottoripyörät - ePressi
Viewing all 4682 articles
Browse latest View live

Maaliskuun henkilöautorekisteröinnit hieman viime vuotta pienemmät

$
0
0

 

Maaliskuussa rekisteröitiin 11 202 uutta henkilöautoa, joka on 3,9 prosenttia viime vuotta vähemmän. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuun ensirekisteröintien määrä on viime vuoden tasolla.

Uusien pakettiautojen kysyntä on edelleen selvässä kasvusuunnassa. Pakettiautoja rekisteröitiin maaliskuussa 1 525, kasvua viime vuoden maaliskuuhun nähden on 38,9 prosenttia. Alkuvuonna pakettiautoja on rekisteröity 29,7 prosenttia viime vuotta enemmän.

Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin 311, joka on 22,9 prosenttia viime vuoden maaliskuuta enemmän. Eniten on kasvanut yli 16 tonnin kuorma-autojen kysyntä. Kuorma-autojen ensirekisteröinnit ovat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 16,0 prosenttia viime vuotta suuremmat.

Linja-autoja ensirekisteröitiin maaliskuussa 29. Linja-autoja on kaiken kaikkiaan tänä vuonna rekisteröity 106, mikä on 29,3 prosenttia viime vuotta enemmän.

Suomi on jäänyt muiden Pohjoismaiden ensirekisteröintikehityksestä


Muissa Pohjoismaissa uusien autojen kysyntä on selvästi Suomea suurempi. Ensirekisteröintien määrä kääntyi kaikissa Pohjoismaissa selvään kasvuun heti vuosien 2008–2009 matalasuhdanteen jälkeen. Suomessa talouden supistuminen ja autoveron kiristyminen vähensi uusien autojen kysyntää uudelleen vuosina 2012–2013. Ruotsissa autojen kysynnän kasvu on vuodesta 2013 ollut Pohjoismaiden nopeinta.  Norjassa kehitys on ollut Ruotsia ja Tanskaa maltillisempaa.

Asukasta kohti suhteutettuna ensirekisteröintien määrä on Suomessa selvästi muita Pohjoismaita alempi –ero korostuu vuoden 2008 jälkeisessä kehityksessä. Tanskassa ja Ruotsissa ensirekisteröitiin vuonna 2016 lähes 40 ja Norjassa noin 30 uutta henkilöautoa 1 000 asukasta kohti. Vastaava luku Suomessa oli noin 22, eli lähes puolet pienempi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

Hidas autokannan uudistuminen heijastuu myös autokannan ikään. Henkilöautokannan keski-ikä on Tanskassa 8,9 vuotta, Ruotsissa 10,0 vuotta ja Norjassa 10,6 vuotta. Suomessa liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä kasvoi viime vuonna 11,8 vuoteen. 

Ruotsissa ja Tanskassa leasingautojen osuus ensirekisteröinneistä oli vuonna 2016 yli 40 prosenttia. Suomessa leasingautojen kysyntä on selvästi maltillisempaa, viime vuonna noin 16 prosenttia henkilöautoista ensirekisteröitiin meillä Trafin tilastojen mukaan leasing-käyttöön.

Ensirekisteröintitilastot ja pohjoismainen vertailu avautuvat alla olevista linkeistä

Maaliskuun rekisteröintitilastot 

Katso pohjoismainen vertailu tästä  


Lisätietoja

toimitusjohtaja Pekka Rissa, Autoalan Keskusliitto ry, puh. 0500 417 300, pekka.rissa@akl.fi

toimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ry, puh. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi 


SikaPower-2900 – Muoviosien korjausmenetelmä ammattikäyttöön

$
0
0

Käyttäessäsi SikaPower®-2900 -muovinkorjausmenetelmää, voit luottaa Sikan asiantuntemukseen ja tieto-taitoon OEM-tavarantoimittajana. Olemme Sikalla sitoutuneet tarjoamaan luotettavia ja helppokäyttöisiä menetelmiä, jotka mahdollistavat erinomaista palvelua loppukäyttäjille.

On olemassa erilaisia mahdollisuuksia korjata naarmuuntuneita tai rikkoutuneita muoviosia. Sikan tuotevalikoima tarjoaa korjaamoille helpon, luokkansa parhaan menetelmän erilaisten muovilaatujen korjaamiseen. Tarjoamme ratkaisut puskurin korvakkeiden, ajovaloumpioiden ja muiden muoviosien korjaamiseen.

 

 SIKAN MUOVINKORJAUSMENETELMÄN– EDUT:

  • Asiakas: ajansäästö (ei varaosien odotusaikaa) ja rahan säästö (alemmat vakuutuskulut)
  • Korjaamo: voi laskuttaa enemmän työtunteja korjaamisesta kuin osan vaihtamisesta
  • Vakuutusyhtiö: matalammat kulut
  • Ympäristö: vaurioituneiden osien uudelleenkäyttö

 

MENETELMÄN TUOTTEET:

SikaPower®-2950 – muovinkorjausliima FAST / MUOVIOSIEN UUDELLEEN MUOTOILU JA KORJAUS

SikaPower-2955 – muovinkorjausliima SUPERFAST / PIENET VAURIOKORJAUKSET JA NOPEAT LIIMAUKSET

 

Valikoimassa myös lisätarvikkeita eri työvaiheisiin:

SikaPower®-2900 –muoviprimer - Lisää tartuntaa vaikeasti liimattavilla muovilaaduilla.

Sika® CleanGlass - Puhdistus- ja rasvanpoistoaine kaikille muovilaaduille.

Sika Contouring Film - Muotoilu- ja irrotuskalvo korvakkeiden korjaukseen.

Sika Reinforcement Film - Vahvikekuituverkko muoviosien taustapinnoille.

Sika Mixer Quadro - Sekoitinsuutin liimakomponenttien tasaiseen sekoittamiseen.

Sika Dispensing gun - Laadukas käsikäyttöinen annostelupistooli muovikorjausliimoille.

 LISÄTIETOJA www.sika.fi tai:

Petri Hietaranta, puh. 040 704 2661
Technical Sales Specialist Aftermarket

Jukka Jaakola, puh. 0400 602 335
Tekninen päällikkö
sukunimi.etunimi@fi.sika.com

Sähköpyöräily räjähdysmäisessä kasvussa Suomessa – Pohjoismaiden suurimman sähköpyörämyymälän avajaiset 8.4. Vantaalla

$
0
0

Sähköpyöräily kasvaa 100 % vuosivauhdilla Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa. Electrobike avaa kasvua kiihdyttämään Vantaan Tammistoon Pohjoismaiden suurimman sähköpyörämyymälän, jonka avajaisia vietetään lauantaina 8.4.2017.

Sähköpyöräbuumi levinnyt Euroopasta vihdoin Suomeen

Suomessa sähköpyörien markkinaosuus on tällä hetkellä alle 1 % koko pyörämarkkinasta, mutta myynnin uskotaan tuplaantuvan kuluvalla kaudella.

– Alkuvuoden aikana olemme myyneet yli neljä kertaa enemmän sähköpyöriä kuin viime vuonna samaan aikaan. Olemme varautuneet kuumentuneeseen kysyntään, joten pyöriä on hyvin saatavilla, Electrobiken yrittäjä Jani Jokinen summaa.

Suomen markkinoilla on paljon potentiaalia, sillä kehitys on laahannut jo vuosia muun Euroopan perässä. Vuonna 2016 sähköpyörien myynti kasvoi Ruotsissa 34 % ja Norjassa 100 % saavuttaen lähes 10 % osuuden koko markkinasta. Saksassa sähköpyörien osuus on jo 15 % kaikista myydyistä pyöristä ja myynti kasvoi 13 %.

Eurooppalaisten valmistajien näkemys on, että tulevaisuudessa tavalliset pyörät jäävät lähinnä urheilu- ja kilpailukäyttöön sähköavusteisten pyörien vallatessa hyötyajot, kuten työmatkapyöräilyn.

Uudessa megamyymälässä Suomen suurin sähköpyörävalikoima

Electrobiken uusi megamyymälä on pinta-alalla ja valikoimalla mitattuna Pohjoismaiden suurin. Valikoimasta löytyy niin kaupunki- ja työmatkapyöriä kuin erikoisrakenteisia maastopyöriä. Omat mallinsa on myös lapsille ja ikääntyneille. Malliston laajuudesta kertoo myös hintahaitari, joka ulottuu noin kahdesta tuhannesta viiteentoistatuhanteen euroon.

– Myymme vain huippulaatuisia sähköpyöriä ja annamme kaikille malleille kahden vuoden takuun. Edullisin sähköpyörämme, Winora Y170, on erinomainen citypyörä hyvin vääntävällä Yamahan koneella, jolla pääsee kevyesti ylös jyrkimmätkin mäet. Mallissa on hydrauliset jarrut ja seitsemän vaihdetta sekä kohtuullisen iso ja kestävä akku. Mallistomme paras pyörä, Haibike XDURO FullSeven Carbon 10.0, on jo keräilyharvinaisuus. Kokonaan hiilikuituinen pyörä painaa vain 17 kg ja siinä on luokkansa tehokkaimmat jarrut sekä täysverinen kilpahaarukka. Liikkeemme lisäksi näitä pyöriä löytyy koko maasta vain yhdeltä asiakkaaltamme, Electrobiken yrittäjä Jani Jokinen kertoo.

Koeaja sähköpyörä maastoreitillä

Tammiston megamyymälässä on näyttävästi esillä yli 60 erilaista sähköpyörää, joista asiakas voi valita haluamansa mallit koeajolle. Suurin osa valikoimasta on varastossa heti toimitusvalmiina.

Avajaisten yhteydessä sähköpyörän voi koeajaa ensi kertaa myös maastopolulle rakennetulla testiradalla. Pyöriä pääsee kokeilemaan myös isolla piha-alueella tai lähistön pyöräteillä. Electrobiken yrittäjä Jani Jokinen kehottaakin aina koeajamaan sähköpyörän ennen ostopäätöstä.

– Sähköpyörien laatuerot ovat huimia, minkä lisäksi ajotuntuma on eri malleissa hyvin erilainen. Koeajamalla huomaa laatuerot ja löytää juuri itselleen sopivan pyörän. Hintoja vertaillessa kannattaa kiinnittää huomiota ajomukavuuteen ja sähköavustuksen säätömahdollisuuksiin, akun kestoon sekä huollon ja varaosion saatavuuteen, Jani Jokinen vinkkaa.

 

Avajaiset pidetään lauantaina 8.4.2017 kello 11–18 ja ne jatkuvat sunnuntaina 9.4.2017 kello 11–18. Tammiston myymälän osoite on Sähkötie 1, 01510 Vantaa.

  

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Jani Jokinen, yrittäjä, Electrobike Oy, jani@electrobike.fi, puh. 0400 955 673

2017 Mazda6 Business Edition on taas täällä

$
0
0

•                    Odotettu Business Edition vakuuttaa vakiovarusteillaan

•                    Saatavana nyt myös dieselmoottorilla

 

Vantaa, 4. huhtikuuta, 2017. Mallivuoden 2017 Mazda6 Business Edition on saanut useita uudistuksia, jotka vahvistavat Mazdalle ominaista ajattelutapaa, jonka mukaan ajonautinnosta ei tarvitse tinkiä käytännöllisyyden ja hienostuneisuuden kustannuksella.

Mazda6 on kuulunut ajettavuudeltaan ja dynaamisuudeltaan jo pitkään luokkansa kärkeen. Nyt se nostaa riman entistä korkeammalle G-Vectoring Control –järjestelmänsä ansiosta (GVC). GVC on ensimmäinen uusi SKYACTIV-VEHICLE DYNAMICS -teknologia, joka tarjoaa moottorin, vaihteiston ja alustan integroitua hallintaa ja syventää Jinba Ittai (hevonen ja ratsastaja ovat yhtä) -tuntumaa auton ja kuljettajan välillä. GVC perustuu mullistavalle innovaatiolle parantaa alustan suorituskykyä moottorin kanssa ja se on maailman ensimmäinen tekniikka, joka säätelee vääntömomenttia ohjausliikkeiden perusteella.

Erittäin kattavasti varusteltu Mazda6 Business Edition pitää sisällään mm. automaattivaihteiston, kaksois LED –ajovalot sekä etu- ja takapysäköintitutkat. Auto on myös entistä hiljaisempi ja uudistettuihin sisätiloihin kuuluvat mm. paremmalla grafiikalla varusteltu mittaristo sekä lämmitettävä ohjauspyörä. Lisäksi auton vakiovarustuksiin kuuluu suomenkielinen navigaation ja viihdejärjestelmän puheohjaus.

2017 Mazda6 Business Editionin -mallit sisältävät SKYACTIV-bensiinimoottorin (165 hevosvoiman SKYACTIV-G 2.0) ja dieselmoottorin (150 hevosvoiman SKYACTIV-D 2.2), joista molemmat ovat saatavilla sekä Sedan, että SportWagon –korimalleihin. Kaikki vaihtoehdot ovat automaattivaihteisia.

Yhteispaineruiskutusta hyödyntävä SKYACTIV-D 2.2 -dieselmoottori sisältää kolme uutta järjestelmää, jotka parantavat reaktiivisuutta ja vaimentavat moottorin ääntä. Erittäin tarkka DE Boost Control -tekniikka tehostaa ahtopaineen ohjausta ja terävöittää reaktioita kaasupolkimen painalluksiin. Erityinen äänentasoitusjärjestelmä vaimentaa nakutusta ja äänen taajuusohjain puolestaan säätää moottorin ajoitusta sekä neutraloi paineaallot vaimentaen kolme kriittistä taajuuskaistaa, joilla moottorin osat värisevät äänekkäimmin.

Moottorin hiljaisuutta täydentää monipuolinen äänieristys korirakenteissa. Autossa on entistä paremmat ovitiivisteet, pienemmät paneelien välit ja alustaan, tavaratilaan, kattoverhoiluun ja oviin on lisätty uudet äänieristysmateriaalit. Laminoidut etusivuikkunat vaimentavat tuulimelua.

Loistavien passiivisten turvallisuusominaisuuksien lisäksi mallivuoden 2017 Mazda6:een on saatavilla laaja valikoima kehittyneitä aktiivisia i-ACTIVSENSE -turvajärjestelmiä. Niihin lukeutuu mm. kehittynyt älykäs kaupunkijarrutustoiminto SCBS (Advanced Smart City Brake Support), joka korvaa infrapunalaserin etukameralla, laajentaen toisten ajoneuvojen tunnistamiseen käytettävää nopeusaluetta.

2017 Mazda6 Business Edition -malliston hinnat alkaen €32 978.

Autoalan Keskusliiton tiedote: Autoalalla aiempaa valoisammat tulevaisuuden näkymät

$
0
0

Autoalan Keskusliiton suhdannebarometri näyttää kuluvalle vuodelle aiempaa myönteisempää kehitystä. Barometrin perusteella autoalan pitkäaikainen taantuma on kääntymässä hienoiseen kasvuun. Autokauppa kääntyi taantumaan vuonna 2009 ja ensirekisteröinnit ovat olleet selvästi normaalitasoa alhaisemmat koko 2010-luvun. Pieni autojen myynti on heijastunut alan taloudelliseen tulokseen – autoliikkeiden tuloskehitys on ollut heikko ja sijoitetun pääoman tuoton mediaani vajosi alle kuuden prosentin vuosina 2013–2015. 

Maaliskuun lopussa toteutetussa suhdannebarometrissa noin kaksi kolmasosaa autoliikkeistä arvioi, että suunta kääntyi parempaan viime vuonna. Noin 80 prosenttia autoliikkeistä arvioi, että myynti kasvaa kuluvana vuonna. Lähes kolmannes autoliikkeistä arvioi henkilöstönsä määrän kasvavan kuluvan vuoden aikana. Autojen maahantuonnin, myynnin, huollon ja korjauksen sekä vuokrauksen ja katsastustoiminnan kattava autoala työllistää Suomessa noin 29 000 henkilöä.    

Autoilijan rahoituspalvelut monipuolistuvat

Autoliikkeiden arvioiden mukaan eniten autoalaa tulevina vuosina muokkaavat olemassa olevan asiakastiedon ja big datan tuomat mahdollisuudet sekä epävarmuus autoilun hinnoittelusta ja verotuksesta. Digitalisaatio muuttaa autokaupan hankintakanavia tulevina vuosina. Myös väestön ikääntyminen ja kotitalouskoon pieneneminen nähtiin tärkeänä muutostekijänä. Automarkkinaan vaikuttaa myös kiristyvät päästöjen vähentämistavoitteet, jotka lisäävät vähitellen hybridi- ja sähköautojen osuutta kannassa. 

Autoliikkeet arvioivat autojen rahoituskanavien monimuotoistuvan lähivuosina. Osamaksukaupan ja leasingin osuuden on ennakoitu kasvavan selvästi niin uusien kuin käytettyjenkin autojen kaupassa. 

Autoalan helmikuussa päivitetty ennuste uusien autojen myynnistä on kuluvalle vuodelle 120 000 henkilöautoa. Uusien autojen myynti kasvaisi tällöin maltillisesti, 0,8 prosentilla vuoteen 2016 verrattuna. Ennuste päivitetään seuraavan kerran toukokuussa. 

AKL:n suhdannebarometri

Lisätietoja:

Autoalan Keskusliitto ry, toimitusjohtaja Pekka Rissa p. 0500 417 300

Autoalan Keskusliiton puheenjohtaja kauppaneuvos Heikki Häggkvist, Wetteri Yhtiöt Oy
p. 0400 587 324

 

Olli Kilpi har utsetts till Direktör, International Business Operations inom Kamux Grupp: Kundlöftet är huvudsaken - i detaljhandeln finns det ingen tid för vila

$
0
0

Begagnade bilkedjan Kamux har utsett Olli Kilpi som direktör för internationell verksamhet med start från och med 2 maj. Tidigare har Olli Kilpi haft en lång karriär inom McDonalds Finland, Sverige och Norge. Enligt hans mening är konsekvensen av kundservice av ytterst vikt i detaljhandeln, hur man kan få kundernas förtroende varje dag.

Som Direktör för International Business Operations kommer Olli Kilpi stärka den internationella tillväxten för Kamux. Kamux har expanderat under de senaste åren i Sverige och Tyskland, och målet är att vara den ledande begagnad bilhandelskedjan i Europa. I Finland har Kamux 37 utställningslokaler och i Europa är det totalt 48 utställningslokaler.

 Olli Kilpi har tidigare varit ansvarig för kommunikation och marknadsföring för McDonalds kedjan i Finland och han har lett McDonalds kedjan i Sverige och Norge. Han ser en stor möjlighet med Kamux internationella expansion, eftersom marknaden för begagnade bilar i Europa är stor och fragmenterad. Enligt Olli Kilpi finns det en stor efterfrågan om Kamux koncept.

 - Kamux är en föregångare inom detaljhandel med bilar och företaget uppfyller på kundens behov och erbjuder en ny typ av kundupplevelsen. Jag ser en enorm potential för tillväxt och det är upp till oss att greppa tag i det, menar Olli Kilpi.

 - Mitt mål är att tillhandahålla en stor del av de europeiska konsumenterna med ett nytt och tillförlitligt sätt att göra en förmånlig och säker bilaffär, fortsätter Kilpi.

 Att förstå konsumenterna lokalt

 Enligt Olli Kilpi måste det finnas en balans mellan två viktiga frågor i internationell expansion.

 - Först och främst måste vi förstå konsumenterna i de olika länderna, vad det är som är viktigt för dem och vilka är deras behov. Med det sagt så  måste vi vara lojala mot vårt koncept och motstå frestelsen att göra onödiga förändringar till vad som är vår konkurrensfördel och nyckeln till vår framgång.

 Olli Kilpi betonar att i detaljhandeln är det viktigt att förstå kundens behov som måste lösas.

 - Vi måste vara konsekvent genom hela processen, så att kunden kan förstå och ha förtroende på det vi erbjuder. Konstant måste vi hålla våra löften för varje kund. Det finns ingen pauser i detaljhandeln, påminner Olli Kilpi.

- Ollis personliga egenskaper kombineras med hans erfarenhet och kompetens inom internationell detaljhandel i Sverige och Norge. Han har expertis i skalning internationella koncept inom olika marknadsområden , betecknar Kamux Groups vd Juha Kalliokoski om Ollis utnämning.

 

För ytterligare information:

Juha Kalliokoski, VD Kamux, tel. +358 50 544 5538

Olli Kilpi, Direktör, International Business Operations, Kamux, tel: +46723127127

Viikonlopun tärpit: Rallia, MotoGP:tä ja F-ykkösiä MM-tasolla, pienoisautoilua Mikkelissä

$
0
0

 

Viikonloppuna nähdään saadaanko sinivalkoiset värit nostettua podiumille myös kauden toisessa F1-osakilpailussa. Kuva: Sonntag - Steve Etherington

Suomalaisten otteita saadaan jännittää kolmessa kuninkuuslajissa, kun sekä rallin, MotoGP:n että formula ykkösten MM-osakilpailut täyttävät viikonlopun ohjelmatarjonnan. SM-pisteistä otellaan Mikkelin pienoisautokilpailussa sekä maanantaina kauden starttaavassa eMotorsportsin SM-avauksessa.

Viikonloppuna Mikkelissä ajetaan pienoisautoilun paremmuudesta kolmena eri päivänä. Kuva: Tuomo Iso-Aho

Pienoisautoilun SM-kisassa Mikkelissä kilpailijoita kolmesta eri maasta

Viikonloppuna Mikkelissä ajetaan pienoisautoilun Slot Racing autojen EuroSport-24-luokan avoimesta Suomen Mestaruudesta. Sunnuntaina järjestettävään pienoisautoilun ura-autojen Suomenmestaruus-kilpailuun on ilmoittautunut 31 kilpailijaa, 24 Suomesta, neljä Eestistä sekä kolme Latviasta. Finnish Master -tittelistä kisataan MM-kilpailuistakin tutuissa “pikkuluokissa” perjantaina ja lauantaina. Kaiken kaikkiaan kilpailuihin osallistuu 72 kilpailijaa kolmesta eri maasta.

Kilpailuja voi seurata livenä tästä.
Kilpailun aikataulu

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/mikkelin-pienoisautoilun-sm-viikonlopussa-kilpailijoita-kolmesta-eri-maasta

Pe-Su 07-09.04. Pienoisautoilu, EuroSport SM, Mikkeli
Lähemäen seurakuntatalo, Paukkulantie 27, Mikkeli

Viime vuonna lanseerattu eMotorsports-verkkokilpailun SM-sarja saa jatkoa tänäkin vuonna. Kuva: eMotorsports

eMotorsportsin SM-kausi starttaa maanantaina

eMotorsportsin SM-kausi 2017 polkaistaan käyntiin maanantaina 10. huhtikuuta, kun ensimmäinen kilpailu alkaa klo 20.00 Blackwoodin radalla. Osakilpailuita ajetaan kokonaisuudessaan 12. Pelialustana on vuoden 2016 tapaan Live For Speed. Viime vuonna lanseeratulle SM-sarjalle on tehty muutoksia ja kehitystä uuteen kauteen. eMotorsports-lajin säännöt on tarkennettu ja tässä on huomioitu niin kuljettajien, lajiliiton kuin tuomaristonkin näkemykset.

Sarjaan osallistuminen on mahdollista kaikille kuljettajille, joilla on voimassa oleva ratalisenssi tai eMotorsports-lisenssi. Lisätietoja täältä.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/emotorsports-kausi-starttaa-ensi-kuussa-palkintorahat-nousseet-viime-vuodesta

Ma 10.04. eMotorsport SM 1. Osakilpailu, Verkkokilpailu

MM-kilpailut

Toyotan Jari-Matti Latvala on kolmen rallin jälkeen toisena MM-pisteissä. Kuva: Toyota Gazoo Racing

Latvala, Hänninen ja Suninen Korsikan MM-rallissa

Rallin MM-sarjassa ajetaan nyt legendaarinen 10 000 mutkan ralli, kun Korsikan MM-rallin ensimmäinen EK starttaa huomenna perjantaina kello 10.22 Suomen aikaa. Sarjan edellinen kilpailu Meksikossa oli suomalaisittain haastava, mutta nyt tälle kaudelle uusiutuneille WRC-autoille on jälleen edessä uusi tulikaste, kun erikoiskokeet ajetaan kestopäällysteellä. Rallissa suomalaisista ovat mukana Toyota Gazoo Racingin Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen sekä WRC2-luokassa M-Sportin Ford Fiesta R5 -autolla ajava Teemu Suninen.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/korsikan-mm-ralli-suomalaisten-ennakkotunnelmat-ja-kisafaktat

Kilpailun kotisivuille tästä.
Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä.
Kilpailun reittiaikatauluun tästä.

06.-09.04. WRC Che Guevara Energy Drink Tour de Corse, Korsika

Patrik Pulkkinen. Kuva: Saxoprint Peugeot

Pulkkinen ja Ajo Motorsport Argentiinan MM-osakilpailuun

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa on vuorossa kauden toinen osakilpailu, kun MotoGP-sirkus matkaa Qatarista Etelä-Amerikkaan Argentiinan osakilpailuun. MM-debyyttinsä kaksi viikkoa sitten tehnyt Patrik Pulkkinen lähtee hakemaan nyt toiseen yritykseensä varmaa ajoa. Kokemusta MM-sarjasta keräävän 16-vuotiaan nuorukaisen ensimmäinen Moto3-luokan kilpailu päättyi kaatumiseen viimeiseltä sijalta. Ajo Motorsport aloitti kauden lupaavasti uusilla Moto2-luokan pyörillään ja myös Moto3-luokassa suomalaistiimi starttasi lupaavasti, joten talli lähtee luottavaisin mielin Argentiinaan.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/ajon-kuljettajat-odottavat-innolla-argentiinan-osakilpailua

La – Aika-ajot (Suomen aikaa)
18.35-19.15 Moto3
20.10-20.50 MotoGP
21.05-21.50 Moto2

Su – Kilpailu (Suomen aikaa)
19:00 Moto3
20.20 Moto2
22.00 MotoGP

Lisätietoa ja maksullinen liveseuranta: www.motogp.com

Suomessa MotoGP-kilpailut näyttää maksullinen C More -kanava

07.-09.04. MotoGP Argentiina, Termas de Río Hondo

Formula1-kausi jatkuu viikonloppuna Kiinan Shanghaissa. Kuva: Sonntag – Steve Etherington

F1-sirkus siirtyy Kiinaan

Myös Formula ykkösissä on vuorossa kauden toinen MM-osakilpailu, joka ajetaan Kiinassa Shangain 5,4 kilometrin mittaisella radalla. Mercedeksen Valtteri Bottas avasi kauden Australiassa uudessa tiimissä upeasti sijoittumalla kolmanneksi tiimikaverinsa Lewis Hamiltonin jälkeen. Ferrarin Kimi Räikkönen starttasi uuteen kauteen neljännellä sijalla tiimikaveri Sebastien Vettelin tervehtiessä ruutulippua ensimmäisenä.

La – Aika-ajot (Suomen aikaa)
10:00-11:00

Su – Kilpailu (Suomen aikaa)
09:00-11:00

Suomessa F1-lähetykset näyttää maksullinen C More -kanava.

07.-09-04. F1 Kiina, Shanghai International Circuit

Kansalliset kilpailut

07.04. MK-Drag Racing, Kansallinen, Levi, Kittilä
08.04. Snowcross, Kansallinen, Kittilä
08.04. Autosuunnistus, Harjoitusajo, Kuopio
09.04. Tasanopeus, Harjoituskilpailu, Lapua
09.04. Jokkis, TUA JM, K, Aluemestaruus, LAITILA

Nordic3Dexpo osaksi virallista Suomi 100 -ohjelmaa

$
0
0

Valtioneuvoston Kanslia on liittänyt Nordic3dexpon osaksi virallista Suomi 100 -ohjelmaa!


Nordic3dexpo on 3D-tulostukseen ja 3D-teknologioihin keskittynyt messutapahtuma, joka järjestetään nyt toisen kerran pääkaupunkiseudulla. Paikkana toimii toistamiseen Energia Areena Vantaalla, ja tapahtumapäivät ovat 19.-20.5.2017

Puhujina messuilla muun muassa Tekniikka&Talouden 3D-tulostus ja teknologiat -ohjelmaosiossa  19.5.2017 (klo 9.00 -11.00)

Tutkija Roy Björkstrand, ADD lab, Aalto-yliopisto: 3D-tulostus suunnittelusta valmistukseen – tulevaisuuden näkymät

Tohtori, R&D Engineer Heidi Piili, EOS Finland: Metallien lisäävä valmistus – teollisuuden arkipäivää

DI, hallituksen puheenjohtaja Heli Nelimarkka, Stereoscape: Kilpailuetua AR ja VR-teknologioita hyödyntämällä

Tapahtumassa esillä myös Suomalaista tuotekehitystä 100 vuoden ajalta -näyttely, jossa esillä yksi suomalaista talouselämää edistänyt tuote kaikilta kymmeneltä itsenäisyyden ajan vuosikymmeneltä.

Myös FIRPA:n kanssa yhteistyössä järjestettävä 3D-tulostuskilpailun nimi muutetaan jatkossa Suomi 100 3D-tulostuskilpailuksi. Säännöt ja osallistumisehdot pysyvät ennallaan.


Tapahtuman lipunmyynti on nyt käynnissä osoitteessa: http://liput.3dexpo.fi/fi/

Liput ja hinnat:
Peruslippu:   10€
Perhelippu:   20€ (Samalla lipulla 2 aikuista ja 2 lasta)
Alennuslippu:  8€  (Eläkeläiset ja lapset alle 13v.)


Bilteman lasipaneelielementti vedetään markkinoilta välittömästi.

$
0
0

Biltema on päättänyt kutsua välittömästi takaisin kaikki Lasipaneelielementti-tyyppiset lämmittimet. Biltema palauttaa ostosumman kaikille asiakkaille, kuittia ei tarvita. Muutama vaaratilanneraportti ja oma selvityksemme osoittavat, että lämpöpatteri sisältää komponentin, joka saattaa ylikuumentua voimakkaasti.

Biltemalle ei ole raportoitu henkilövahingoista, mutta asiakkaiden turvallisuus on aina etusijalla. Kiitämme asiakkaita ymmärtämyksestä ja yhteistyöstä.

 - Asiakkaiden turvallisuus on meille tärkeintä. Pyydämme anteeksi hankaluutta, jonka asia aiheuttaa, mutta ylikuumentumisen mahdollisuus riittää meille syyksi kehottaa kaikkia asiakkaita palauttamaan kyseiset lämmittimet välittömästi, sanoo Henrik Jarl Biltemasta.

 

Lisätietoja:

Bilteman asiakaspalvelu 09 427 05 830

asiakaspalvelu@biltema.fi

Muista ilmoittaa kesäauto, mopo tai prätkä takaisin liikenteeseen

$
0
0

Kevätsää tuo kesäiset menopelit liikenteeseen. Jos poistit oman kesäajoneuvosi liikenteestä syksyllä, muistathan tehdä sille liikennekäyttöönoton ennen kuin lähdet ajelemaan. Helpoiten ajoneuvon ottaminen liikenteeseen onnistuu netissä.

Viime ajokauden päätteeksi myös mopojen ja moottoripyörien poistaminen liikenteestä onnistui ensimmäistä kertaa helposti netin kautta ja poistoja tehtiinkin syksyn mittaan runsaasti. Syys-lokakuussa henkilöautoja poistettiin liikenteestä noin 135 000, moottoripyöriä 32 000 ja mopoja lähes 18 000.

”Jos otit syksyllä kesämenopelisi pois liikenteestä, niin muistathan tehdä sille liikennekäyttöönoton keväällä ennen kuin lähdet ajamaan. Liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta mätkähtää aina vähintään tuhannen euron vero”, muistuttaa verotuksen kehityspäällikkö Seppo Ollikainen.

Viime vuonna huhti-toukokuussa otettiin liikenteeseen henkilöautoja noin 117 000, moottoripyöriä 9 000 ja mopoja reilu 10 000.

”Ja jos harkitset uuden kesäauton ostamista, niin muista tarkistaa, ettei autolla ole myöskään maksamattomia ajoneuvoveroja rästissä, ja muista rekisteröidä auto omiin nimiisi 7 päivän kuluessa”, vinkkaa Ollikainen.

Kesäautoilijan muistilista

Ennen kuin lähtee kesäautolla tai kaksipyöräisellä liikenteeseen, kannattaa tarkistaa muutama asia, jotta tien päällä saa keskittyä ajamisesta nauttimiseen.

”Tämän voisi tiivistää helposti viiden kohdan vinkkilistaksi”, sanoo Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen: ”Tee kesäajoneuvolle liikennekäyttöönotto ja kartoita sen kunto, tarkistaa ainakin renkaat, valot ja nesteet. Autojen kohdalla tulee myös muistaa katsastuksen voimassaolo.”

”Kaksipyöräisillä on hyvä tehdä pieni käsittelytreeni ennen liikenteeseen lähtöä.  Ajokäyttäytymisessä taas on hyvä muistaa ennakoiva ajotapa. Talven jäljiltä teillä voi olla routavaurioita ja mahdollisesti hiekoitushiekkaa, toisaalta kaikki autoilijatkaan eivät vielä ole tottuneet kaksipyöräisiin”, jatkaa Pohjonen.

  • Käyttöönotto liikenteeseen
  • Kuntokartoitus kaikille ajoneuvolle: renkaat, valot, nesteet
  • Katsastus autoille
  • Käsittelytreenit ennen liikenteeseen lähtöä kaksipyöräisille
  • Käyttäytyminen: muista ennakoiva ajotapa ja noudata liikennesääntöjä

Ota ajoneuvo liikenteeseen helposti netissä

Helpoiten ajoneuvon liikennekäyttöönotto onnistuu netin kautta Trafin sähköisissä palveluissa.

Ajoneuvon liikennekäyttöönotto on maksutonta.

Lisätietoja:

kehityspäällikkö Seppo Ollikainen, p. 029 5347 211, seppo.ollikainen@trafi.fi  (verotus)
johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, p. 029 5345 310, jussi.pohjonen@trafi.fi , Twitterissä @JussiPohjonen

 

Vuoden taksiasiakas 2017 on Riku Rantala

$
0
0

Taksi Helsinki on valinnut toimittaja Riku Rantalan vuoden 2017 taksiasiakkaaksi. Rantala on luottanut helsinkiläisiin takseihin jo vuosikymmenten ajan. ”Vaikka omistan auton, on taksi aina mieluisampi tapa liikkua.”

Rantala tunnetaan tietokirjailijana, seikkailijana ja yrittäjänä. Taksin takapenkki toimiikin usein myös hänen toimistonaan mahdollistaen työskentelyn matkan aikana. Kuvauksista haastatteluihin ja lähetyksiin taksilla matkustaessaan hän käyttää aikaa hyödyksi niin tietokoneella kuin puhelimessakin. ”Se, että ehditään tehdä ja mennä Tunnan (Tuomas Milonoff, Rantalan yhtiökumppani) kanssa niin paljon, on pelkästään taksien ansiota”, Rantala kiittelee.

Hän nostaa esiin myös taloudellisen puolen ja kertoo kiinnostavia faktoja tekemistään kannattavuuslaskelmista. ”Taksilla voi ajella tuhansien eurojen arvosta ja jäädä silti voitolle yksityisautoiluun verrattuna. Kokonaisuutena näen taksin osana joukkoliikennettä ja sellaisena sitä myös käytän. Taksilla liikkuminen on minulle osa sekä arkea että juhlaa.”

Ajan hermolla pysyttelevänä on Rantala käyttänyt Taksi Helsinki -sovellusta jo pitkään. ”On mahtavaa, että sovellus palvelee nopeasti ja laadukkaasti arvioiden matkan keston sekä hinnan jo lähtiessä. Tämä helpottaa kiireessä ja tuo rauhaa myös matkustamiseen.”

Aktiivinen matkailija naurahtaa kertoessaan esimerkkejä ulkomaisista taksikokemuksista: ”Varsinkin köyhemmissä maissa hypättyäsi taksiin tehdään ensin koukkaus tankkaamaan, sillä bensaa ei osteta turhaan säilöön, ellei kuljettaja aja kyytejä.”

Hauskoja sattumuksia on vuosien varrella käynyt myös kotimaassa, viimeisimpänä läheltä piti -tilanne kävi laivalla järjestettävän tapahtuman kanssa. ”Istuin junassa Pasilassa menossa kohti Turkua, kun huomasin, että olin jättänyt esitysmateriaalini kotiin. Hyppäsin Leppävaaran kohdalla junasta pois, otin taksin kotiin ja nappasin materiaalit mukaani. Ainoa vaihtoehtoni aikataulujen mentyä mönkään oli ajaa taksilla Turkuun asti.” Matka meni lopulta niin tiukaksi, että taksi karautti laivan ajosillalle asti varmistaakseen Rantalan pääsyn tapahtumaan eli - loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kuljettajien keskuudessa Rantalaa pidetään miellyttävänä ja kohteliaana asiakkaana, jonka kanssa on vaihdettu lukuisia tarinoita ja käyty syvempiäkin keskusteluita. Toisaalta, Rantala kehuu kuljettajien kykyä tunnistaa ja toimia aina silloisen palvelutilanteen luonteen mukaan: usein on myös hetkiä, jolloin vaikkapa työskentely taksissa vaatii hiljaisuutta.

Taksi Helsinki valitsee vuoden taksiasiakkaan helsinkiläisiltä taksiautoilijoilta tulleiden ehdotusten perusteella. Helsinkiläiset taksiautoilijat ovat valinneet vuoden taksiasiakkaan 1980-luvun lopulta lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vuosittain.

 

Lisätietoja: Taksi Helsingin puheenjohtaja Jukka Kuusisto, puhelin 050 392 2660, jukka.kuusisto@taksihelsinki.fi

All-New Mazda CX-5:n ennakkohinnat julki

$
0
0
  • Suositun Mazda CX-5:n seuraava sukupolvi on entistäkin tyylikkäämpi, turvallisempi, urheilullisempi ja nautittavampi ajaa
  • Uudessa CX-5:ssä Mazdan Jinba Ittai* ‑filosofia on viety pidemmälle kuin koskaan

 

Vantaa, 10.4.2017. Täysin uuden CX-5:n perustana ovat samat vahvuudet, joiden ansiosta sen edeltäjästä sukeutui Mazdan myydyin automalli Euroopassa. Ensimmäisen CX-5-sukupolven Jinba Ittai ‑luonnetta on kehitetty entisestään G-Vectoring järjestelmän avulla. Mazda haluaa, että myös matkustajat pääsevät paremmin osallisiksi ihmiskeskeisestä filosofiasta, joka pohjautuu kuljettajan ja auton saumattomaan vuorovaikutukseen.

Sisätilat ovat entistä hienostuneemmat, materiaalivalintoihin ja intuitiiviseen käytettävyyteen on kiinnitetty entistä suurempi huomio. Ergonomiaan ja mukavuuteen on panostettu kokonaisvaltaisesti: autossa on muun muassa uusi tuulilasiin heijastava HUD näyttö, väsymystä ehkäisevät istuimet ja merkittävästi parantunut äänieristys.

Myös ajo-ominaisuudet ovat omaa luokkaansa alustan ja voimalinjan parannusten ansiosta. Uuden, ajoa vakauttavan G-Vectoring Control (GVC) ‑järjestelmän ohella uutuusmallista löytyvät kaikki muutkin Mazdan aktiivisen turvallisuuden innovaatiot. Entistä matalampi kattolinja ja minimalistinen muotoilu antavat uudelle CX-5:lle urheilullisen ja hiotun ilmeen. Uusi, jalokivimäisen läpikuultava Soul Red Crystal ‑koriväri korostaa tätä vaikutelmaa erityisen hyvin.

All-New Mazda CX-5:n ennakkohinnat julkaistaan tänään 10.4.2017 ja malli saapuu Suomeen alkukesästä.

*Jinba Ittai – ”the onenes between the horse and rider” kuvastaa tunnokasta ajettavuutta ja kuljettajan sekä auton saumatonta vuorovaikutusta. #DriveTogether.

Autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia pääsiäisen liikenteessä

$
0
0


Autoalan Keskusliitto, Saint-Gobain Autover, Autoliitto, Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi)
ja Liikenneturva haluavat tänäkin vuonna muistuttaa autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle.

Autoalan insinööriopiskelijat tekevät palveluna autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia valituilla ABC-asemilla pääsiäisviikonlopun liikenteessä. Autoilija saa tarkistuksesta tositteen, johon on merkitty tuulilasin kuntoon liittyviä asioita, kuten onko tuulilasissa kiveniskemiä, halkeamia tai onko se kulunut. Keväällä aurinko paistaa matalalta ja aiheuttaa tuulilasiin häikäisyä ja heijastuksia. Naarmuinen ja huonokuntoinen tuulilasi pahentaa tilannetta ja huonossa kunnossa olevat tuulilasinpyyhkijät naarmuttavat lasin pintaa entisestään.

Tuulilasi on autossa myös kantava rakenne, jota halkeamat merkittävästi heikentävät. Tuulilasiin on usein myös integroitu erilaista tekniikkaa, kuten antureita, sensoreita ja kameroita, joiden toimintaan pienetkin naarmut ja lovet lasin pinnassa saattavat vaikuttaa. Kura, lumi, suola, jää ja huurre lasissa pimentävät tehokkaasti näkymää tuulilasin läpi. Naarmuinen tuulilasi muuttuu viistosti paistavassa auringossa pelkäksi heijastepinnaksi.

Viime vuoden tarkistusten tulokset olivat huolestuttavia. Tuulilaseista toimenpiteitä vaativia oli 49 % ja kunnossa 51 %. Tuulilaseista siis noin puolet vaatii toimenpiteitä ja puolet on kunnossa.

Tutustu vuoden 2016 –tarkistusraporttiin täältä.


Tuulilasitarkistuksia tarjotaan

pitkäperjantaina 14.4 klo 12-18
I pääsiäispäivänä 16.4 klo 10-15
II pääsiäispäivänä 17.4 klo 10-15

seuraavissa kohteissa:

ABC Tiiriö Hämeenlinna
ABC Tupos Liminka
ABC Seinäjoki
ABC Koulukatu Turku

Lisätietoja

tekninen johtaja Jouko Sohlberg, Autoalan Keskusliitto ry, puh. 0400 904 003
liiketoimintajohtaja Jussi Kovasiipi, Saint-Gobain Autover, puh. 040 580 0403
viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen, Autoliitto, puh. 040 751 1173
johtava asiantuntija, Jussi Pohjonen, Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), puh. 029 5345 310
yhteyspäällikkö, Turku Tapio Heiskanen, Liikenneturva, puh. 020 7282 362

Tutkimus: suomalaiset uskovat yksityisautoilun tulevaisuuteen

$
0
0

Kolme neljästä suomalaisesta uskoo ajavansa omistus- tai työsuhdeautolla vuonna 2022. Julkiseen liikenteeseen ykkösvaihtoehtona uskoo vain harva. 

Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) teettämästä tutkimuksesta selviää, että 76 prosenttia suomalaisista haluaa viiden vuoden päästäkin ensisijaisesti ajaa omalla tai työsuhdeautolla. Miesten keskuudessa oma auto on naisia suositumpaa: miehistä 83 prosenttia uskoo, että ajaa omistus- tai työsuhdeautolla vuonna 2022. Naisvastaajilla lukema on 69 prosenttia.

Vastaajista 7 prosenttia uskoi viiden vuoden kuluttua vuokraavansa auton sitä tarvitessaan. Kimppakyydit oli mieluisin vaihtoehto 6 prosentille, autopoolin jäsenyys 5 prosentille. Näissä kaikissa ryhmissä korostuvat pääkaupunkiseutu ja nuoret naiset. Myös tulot vaikuttavat tutkimuksen mukaan vuokra-auto- ja kimppakyytikiinnostukseen: mitä pienemmät vuositulot, sitä suurempi kiinnostus.

Vain 2 prosenttia vastaajista käyttäisi mieluisimpana vaihtoehtona julkista liikennettä vuonna 2022. Keskimääräistä suurempaa kiinnostus oli eläkeläisten keskuudessa.

– Tulokset kertovat, että pitkien välimatkojen Suomessa oma auto koetaan tärkeimmäksi liikkumismuodoksi tulevaisuudessakin. Millaisilla energiamuodoilla autot jatkossa liikkuvat, on sitten asia erikseen, SEO:n toimitusjohtaja Arto Viljanen sanoo.

Taloustutkimuksella maaliskuussa 2017 teetetyn tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten käsityksiä autoilusta ja mielikuvia huoltamoista. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat suomalaiset kuluttajat. Internetpaneelilla toteutettuun tutkimukseen vastasi yhteensä 1029 suomalaista maaliskuun 2017 aikana.

Lisätiedot:

Arto Viljanen, toimitusjohtaja, SEO
p. 040 775 4744 / arto.viljanen@seo.fi

Aikuisuus ei noudata sääntöjä. Mercedes-Benzin rohkea Grow up -kampanja murtaa mainonnan rajoja

$
0
0

 

Kun olimme lapsia, meitä kehotettiin seuraamaan unelmia, kunnes aikuistumisen myötä haaveet astronautin ja rokkitähden urasta korvaantuivat aikuisuuteen liittyvillä odotuksilla. Mutta kaikki muuttuu. Niin myös nuorempien sukupolvien käsitys menestyksestä ja aikuisuudesta. Kaikki ei olekaan niin suoraviivaista, vaan aikuistuminen voi olla myös sekavaa ja sotkuista. Tästä kertoo Mercedes-Benzin Grow up -kampanja, joka tavoittelee erityisesti 30–40+-vuotiaita ostajia.

Grow up ei pelkää arkojakaan aiheita

Grow up murtaa perinteisempiä mainonnan rajoja ja tuo täysin uuden näkökulman automarkkinointiin. Keskiössä ei ole auto, vaan elämä. Kampanja pohjautuu viiteen tunteisiin vetoavaan lyhytelokuvaan, jotka sitovat mukaansa Mercedes-Benzin uuden sukupolven automallit: A- ja B-sarja, CLA Coupé ja Shooting Brake sekä GLA. Jokaisen automallin ympärille on luotu oma tarinansa.

Katkeransuloiset ja kauniisti kuvatut kasvutarinat tutkiskelevat aikuisuutta kaikissa sen muodoissa. Ne tuntuvat jokainen omalta mini-draamaltaan, kaukana mainonnasta. Lyhytelokuvissa käsitellään aiheita, joita brändit ovat perinteisesti vältelleet, kuten uskottomuutta ja rikkoutuneita ystävyyssuhteita.

”Grow up -kampanja kertoo nimensä mukaisesti aidosti siitä, millaista on kasvaa isoksi. Elämä on matka, jonka varrella sattuu ja tapahtuu – tätä kutsutaan kasvuksi. Nuoruuden huolettomuutta tai vapautta ei kuitenkaan tarvitse jättää taakse. Yksi kampanjan pääviesteistä onkin sitku-ajattelun haastaminen – elämä on tässä ja nyt”, kertoo Kasper Jansson, Mercedes-Benz-henkilöautojen markkinointipäällikkö.

Elämä on tässä ja nyt -ajattelua tukee myös kampanjassa mukana oleva kuukausirahoitusmalli, joka tuo uuden ajattelutavan ja laskentamallin auton omistamiseen – myös nuoremmalle kohderyhmälle.  

Unelmat muuttuvat, niin mekin

Vaikka kukin kasvutarina edustaa eri elämäntilannetta, jokainen löytää varmasti omaan tilanteeseensa sopivan samaistumiskohdan. Iästä huolimatta. Asenne ratkaisee.

”Grow up ei ole vain kampanja, vaan uusi näkemys brändimme kehityksestä. Meidän täytyy pystyä muuttumaan säilyttäen samalla 130 vuoden perinteen tuoma arvokkuus”, Jansson jatkaa.

Grow up on lanseerattu eri puolilla maailmaa, ja kasvutarinoita tukee jatkuva digitaalinen läsnäolo siellä missä kohderyhmätkin ovat. Kampanja jalkautuu parhaillaan Suomeen, jossa sen toteutuksesta vastaa Vehon Mercedes-Benz-henkilöautojen tuoteyksikkö, Valve ja OMD Finland.

Kampanjaan voi tutustua verkossa www.mercedes-benz.fi/growup.

Lisätietoja:

Kasper Jansson, markkinointipäällikkö, Mercedes-Benz, puh. 050 388 8970, kasper.jansson@veho.fi

Johanna Vuorensola, strategi, Valve, puh. 050 323 8211, johanna.vuorensola@valve.fi 


Huhtikuu piristää kotimaan matkailua, ulkomailta haetaan varaslähtöä kesään

$
0
0

Hiihtokauden päättäjäiset Lapin ja Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa on suomalaisten huhtikuun matkailua tyypillisimmillään. Tämä trendi on havaittavissa myös Suomen johtavan online-matkatoimiston ebookersin kotimaan myynnissä, jossa Levin, Saariselän, Rukatunturin ja Vuokatin kaltaiset hiihtokeskukset petraavat asemiaan suosituimpien kotimaan majoituskohteiden listalla.

Kotimaan matkailun piristyminen huhtikuussa näkyy myös suurissa kaupungeissa.

Suurissa kaupungeissa yövytään keskimäärin yksi vuorokausi, kun taas Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa keskimääräinen yöpyminen on lähempänä kolmea vuorokautta”, sanoo ebookersin markkinointipäällikkö Leif Neuvonen.

 

Ulkomaan matkailussa varaslähtö kesään on keskeinen ajatus monella suomalaismatkailijalla, joka suuntaa huhtikuussa kohti kevätsään lämmittämiä Euroopan kulttuuripääkapunkeja. Ebookersin huhtikuun suosituimpien ulkomaan kohteiden listalla komeilevat tutut kaupungit: Praha, Berliini, Lontoo, Budapest ja Riika.

Neuvosen mukaan huhtikuu on ideaali matkailukuukausi myös monessa hieman tuntemattomammassa kohteessa.

Ehkä yksi ainutlaatuisimmista matkakohteista on ainakin Japanin Kioto, jossa satumaisen kaunis kirsikkapuiden kukinta ajoittuu juuri huhtikuulle”, Neuvonen sanoo.

Samankaltaista kukkaisloistoa löytyy toki lähempääkin, nimittäin myös Hollannissa tulppaanien kukinta saavuttaa huippunsa huhtikuussa.

 

Ihanteellisen ilmaston tavoittelijat suuntaavat huhtikuussa Etelä-Euroopan saarille Kyprokselle, Maltalle, Kanariansaarille ja Kreetalle, joissa lämpötilat pyörivät 25 asteen tietämillä ja sadetta on harvakseltaan. Neuvosen mukaan erityisen nautinnollinen huhtikuun kohde on myös Casablanca.

Marokkon ilmasto on huhtikuussa lähes täydellinen ja Casablanca maan suurimpana kaupunkina tarjoaa kiehtovan sekoituksen kansainvälistä metropolia ja tunnelmallista eksotiikkaa”, Neuvonen sanoo.

 

Perinteisistä suomalaisten suosikkimatkakohteista Neuvonen nostaa esiin Kööpenhaminan, jossa huhtikuussa on mahdollista nauttia kauniista kevätpäivistä ja halvoista hinnoista.

Kööpenhaminassa on täysi sesonki päällä toukokuusta lokakuuhun, mutta huhtikuussa majoitushinnat ovat vielä huomattavasti keskimääräistä edullisempia. Talvi on kuitenkin Kööpenhaminassa jo selvästi takana, josta kertoo myös se, että maailmankuulu huvipuisto Tivoli avaa ovensa”, Neuvonen sanoo.

 

_ _

 

Suomalaisten suosituimmat kotimaan matkakohteet huhtikuussa 2017, ebookers:

 

1. Helsinki

2. Vantaa

3. Tampere

4. Oulu

5. Sirkka (Levi)

6. Turku

7. Saariselkä

8. Jyväskylä

9. Kuopio

10. Rovaniemi

 

 

Suomalaisten suosituimmat ulkomaan matkakohteet huhtikuussa 2017, ebookers:

 

1. Praha

2. Berliini

3. Lontoo

4. Budapest

5. Riika

6. Rooma

7. Amsterdam

8. Pariisi

9. Barcelona

10. Wien

Kumpi on sinulle sopiva, 40 km/h vai 60 km/h?

$
0
0

Mönkijämaailma on muuttunut

Uusien EU säädöksien myötä tarjolla on traktorimönkijöitä, joilla saa ajaa laillisesti myös tiellä joko max 40 km/h tai 60 km/h. Molempiin ajoneuvoluokkiin voi ajaa ajokortin jo 15 vuotiaana, max. 40 km/h -malleihin T-ajokortin tai max 60 km/h -malleihin LT-ajokortin. Molempien ajokorttien hinta on noin 100-150 €.  Traktorimönkijöiden etuna on lisäksi se, että niiden vuosittaiset vakuutukset ovat edullisia (liikennevakuutus ja kasko yht. n. 150 € vuodessa). Lisäksi elinkeinon harjoittajalla (Alv. velvollinen) on mahdollisuudet verovähennyksiin.

Koko perheen käyttöön

Uudet 2017-malliset Polaris Sportsman 4x4 -traktorimönkijät ovat nyt rekisteröity kahdelle ja niillä saa kyydittää matkustajaa myös tiellä. Markkinoilla myös lämpöhytilliset Ranger-mallit ovat nousemassa suureen suosioon, sillä niiden käyttöaika on täysin ympärivuotista, satoi tai paistoi. Ranger-mallit ovat varustettu lisäksi hyväksytyllä turvakaarella, joten niiden turvallisuus on noussut uudelle tasolle.

Moninkertainen testivoittaja

Amerikkalainen Polaris on maailman ja Suomen ylivoimaisesti myydyin mönkijämerkki. Tarjolla on lasten 50-110-170cc EFI -moottoreilla varustettu juniorimallit, automaattisella nelivedolla varustetut Sportsman 570-1000cc -mallit, tilavat hyötykäyttöön sopivat 2-3-6 paikkaiset Ranger-mallit, joita on tarjolla bensiinimoottorilla (570-1000 cc) ja 1000 kuutioisella Diesel-moottorilla ja myös sähkömoottorilla. Urheilulliseen vapaa-ajan käyttöön on myynnissä RZR- ja General-mallistot 570-1000 cc Turbo-moottoreilla varustettuna. RZR- ja General-malleja saa 2- tai 4-paikkaisina. Lisätietoja Polaris-malleista saa www.polaris.fi-sivuilta ja yli 65 Polaris-kauppiaalta ympäri Suomen.  Huoltotoiminnasta vastaa yli 80 koulutettua huoltopistettä ympäri maan.

Uutuus suomalaiseen käyttöön

Polaris toi tänä keväänä markkinoille uuden Sportsman X2 570 EPS Nordic Pro -traktorimönkjän. Sen erikoisuutena on entistäkin parempi monipuolisuus ja käyttömahdollisuudet, sekä Pohjolan tarpeisiin tehdasasennetut lisävarusteet. X2 Nordic Pro on varustettu jopa 220 kg kantavalla kippilavalla, siinä on vaihtoehtoisesti reilut tilat kahdelle (rekisteröity kahdelle) ja sen voi hankkia joko 40 km/h nopeudella tai 60 km/h nopeudelle. Siinä on varusteena Polaris automaattinen testivoittaja CloseRatio -neliveto ja sen lisäksi taka-akselin sähkötoiminen tasauspyörästön lukitus (tarkoittaa sitä, että Nordic Pro -mallia voi käyttää myös 1x4 vetoisena). Varusteena on myös sähkötoiminen EPS-ohjaustehostin, 3500 lbs HD -sähkövinssi synteettiköydellä, 230 v lohkolämmitin, 14” alumiinivanteet erikoisrenkailla, EBS- ja ADC-jarrut,  kahva- ja peukalonlämmittimet ym.

Lisävarusteiden tarve hyötykäyttöön lisääntyy edellellee ja Polaris tarjoaa lumiaurojen, peräkärryjen, sähkövinssien ja erilaisten kuljetusratkaisujen lisäksi nyt myös hydraulisen vaihtoehdon. Hydrauliikan avulla monet toiminnat helpottuvat merkittävästi. Hydraulisen järjestelmän Polaris-mönkijöihin valmistaa kotimainen Latvo Oy (www.latvo.fi)

Lisätietoja Polaris-mönkijöistä www.polaris.fi.

Lisätietoja antaa:
Jyrki Tikkanen
Brandt-Polaris Oy
puh. +358207757218
mob. +358400870024
fax. +35898782290

www.polaris.fi

 

 

Viikonlopun tärpit: Pääsiäisenä jännitetään suomalaisten otteita MM-areenoilla

$
0
0

Pääsiäisviikonloppuna suomalaiset taistelevat MM-pisteistä niin ratamoottoripyöräilyssä, formula ykkösissä kuin motocrossissakin. Jokkiksessa kisataan kansallisella tasolla Porissa.

Päivärinta ja Kainulainen lähtevät puolustamaan MM-titteliään

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-kausi 2017 polkaistaan käyntiin viikonloppuna Ranskan Le Mansista. Viime vuonna maailmanmestaruuden voittaneet Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen starttaavat kauteen uudella kalustolla. Nyt alla on 600-kuutioinen Honda, kun viime vuonna kaksikko kisasi BMW:n 1000-kuutioisella koneella. Uusi sivuvaunu on osoittautunut hyväksi valinnaksi ja suomalaispari lähtee kauden avaukseen luottavaisin mielin. Tavoitteena on hakea Päivärinnalle kuudes ja Kainulaiselle toinen maailmanmestaruus. Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-kausi pitää sisällään yhteensä viisi osakilpailua. Kausi päättyy 10. syyskuuta Kroatiaan.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/paivarinta-ja-kainulainen-puolustamaan-mm-tittelia-uudella-kalustolla-suuremmat-g-voimat-ja-kaarrenopeus

15.4. Ratamoottoripyöräilyn Sivuvaunuluokka, MM, Le Mans, Ranska

Valtteri Bottas on kahden osakilpailun jälkeen MM-pisteissä neljäntenä. Kuva: Steve Etherington

F1-sirkus siirtyy Bahrainiin

Formula ykkösten MM-sarja siirtyy viikonlopuksi Kiinasta Bahrainiin, jossa vuorossa on kauden kolmas MM-osakilpailu. 23 pistettä kerännyt Mercedeksen Valtteri Bottas on tällä hetkellä MM-pisteissä neljäntenä, tasan 20 pisteen päässä johtopaikasta, jota pitävät tasapistein Ferrarin Sebastian Vettel sekä suomalaisen tallikaveri Lewis Hamilton. Ferrarin Kimi Räikkönen on viidentenä, vain pisteen päässä Bottaksesta.

Lisätietoa ja MM-pistetilanne: www.formula1.com

Maksulliset F1-lähetykset Suomessa näyttää C More.

La Aika-ajot (Suomen aikaa)
Klo 18.00-19

Su Kilpailu (Suomen aikaa)
Klo 18.00-20.00

14.-16.4. Formula 1 Gulf Air Bahrain Grand Prix

 

Motocrossin MM-sarjassa ensimmäinen kisa Euroopassa

Motocrossin MM-sarjassa vuorossa on kauden ensimmäinen Euroopassa ajettava osakilpailu, kun MXGP- ja MX2-luokan tiimit siirtyvät neljän kaukomaan kohteen jälkeen Italiaan. Kimi Räikkösen ja Antti Pyrhösen talli Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing juhli edellisessä osakilpailussa Meksikossa kauden ensimmäistä podiumsijoitusta, kun tiimin ranskalaiskuljettaja Gautier Paulin sijoittui MXGP-luokan kolmanneksi. Mies on tällä hetkellä MM-pisteissä viidentenä, saksalaiskuljettaja Max Nagl on yhdeksäntenä ja Britti Max Anstie sijalla 11.

Lisätietoa, MM-pistetilanne ja maksullinen liveseuranta: www.mxgp.com

Pietramuratan rata isännöi viikonloppuna myös EMX250-luokan kauden avausta, johon osallistuu neljä suomalaista: Miro Sihvonen, Jere Haavisto, Kim Savaste ja Roni Kytönen.

16.4. Motocross, MM, MXGP, MX2, Pietramurata, Italia

Riku ja Lari Kunnas. Kuva: Motolevel.com

Kunnakset starttaavat sivuvaunucrossin MM-kauteen

Sivuvaunumotocrossin MM-kausi polkaistaan käyntiin viikonloppuna Hollannin Oldebroekista. Suomalaisvärejä kilpailussa edustavat veljekset Riku ja Lari Kunnas, jotka viime vuonna kiersivät ensimmäistä kertaa koko MM-sarjan. Tuolloin kaksikko ajoi lopputuloksissa sijalle 20. Kaksitoista osakilpailua käsittävä motocrossin sivuvaunuluokan MM-kausi päättyy 27.8. Sveitsissä ajettavaan finaaliin.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/kunnakset-yhden-testikerran-jalkeen-kansainvalisille-kisa-areenoille

15.-17.4. Motcrossin sivuvaunuluokka, Oldebroek, Hollanti

Kansalliset kilpailut

15.04.2017 Jokkis, Selivaara Group JM, Kansallinen, Hangassuon JM-rata, Pori

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Varaosakaupalle uusi toimialajärjestö

$
0
0


Tammikuun 18. päivänä Patentti- ja Rekisterihallitus rekisteröi uuden toimialajärjestön nimeltään Suomen Varaosakaupan Keskusliitto ry, lyhennettynä SVOK.

Uusi järjestö edustaa kattavasti koko kansallista varaosakaupan yrittäjäkuntaa maahantuontiyrityksistä alan tukku- ja vähittäismyyjiin. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoitus on toimia autojen varaosien ja lisävarusteiden kaupan etujen valvojana ja yhdyssiteenä, sekä edustaa julkisesti alaa sidosryhmiin, mediaan ja viranomaistahoihin Suomessa ja kansainvälisesti.

Jo 1930-40 -luvuilla perustetut Autonvaraoskaupan Keskusliitto (AVK) ja Autonosatukkukauppiaat (AOT) ovat olleet hankkeen takana ja näiden järjestöjen jäsenet ovat siirtyneet hallitustensa päätöksillä uuden järjestön jäseniksi. Jo tässä vaiheessa uuteen järjestöön on jo nyt liittynyt myös uusia, em. järjestöihin kuulumattomia uusia jäsenyrityksiä.

Kansainvälisesti tärkein yhteistyöjärjestö on Euroopan laajuisesti toimiva vapaan varaosakaupan järjestö FIGIEFA, jonka jäsenenä SVOK jatkaa AOT:n toimintaa.

Rekisteröinnin jälkeen yhdistykselle on nimetty kuusijäseninen hallitus, joka edustaa sekä alan tukku- että jälleenmyyjäportailla toimivia yrityksiä. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajana Jukka Kock (Koivunen Oy), sekä jäseninä Heikki Laakso (AVK / Hessumobiili Oy), Bengt Wahlberg (Oy Kaha Ab), Veli-Pekka Koskela (Suupohjan Huolto ja Varaosa Oy), Arni Ekholm (Startax Finland Oy) ja Harri Broman (Varaosamaailma Oy).

Käynnistysvaiheessa yhdistyksen asiainhoitajana on toiminut Heikki Lehtinen.

Yhdistyksen ensimmäinen, sääntöjen mukainen vuosikokous pidetään 27.4. Helsingissä. Tuo kokous mm. vahvistaa hallituksen jäsenet alkavaksi toimintavuodeksi. Sääntöjen mukaan hallitukseen valitaan vuosittain 6 – 10 jäsenyritysten edustajaa. Kokoukseen kutsutaan kaikki nykyiset, sekä vuosikokoukseen mennessä jäsenyyttä hakeneiden ja hyväksytyksi tulleiden yritysten edustajat.

SVOK:n yhteystiedot täsmentyvät vasta sen hallinnon varsinaisesti käynnistyttyä vuosikokouksen jälkeen. Lisätietoja toistaiseksi antavat tarvittaessa Heikki Lehtinen (+358 40 5103003) tai hallituksen jäsenet.

Multasormille ja viherpeukaloille puuhaa

$
0
0

Huhtikuussa valon ja lämmön lisääntyessä puutarha alkaa vähitellen heräilemään talviunilta ja puutarhureiden multasormia ja viherpeukaloita alkaa kutkuttaa siihen malliin, että on aika siirtyä pihatöihin. Ja ajankohtaisista kevätpuuhistahan ei ole pulaa, tekemistä varmasti riittää niin paljon, kuin vain aikaa ja halua riittää.

Nurmikon kalkitseminen kannattaa tehdä jo lumen päälle. Muutoin lannoitus tehdään vasta lumien sulamisen jälkeen. Myös paikkauskylvöjen tarve talven jäljiltä kannattaa tarkistaa. Kun lumet ovat sulaneet ja nurmikko riittävästi kuivunut, haravoidaan putoilleet oksat ja lehdet pois. Haravointijätteet kannattaa kompostoida, jolloin puutarhajätteestä saa arvokasta kompostimultaa, joka soveltuu ympäristöystävälliseksi ravinteeksi tai maanparannusaineeksi.

Kevät on myös useimpien koristepuiden ja -pensaiden leikkaamisaikaa. Karkeana yleisohjeena voi pitää, että keväällä kannattaa aina poistaa talven aikana vahingoittuneet ja kuolleet oksat. Näiden lisäksi kannattaa tehdä hoito- ja kasvatusleikkauksia. Periaatteessa mitään leikkauksia ei ole pakko tehdä, mutta hienovaraisilla hoito- ja kasvatusleikkauksilla puiden ja pensaiden kasvua voidaan pitää kurissa ja ohjata haluttuun suuntaan. Leikkaamalla voidaan myös edesauttaa edessä olevaa kukintaa ja satoa. Leikkaamisessa on kuitenkin myös vaaransa, joten kannattaa nähdä hieman vaivaa ja perehtyä tarkemmin kunkin kasvin leikkausohjeisiin ennen leikkaustyökaluihin tarttumista.

Kukka- ja perennapenkit kaipaavat myös keväthuoltoa. Kuihtuneet kasvinosat leikataan pois ja puhdistetaan ja haravoidaan penkki. Kukkapenkin pinta kannattaa sitten kuohkeuttaa kevyesti. Kukkapenkkien lisäksi raivaamista kaipaavat toki myös mansikkapenkit. Penkeistä poistetaan niin ikään kuolleet lehdet sekä kitukasvuisten kasvien osat.

Ja puutarhatöitä ei tietenkään tule tehdä ilman työn tuloksista nauttimista ja huvia. Ota siis esille puutarhakalusteet ja aseta ne sellaiseen paikkaan, johon aurinko paistaa eniten. Pidä puuhastelun lomassa taukoja ja nauti keväisen auringon ja raikkaan ulkoilman ihanuudesta!

 

Bilteman vinkkituotteet kevätpuutarhaan:

Kylmäkomposti: Muunna puutarhajäte arvokkaaksi kompostimullaksi. Multa on helppo ottaa käyttöön tyhjennysluukkujen (2 kpl) kautta. Sivuilla olevat ilma-aukot huolehtivat kompostin hapensaannista. Valmistettu säänkestävästä muovista. Riittää suureen puutarhaan omakotitalossa. Mitat: 72 x 72 x 82 cm. Tilavuus: 380 l. 14-1930 39,90€.

Nurmikkolannoite: EU-hivenravinteita sisältävä lannoite. Kulkeutuu ruohonjuuriin nopeasti. Nurmikosta tulee kestävä, vehreä ja tiivis. NPK 19,5-3-5. *Yksi säkki riittää 200–250 m²lle. 5 kg. 14-0461 10,99 €.

3-osainen puutarhasarja: Raivaussakset, pensassakset ja oksasakset. Saksisarja lähes kaikkiin työvaiheisiin puiden ja pensaiden hoitoleikkauksissa. Kumipintaiset kädensijat. Raivaussakset: Teflonpintaiset terät, kokonaispituus 65 cm. Terien kiristysruuvi. Pensassakset: Terät ruostumatonta terästä, terien pituus: 23 cm, kokonaispituus: 57 cm. Terien kiristysruuvi. Oksasakset: Teflonpintaiset terät, lukitus, pituus: 21,5 cm. 14-0016 17,99 €.

Lehtiharava, 30 piikkiä: 30 litteää jousiteräspiitä. Pituus: 520 mm, työleveys: 670 mm. Sopii Bilteman varteen 14-651 (ei sisälly). 14-733 7,99 €.

Möyhennyskuokka: 3 karkaistusta terästä valmistettua kynttä. Työskentelyleveys: 130 mm. Varsi lakattua saarnipuuta, Ø 28 mm. Kokonaispituus 1420 mm. 14-1916 12,99 €.

Kottikärryt: Maalattu peltikuuppa. Ilmakumirengas (41-171). Tilavuus 65 l. 26-274 24,90 €.

Bistrosarja: Bistrosarjassa on pöytä ja 2 tuolia. Runko, jalat ja käsinojat jauhemaalattua 25 mm:n teräsputkea. Pöydän korkeus on 70 cm, Ø 55 cm. Pöytälevy on karkaistua 5 mm:n lasia. 2 pinottavan tuolin koko on 52 x 55 x 74 cm. Istuin ja selkänoja ovat textileneä. Enimmäiskuorma: 120 kg. 14-688 34,90 €.

Lisätietoja:

Biltema Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@biltema.fi
Puh. 09 427 05 830
www.biltema.fi

 

Viewing all 4682 articles
Browse latest View live