Quantcast
Channel: Autot ja moottoripyörät - ePressi
Viewing all 4677 articles
Browse latest View live

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus: Autokaupoilla halutaan hyödyntää asiantuntijan näkemystä

$
0
0

Suomalaiset eivät lähde useinkaan autokaupoille yksin, vaan moni ottaa mukaansa
ulkopuolisen asiantuntijan tai vähintäänkin makutuomarin. Varmuutta
ostopäätökseen haetaan myös asiantuntevalta myyjältä, auton huoltohistoriasta
sekä kuntotarkastuksesta, selviää Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksesta. Kenen
autotietämykseen suomalaiset sitten luottavat?


Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla -tutkimukseen vastanneista jopa kaksi kolmasosaa
arvioi todennäköisesti käyttävänsä ulkopuolista asiantuntijaa käytetyn auton kunnon
arviointiin. Puolet naisista kallistuisi todennäköisesti asiantuntijan käyttöön, siinä missä
miehistä yli 40 prosenttia uskoo, ettei heillä ole juurikaan käyttöä ulkopuoliselle
asiantuntijalle.


Ikä ja sen myötä kokemus autoista heijastuu tarpeeseen käyttää asiantuntijaa; alle 24-
vuotiaat turvautuvat muita enemmän asiantuntijan apuun, kun taas yli 55-vuotiaat
asioivat itsekseen autokaupoissa.


Keitä ovat suomalaisten luotettavat asiantuntijat?


Tutkimukseen vastanneista yli puolet kertoi luottavansa kaverinsa tai tuttavansa
asiantuntemukseen autokaupoilla. Nuoret luottavat eniten oman vanhempansa arvioon,
joskin kaveripiiristäkin uskotaan myös löytyvän tarvittavaa osaamista. Usein
asiantuntijana on myös oma puoliso tai kumppani, etenkin naisten keskuudessa.


‒ Tänä päivänä on erilaisia parisuhteita ja perheitä, joten perheissä on hyvin erilaisia
rahankäyttötapoja. Autokaupoilla kuulee kyllä edelleenkin toteamuksen, että
ostopäätöksestä halutaan vielä keskustella perheen ”hallituksen” kanssa, Kamuxin maajohtaja Jussi Mäkinen
kertoo.


Erilaisilla taustoilla asiantuntijaksi


Hieman yli neljännes vastaajista kertoi olleensa itse asiantuntijan roolissa autokaupoilla.


‒ Autokaupoilla tapaa erityyppisiä asiantuntijoita, sekä miehiä että naisia.
Asiantuntijana saattaa olla henkilö, jolla on koulutusta tai ammatti autoalalta,
esimerkiksi autojen korjauspuolelta. Asiantuntijoissa on myös henkilöitä, jotka ajavat
työkseen paljon ja autot ja niiden ominaisuudet ovat tuttuja juuri ajokokemuksen
kautta. Kolmannelle asiantuntijatyypille on ominaista, että he ovat kiinnostuneita
autoista harrastusmielessä ja hakevat aktiivisesti tietoa eri kanavista, usein muutamaan
merkkiin syvällisesti keskittyen, Jussi Mäkinen luonnehtii.


Myyjän asiantuntemusta ja aktiivisuutta arvostetaan


Kamux selvitti Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksessaan myös, kuinka tärkeäksi
automyyjän asiantuntemus ja aktiivisuus koetaan autoa hankittaessa. Jopa kolme
neljästä vastaajasta pitää käytetyn auton ostotilanteessa tärkeänä asiantuntevaa myyjää
ja hänen aktiivista otettaan. Erityisesti naiset ja yli 55-vuotiaat arvostavat automyyjän
asiantuntemusta.

‒ Ulkopuolisen asiantuntijan ja makutuomarin tarvetta jokainen harkitsee omalla
kohdallaan. Meillä kaikki asiakkaat saavat halutessaan palvelua eli automyyjät
kartoittavat asiakkaalta, millaiseen käyttötarkoitukseen auto hankintaan ja millaiset
ominaisuudet ovat hänelle tärkeitä. Näitä tarpeita vastaavaa autoa voidaan yhdessä
etsiä tuhansien auton valikoimasta mistä tahansa myymälästämme. Asiakas löytääkin
usein laajemman valikoiman sopivia automalleja kuin itse tuli etukäteen miettineeksi,
kuvaa Kamuxilta Jussi Mäkinen palveluprosessia.


Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan auton ostotilanteessa koetaan palvelun
lisäksi tärkeäksi myös auton tarkka huoltohistoria sekä kuntotarkastus.


‒ Myyjämme arvioivat jokaisen myyntiin tulevan auton niin kunnoltaan kuin
huoltohistorialtaan sekä selvittävät auton taustoja. Lisäksi asiakas saa halutessaan
teetettyä autoon myös kuntotarkastuksen. Autosta saatavat hyvät tiedot helpottavat
asiakkaan ostopäätöksen tekoa.


Lisätietoja: Jussi Mäkinen, maajohtaja, Kamux, puh. 050 590 5860,
jussi.makinen@kamux.fi


Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus on tehty Kamux-autoliikeketjun toimeksiannosta
M3 Research Finland Oy:llä 22–27.3.2017. Online-tutkimukseen M3 Paneelissa vastasi 1
000 ajokortinomistajaa, jotka ovat iältään 18‒70-vuotiaita. Otos edustaa suomalaisia
sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.


Viikonlopun tärpit: Flying Finn 100 Race tuo tulevaisuuden formulatähdet Alahärmään

$
0
0

Kartingin EM-osakilpailu Flying Finn 100 Race ajetaan PowerParkissa. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Alahärmän PowerParkissa ajettava Flying Finn 100 Race -nimeä kantava kartingin EM-osakilpailu tähdittää tulevaa moottoriurheiluviikonloppua. SM-tasolla kilpaillaan muun muassa trialin, kiihdytysajon ja crosskartin parissa. MM-sarjoista vuorossa on enduron MM-osakilpailu Portugalissa sekä motocrossin MM-sarjan Tsekin osakilpailu. Myös kansallisten kilpailujen kattaus on jälleen tänä viikonloppuna erittäin laaja.

Tulevaisuuden formulatähdet kisaavat kartingin EM-pisteistä Alahärmässä

Mukana on yli 200 nuorta kilpailijaa ympäri Eurooppaa. Tapahtumassa vierailee myös kansainvälisen autoliiton FIA:n presidentti Jean Todt. Flying Finn 100 Race nimeä kantava tapahtuma on virallinen Suomi 100 -tapahtuma.

Aika-ajot ovat ohjelmassa lauantaina ja EM-osakilpailun finaalit kisataan sunnuntaina. Suomalaisia on mukana kaikissa kolmessa luokassa.

Lisätietoja: www.flyingfinn100race.fi

Pe-Su 21.-23.07. Karting, Flying Finn 100 Race, EM, Alahärmä/Power Park

Laura Saksa vauhdissa. Kuva: FHRA ry

Drag Race -kauden 4. osakilpailu ajetaan Kalajoen lentokentällä

FHRA Drag Racing karavaani rantautuu ensi viikonloppuna Kalajoen upeisiin, luonnonkauniisiin maisemiin.

Kilpailun aikataulu:

Lauantai 10.00 – 18.00 / Lajitteluajot
Sunnuntai 11.00 – 17.00 / Pudotusajot

Kilpailu striimataan FHRA:n Livestream-kanavalle: https://livestream.com/fhra

La-su 22.-23.07. Drag Racing, SM, Suomen Cup, Kansallinen, NEAFP, Kalajoki

Timo Myöhänen. Kuva: T.K. Kivinen

Kauden kolmas trialin SM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Salossa

Järjestyksessään 28. Salo-Trial järjestetään Salon Kavilannummella lauantaina 22.7.2017. Kilpailu on kuluvan kauden kolmas SM-osakilpailu.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/kauden-kolmas-trialin-sm-osakilpailu-ajetaan-viikonloppuna-salossa/

La 22.07. Trial, SM, SM3, Salo

Italian Luigi ”Lucky” Battistolli ja kartanlukija Fabrizia Pons nähdään Lahden Historic Rallyssa. Kuva: Battistollin Tiimi

Historic-rallin EM-sarja puolivälissä

Maaliskuussa Espanjasta alkanut historicien yhdeksän osakilpailun EM-rallisarja on puolivälissään. Osakilpailuja on ajettu Tsekissä, toistamiseen Espanjassa sekä Belgiassa. Suomen Lahti EM Historic Rally on sarjan viides osakilpailu, minkä jälkeen ajetaan kahdesti Italiassa sekä Unkarissa ja sarjan päätöskisa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Saksassa.

Lahti Historic Rally alkaa perjantaina 21.7. klo 11.01 Lahden keskustasta ja päättyy lauantaina samaan paikkaan klo 17.30 alkaen. Reitillä on 13 erikoiskoetta.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/historic-rallin-em-sarja-puolivalissa/

Pe-su 21.-22.07. Lahti Historic Rally, KV, EM, Lahti

Toni Reunanen Kuva: Niko Turunen / NT Production

Crosskartin SM-sarja vierailee lauantaina Kauhajoella

Crosskartin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan viikonloppuna Sotkan moottoriurheilustadionilla. Kahden osakilpailun jälkeen alkukaudesta ylivoimaisessa vauhdissa ollut Toni Reunanen johtaa Xtrem-luokkaa maksimipistein (50p.)

La 22.07. Crosskart Challenge Kauhajoki, K, Cup, SM, Sotkan moottoriurheilustadion

Saku Mansikkamäki. Kuva: SHR tiedotus

MX-liiga suuntaa Raaheen

Motocross Liiga jatkuu tulevana viikonloppuna Raahessa. Kilpailuun on ilmoittautunut huimat yli 300 kilpailijaa.

Lauantai
SM: MXSV
Kans: MXH, MX125, MXB

Sunnuntai
Suomen Cup: MXD
Kans: MX65, MXC/B, TOP250

Lähtöluettelo

La-su 22.-23.7. Motocross, SM, Kansallinen (Liiga), MXH, MX125, MXB, MXSV, Raahe, Hummastinvaaran MX rata 

Porin Nopea Racingin Timo Lahti ja Henri Ahlbom. Kuva: Matias Hirsimäki

SM-liiga jatkuu viikonloppuna Yyterissä

Speedwayn hallitseva henkilökohtainen Suomen mestari Timo Lahti johtaa Porin Nopea Racingin pistejahtia lauantaina Yyterin radalla. Viime vuonna SM-liigassa Suomenmestaruuden pokannut kotijoukkue lähtee päivän otteluun vakiokokoonpanollaan.

Speedwayn SM-liiga, ottelu 5 Pori 22.7.2017, kokoonpanot
Porin Nopea Racing: 1) Timo Lahti, 2) Jari Mäkinen, 3) Henri Ahlbom, 4) Teemu Lahti.
Sand Blowers: 1) Janne Nyman, 2) Jere Lehtonen, 3) Toni Hyyryläinen, 4) Marko Hyyryläinen.
Kotkat: 1) Antti Vuolas, 2) Niilo Vuolas, 3) Allan Angelstok EE, 4) Arttu Pentinmäki.
Wasamat 17″: 1) Alexander Edberg SE, 2) Niko Siltaniemi, 3) Aarni Heikkilä, 4) Jarno Kokkonen.

Ottelu alkaa ajajaesittelyllä kello 13.00 lauantaina.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/speedway-sm-liiga-jatkuu-yyterissa-lauantaina/

La 22.07. Speedway, SM, Suomen Cup, Ottelu 5, 17″, Minispeedway 3/5, Yyteri, Yyterin Speedwayrata, Vauhtimontuntie 1, Pori

Kuva: Hannu Sadinmaa

Watercrossia Enontekiön Hetassa

Watercrossin SM-sarja jatkuu viikonloppuna Enontekiöllä. Kilpailujen luokat ovat lauantaina SM Open ja harraste sekä sunnuntaina 600, 850 ja unlimited.

Lauantaina 22.7.2017 ajetaan rata-ajo ja sunnuntaina 23.7.2017 kiihdytys.

Kilpailun livestream.

La-su 22.-23.07. Watercross, SM, Kansallinen, Enontekiön MK, Hetta, Kantatie 93, Hetantie 877, 99400 Enontekiö

Minimotot valtaavat Imatran

Ratamoottoripyöräilyn minimoto-sarjan Suomen Cup -osakilpailu ajetaan sunnuntaina Imatralla.

Suomen Cup: MiniGP, MiniSupermoto STOCK
Kansallinen: Minimoto Junior A/B,
Minisupermoto Sport / Open

Ilmoittautuneiden lista.

Su 23.07. Road Racing, Minimoto, Suomen Cup, Kansallinen, Imatra, Saarlampi Kartingrata, Karjalantie 777, 55800 Imatra 

Sanna Kärkkäinen Kuva: Nita Korhonen

Enduronaiset ottavat toisistaan mittaa Hollolassa

Enduro Sprint ISDE TUKI I Hälvälä -endurokilpailu ajetaan lauantaina Hollolassa Hälvälän lentokentän alueella. Kilpailu on naisten luokan Suomen Cupin osakilpailu, joten paikalla nähdään kaikki maamme kovimmat naisoffroad-kuskit kuten Sanna Kärkkäinen ja Marita Nyqvist. Kansallisissa luokissa mukana on muun muassa MM-mitalisti Marko Tarkkala.

Suomen Cup: D
Kans: A1, A2, A3, B1, B2, B3, C1, C2, C3, K, V40, V50, V60

Ilmoittautuneiden lista

La 22.07. Enduro, Suomen Cup, Kansallinen, Hollola, Hälvälän Lentokenttäalue, Hollola

MM-kilpailut

Enduron MM-sarjan kuudes kilpailuviikonloppu ajetaan Portugalissa. Kuva: Vesa Kytönen

Enduron MM-pisteistä kaasutellaan tänä viikonloppuna Portugalissa

Enduron MM-sarjan kauden kuudes kilpailuviikonloppu starttaa tulevana perjantaina Portugalin Castelo Brancossa.

Kilpailu alkaa perjantaina supertestillä.

23.07. Enduro MM, Castelo Branco, Portugali

Gautier Paulin. Kuva: Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing

Motocrossin MM-sarja jatkuu Tsekin Loketissa

Motocrossin MM-kauden 14. osakilpailu pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna Tsekissä. Yhteensä 20. osakilpailua sisältävä MM-sarja on jo loppusuoralla ja taistelu mestaruuksista käy kuumana.

23.07. Motocross, MM, EM, Loket, Tsekki

Kansalliset kilpailut


21.- 22.07. Xerox Ralli, Kansallinen, Lahti
21.- 23.07. Jokkis, Kardaanikunkku 32, Kansallinen, Kaanaa center
22.07. Rallicross, IKH-Cross, Kansallinen, Sotkan moottoristadion
22.07. Rallisprint, Eckerölinjen Sprint, Kansallinen, Maarianhamina
23.07. Drifting, Radalle.com, K, NEAFP, Motopark Raceway
23.07. Road Racing, Endurance 200 Miles, Kansallinen Alastaro

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Taksi Helsingin välitysjärjestelmässä katkos

$
0
0

Taksi Helsingin välitysjärjestelmässä häiriö. Vika paikallistettu ja sitä korjataan parhaillaan.

Taksi Helsingin välitysjärjestelmä on ollut täysin poikki eilen, maanantai-illalla (klo 19 – 22) ja tänään tiistaiaamuna klo 6.00 eteenpäin. Katkoksen aikana emme voi välittää asiakkaillemme takseja, saatikka autoille kyytejä.

Katkos koskee kaikkia tilauskanaviamme.  Ohjaamme vapautuvat taksit taksiasemille. Taksin voi siis ottaa taksiasemalta tai lennosta.

Vika on paikallistettu ja sitä korjataan parhaillaan. Ongelma on kuitenkin oletettua suurempi ja korjaustoimenpiteissä saattaa kestää odotettua kauemmin. Tiedotamme tilanteen etenemisestä taksihelsinki.fi -sivulla, Taksi Helsingin Facebookissa sekä Twitterissä (@taksihelsinki).

Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutuvaa mahdollista haittaa.

 

 

 

Henkilöautoja on rekisterissä reilut kolme miljoonaa – Vaihtoehtoiset käyttövoimat tasaisessa kasvussa

$
0
0

Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä on jatkanut tasaista kasvuaan. Henkilöautojen suosituin merkki on Toyota ja suosituin väri on harmaa. Vaihtoehtoiset käyttövoimat ovat hienoisessa kasvussa.

Ajoneuvorekisteissä oli kesäkuun 2017 lopussa noin neljä miljoonaa autoa. Näistä henkilöautoja oli 3,4 miljoonaa. Pakettiautoja oli reilu 400 000, kuorma-autoja oli 150 000 ja muita autoja 30 000. Liikennekäytössä autoista oli 3,2 miljoonaa. Henkilöautoista liikennekäytössä oli noin 2,7 miljoonaa.

Suosituimmat merkit henkilöautoille olivat Toyota (355 000 kpl), Volkswagen (297 300 kpl) ja Volvo (218 000 kpl). Eniten henkilöautoja oli liikennekäytössä Uudellamaalla (714 000 kpl) ja vähiten Keski-Pohjanmaalla (37 000). Suosituimmat värit henkilöautoille olivat harmaa, punainen ja sininen.

Henkilöautoja on viimeisen 10 vuoden aikana ensirekisteröity vuosittain 90 000–140 000 kpl. Kuluvan vuoden ensirekisteröinnit tulevat mitä luultavammin olemaan samassa haarukassa, kun kesäkuun loppuun mennessä henkilöautoja oli ensirekisteröity jo yli 60 000 henkilöautoa.

Henkilöautojen ensirekisteröinnit 2007-2017**

** 30.6.2017 mennessä ensirekisteröidyt

Tarkasteltaessa samalla ajanjaksolla liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrää, voidaan sen sijaan havaita, että ajoneuvojen määrä on kasvanut melko tasaisesti vuosittain.

”Ensirekisteröintien määrässä ei ole havaittavissa varsinaista trendiä suuntaan tai toiseen, vaan määrä vaihtelee pitkälti suhdanteiden mukana vuodesta toiseen”, osastopäällikkö Toni Pallaspuro toteaa.

Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä 2007-2017

 

 

Liikennekäytössä olevat henkilöautot 2007-2017 interaktiivisena Dexmen-kaaviona

 

Kesäisin autoja on tosin niin sanottujen kesäautojen takia liikennekäytössä hieman normaalia enemmän, joten tuorein luku saattaa näyttää hieman liian suurta kasvua.

”Joka tapauksessa henkilöautokannassa on havaittavissa selvä tasainen autojen määrän lisääntyminen”, Pallaspuro sanoo.

Tästä voidaan päätellä, että henkilöautoja on otettu viimeisen 10 vuoden aikana käyttöön enemmän kuin niitä on poistunut ajoneuvokannasta. Kun ajoneuvokantaan jää enemmän vanhoja autoja, kuin sinne tulee uusia, niin seurauksena ajoneuvokannassa olevien henkilöautojen keski-ikä kasvaa eli kanta vanhenee.

Henkilöautojen keski-ikä 2007-2017

* Vuoden 2017 on laskettu 30.6. ajoneuvorekisteristä ja ne ovat ennakollisia.  

Uusien autojen päästöt ovat laskeneet huomattavasti viime vuosina. Tästä johtuen autokannan vanhenemisesta huolimatta autojen keskimääräiset päästöt ovat kuitenkin laskeneet samaan aikaan. Päästöistä enemmän tietoa Trafin tuottamassa ajoneuvokannan tilakuvassa.

Päästöihin olennaisesti vaikuttaa autojen käyttövoima. Yleensä tavallista autoa vähemmän CO2-päästöjä tuottaa ns. vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimiva auto. Termillä viitataan muulla käyttövoimalla kuin bensiinillä tai dieselillä kulkevaan ajoneuvoon.

”Vaikkakin vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus uusissa ajoneuvoissa on kasvanut viime vuosina melko dramaattisesti, niin osuus koko ajoneuvokannasta on vielä tällä hetkellä melko pieni”, Pallaspuro kertoo.

Henkilöautot käyttövoimittain 30.6.2017

Taulukon luvuissa tulee huomioida, että hybridit, joissa ei ole latausmahdollisuutta luetaan käyttövoimaltaan bensiinikäyttöisiksi. Tällaisia ajoneuvoja on liikennekäytössä tällä hetkellä noin 20 000. Yhteenlaskettuna liikenteessä on siis lähes 31 000 muulla kuin puhtaasti bensiinillä tai dieselillä kulkevaa ajoneuvoa. Koko ajoneuvokannasta tämä on reilun prosentin verran.

”Tämä ei vielä kuulosta paljolta, mutta kehitys on ollut varsin nopeaa. Vuonna 2007 vastaava osuus oli vain 0,02 prosenttia”, Pallaspuro sanoo.

Vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivien henkilöautojen osuus ajoneuvokannasta 2007-2020

Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus on kasvanut vuodesta 2007 vuosittain keskimäärin 50% joka vuosi. Mikäli kasvu jatkuu samanlaisena, niin hyvin pian merkittävä osuus autoista kulkee muulla kuin bensiinillä tai dieselillä. Kaaviossa teoreettinen ennuste mahdollisesta osuuden muutoksesta lähivuosina.

”Vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen määrän lisääntyminen on myös kiinni hyvin pitkälti mallitarjonnan laajentumisesta sähköautojen ja lataushybridien tarjonnan kasvaessa. Samalla ihmisten asenteet uusia teknologioita kohtaan muuttuvat. Tekniikan kehittyessä ennakkoluulot pienenevät”, Pallaspuro pohtii.

 

Lisätietoja

osastopäällikkö Toni Pallaspuro, p. 029 534 5395, toni.pallaspuro@trafi.fi

erityisasiantuntija Mika Idman, p. 029 534 5222, mika.idman@trafi.fi (tilastot)

 

Trafin ajoneuvokantatietoja

Trafin ajoneuvotilastopalvelu

Suomen MotoGP-osakilpailun ajankohta julkistetaan ensi viikolla

$
0
0

KymiRingin lähtösuora 14.6.2017. Kuva: Ari Ollikainen

MotoGP-sarjan promoottorin Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpeleta saapuu ensi viikolla viralliselle vierailulle Suomeen ja KymiRingille. Ezpeletan vierailtua KymiRingillä ja neuvoteltua Suomen viranomaisten kanssa, järjestetään keskiviikkona lehdistötilaisuus, jossa Dorna Sports kertoo ehdotuksensa, jonka se tulee esittämään Kansainväliselle Moottoriliitto FIM:lle Suomen MM-osakilpailun ajankohdasta.

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja tulee tekemään paluun Suomeen lähes 40 vuoden jälkeen, kun kuninkuusluokan osakilpailu ajetaan Iittiin rakenteilla olevalla KymiRing-radalla. MotoGP-sarjan markkinoinnilliset oikeudet omistava Dorna Sports on jo vahvistanut Suomen palaavan MM-kalenteriin, mutta kilpailun ajankohta on vielä auki.

Ensi viikon tiistaina Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpelata saapuu seurueineen Suomeen. Keskiviikkona 2.8. klo 15.30 Helsingin Musiikkitalolla järjestetään lehdistötilaisuus, jossa Dorna julkistaa ehdotuksensa Suomen MM-osakilpailun ajankohdasta. Lehdistötilaisuudessa ovat paikalla eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpeleta, Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala, KymiRingin hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg sekä KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjola.

– MotoGP-osakilpailun saaminen Suomeen on mahtava asia. Se tuo aikamoisen potkun Suomen moottoripyöräurheilulle ja koko Suomen moottoriurheilulle. Odotamme erittäin innoissamme tulevaa kilpailua, iloitsee Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.

– Kilpailun taloudellinen vaikutus Iitin, Kouvolan ja Lahden alueille on merkittävä. Vaikutukset ulottuvat tietenkin myös Helsinkiin. Odotamme, että Suomen MotoGP-osakilpailua saapuu paikanpäälle katsomaan arviolta 100.000 ihmistä. Luonnollisesti television kautta Suomi saa huikeaa näkyvyyttä ympäri maailman, Nevala jatkaa.

Lisätietoa KymiRingistä: www.kymiring.fi

KymiRingin kuvapankki

Teksti: KymiRing Tiedotus

Viikonlopun tärpit: Neste Ralli vauhdittaa heinäkuun viimeistä viikonloppua - Watercrossin EM-kisa Ivalossa

$
0
0

Suomen MM-ralli, Neste Ralli tuo rallifanit ympäri maailmaa Keski-Suomeen. Ivalossa järjestetään Watercrossin EM-osakilpailu ja SM-tasolla kisataan enduron, speedwayn ja pienoisautoilun parissa.

Neste Ralli 2017 on erityisen kiinnostava Toyota GAZOO Racing -tiimin taistellessa kolmen suomalaiskuskin voimin kotiyleisön edessä. Kuva: AKK

Neste Ralli suomalaisittain erittäin jännittävä

Rallin MM-sarja jatkuu parhaillaan kotimaisella Suomen MM-osakilpailulla, Neste Rallilla. Kilpailussa on WRC-luokassa upea suomalaiskattaus, sillä Toyotan suomalaistallin väreissä ajaa kova kolmikko Jari-Matti Latvala, Juho Hänninen ja Esapekka Lappi. Teemu Suninen kisaa nyt puolestaan toisen osakilpailunsa Ford Fiesta WRC -autolla.

WRC2-luokassa suomalaisista on myös mukana huippunimet Juuso Nordgren ja Jari Huttunen. Vastikään rallin SM-sarjan Tulevaisuuden Tähdeksi valittu Emil Lindholm taas kilpailee juniorien MM-sarjassa etuvetoisella Ford Fiestalla.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/suomen-mm-ralli-starttaa-torstaina-mukana-7-kovaa-suomalaista

To-Su 27.-30.07. WRC, Neste Rally Finland, Jyväskylä
Kilpailukeskus: Jyväskylän Paviljonki, Lutakonaukio 12, 40100 Jyväskylä

Eero Remes. Kuva: Nita Korhonen

Maailmanmestari Remes tähdittää Forssan Enduro-SM-kilpailua

Koko Suomen endurokärki on mukana lauantaina Forssassa ajettavassa enduron SM-osakilpailussa kaksinkertaisen maailmanmestarin Eero Remeksen johdolla. Viivalle asettuvat hänen lisäkseen muun muassa MM-mitalistit Matti Seistola ja Marko Tarkkala, E2-luokan MM-pisteissä seitsemäntenä oleva Henric Stigell, Husqvarnan tehdaskuskina tänä vuonna ajanut Antti Hellsten sekä off road -lajien moninkertainen Suomen mestari Toni Eriksson. Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 154 kilpailijaa.

Ensimmäinen kilpailija lähtee kolmen EK:n mittaiselle reitille klo 9 aamulla ja maalissa kilpailijat ovat noin klo 17 alkaen. Kilpailukeskuksena toimii Forssan Autokeidas osoitteessa Keitaankatu 1, 30100 Forssa.

Luokat:
SM: A1, A2, A3, B1, B2, B3
Kans: C1, C2, C3, V40, V50

Lähtöluettelo
Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/maailmanmestari-remes-tahdittaa-forssan-sm-enduron-osakilpailua

La 29.7. Enduro, SM, Forssa
Kilpailukeskus:Forssan Autokeidas, Keitaankatu 1, 30100 Forssa

Timo Lahti. Kuva: Matias Hirsimäki

Speedwayn henkilökohtainen SM-finaali Seinojoella

Speedwayn henkilökohtainen Suomenmestaruuskilpailu ajetaan Seinäjoen Routakalliolla tulevana lauantaina klo 16 alkaen. Kilpailuun osallistuu täysi taulukko kuljettajia. Viivalle asettuvat Suomen kovat ratalajikuskit mukaan lukien Ruotsin sarjassa parhaillaan kisaava Timo Lahti, Varkaus Racing Team ry:n Jesse Mustonen, Porin Moottorikerhon Jooa Partanen sekä kotiyleisön edessä kisaavat Seinäjoen Moottorikerhon Henri Ahlbom ja Arttu Pentinmäki.

Liput: 10€, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/seinajoen-speedwayn-sm-finaaliin-taysi-ruudukko-kovia-kuljettajia

La 29.7. Speedway SM-finaali, Seinäjoki
Seinäjoen Routakallio, Routakalliontie 293, 60200 Seinäjoki

Suomi isännöi viikonloppuna watercrossin EM-kilpalua. Kuva: Hannu Sadinmaa

Ivalo isännöi Watercrossin EM-kilpailua

Ivalossa järjestetään virallinenKansainvälisen Moottoriliitto FIM:n alainen watercrossin EM-kilpailu. Kilpailu alkaa Hotelli Kultahipun rannassa lauantaina klo 11.00 alkaen.

Luokat
Watercross: Open
Watercross: alle 600

Kilpailua voi seurata suorana täältä.

Liput: Aikuiset 10€, alle 10-vuotiaat 5€, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.

La 29.7. Watercross, EM, Alle 600, Open, Ivalo
Hotelli Kultahippu, Petsamontie 1, 99800 Ivalo

Pienoisautoilun SM-pisteistä otellaan lauantaina Vantaalla. Kuva: Valtteri Eklund

Pienoisautojen maastosarjan kauden neljäs SM-osakilpailu Vantaalla

Vantaan Vauhtikeskuksessa ajetaan viikonloppuna pienoisautojen M2-10- ja M4-10-luokkien Maastosarjan neljäs osakilpailu. Kilpailut starttaavat molempina päivinä alkuerillä klo 10:20-15:00 ja finaalit ajetaan klo 15.30-19:00.

Ajettavat luokat:

Lauantai:
M2-10 (SM)
M4-10 (Kansallinen)

Sunnuntai:
M4-10 (SM)
M2-10 (Kansallinen)

La-Su 29.-30.7. Pienoisautoilu, Maastosarja IV, SM, Kansallinen, Vantaa
Vantaan Vauhtikeskus, Myllykyläntie 6, 01760 Vantaa

MM-kilpailut

Valtteri Bottas. Kuva: Steve Etherington

Unkarissa luvassa jännittävää taistoa F-ykkösten pisteherruudesta

Unkari isännöi viikonloppuna kauden 11:ttä F1-osakilpailua. Hungaroringin radalla ajettavaan kilpailuun starttaa MM-johdosta Ferrarin Sebastian Vettel (177), vain pisteen päässä saksalaisesta kolkuttelee Mercedeksen Lewis Hamilton, Britin tallikaveri Valtteri Bottas on kolmantena pistein 154 ja Ferrarin Kimi Räikkönen viidentenä pistein 98, 19 pistettä Red Bullin Daniel Ricciardosta jääneenä.

F1-osakilpailut Suomessa näyttää maksullinen C More -kanava.

28.-30.7. F1 MM, Hungaroring, Unkari

Riku ja Lari Kunnas. Kuva: Motolevel.com

Kunnakset sivuvaunucrossin MM-mittelöön Itävaltaan.

Sivuvaunumotocrossin kauden yhdeksäs MM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Itävallan Möggersissa. Suomalaisvärejä kisassa edustavat Riku ja Lari Kunnas, jotka ovat tällä hetkellä MM-pisteissä sijalla 19.

30.7. MX Sivuvaunut, Möggers, Itävalta

Kansalliset kilpailut

28.-29.7. Ralli, Vetomies 2017, Kansallinen, Jyväskylä
29.7. Drag Racing, Junior ja Street Bike, Kansallinen, Pori
29.-30.7. Motocross, Classic MX, Kansallinen, Sipoo
29.-30.7. Jokkis, Puolangan Vaarat XI, Kansallinen, Roninkangas
29.-30.7. Karting, X30 Challenge, Kansallinen, NEAFP, Ruuhimäki
30.7. Jokkis, Maanrakennus JM, Kansallinen, Huittinen
30.7. Karting, Syyskisa, Monako FKK, Sastamala

Autotalo Järvi avaa Kia ja Mitsubishi -merkkihuollon Porvoossa

$
0
0

PorvoolainenAutotalo Järvi on kasvanut viidessä vuodessa yhdeksi Itä-Uusimaan tunnetuimmista ja menestyneimmistä autotaloista. Järvi avasi liikkeen myös Kotkassa tämän vuoden. helmikuussa. Vuonna 2016 yrityksen liikevaihto oli 15,6 miljoonaa euroa, tämän vuoden liikevaihdon odotetaan nousevan lähelle 30 miljoonaa euroa.

 

Autotalo Järvi aloitti vuoden 2016 syksyllä Kian ja Mitsubishin jälleenmyyjänä, nyt Järvi avaa Porvoon liikkeensä viereiselle tontille Kia ja Mitsubishi -merkkihuollon. Huolto tulee toimimaan myös monimerkkihuoltona. Uusien Kia ja Mitsubishi -autojen lisäksi Järvi edustaa Porvoossa Suzukia sekä Isuzua. Vaihtoautojen myynti muodostaa myös merkittävän osan yrityksen myynnistä ja tarjolla onkin n. 350 vaihtoautoa Järven kahdessa liikkeessä.

 

Autotalo Järven perustajaveljesten Pasi ja Petri Järven mukaan huoltopalvelu on luonnollinen lisä yrityksen palveluihin:

 

         – Huoltotoiminta oli suunnitelmissamme heti saatuamme Kian ja Mitsubishin edustuksen. Ongelmana oli sopivan tilan löytyminen autotalon läheisyydestä. Ratkaisu löytyikin sitten viereiseltä tontilta Loviisantie 10:stä, jossa toimii Plus-katsastusasema. Laajennuksen jälkeen rakennukseen on siirtynyt huoltomme lisäksi myös Järvileasing-yksikkömme.

 

Autotalo Järven huoltotoiminnasta vastaa Mika Rautio. Mika korostaa syntynyttä palvelukokonaisuutta:

 

         – Huoltomme tulee olemaan Kian ja Mitsubishin merkkihuolto, mutta sen lisäksi teemme kaikkien muidenkin merkkien määräaikaishuoltoja ja korjauksia. Olemme onnistuneet rekrytoimaan osaavia ja kokeneita ammattilaisia, jotka ovat omaksuneet Autotalo Järven "Kun palvelulla on merkitystä" -palvelufilosofian.

 

Mika Rautio kertoo myös, että Plus-katsastus tulee edelleen toimimaan huollon kanssa samassa rakennuksessa, joten katsastushuollot ja katsastuksessa esiin tulleiden vikojen korjaukset onnistuvat kätevästi saman katon alla.

 

Autotalo Järven huolto aloittaa toimintansa 2.8.2017 osoitteessa Loviisantie 10, 06150 Porvoo.

Autoklinikka laajenee Saloon

$
0
0

Autoklinikka vahvistaa valtakunnallista palveluverkostoaan, kun Salossa toimiva Autokorjaamo Auto 10 liittyy Autoklinikka Partner -verkostoon elokuussa. Partner-ketjun ulottaminen paikkakunnille, joilla ei ole Autoklinikan omia korjaamoja, on osa yhtiön strategiaa pirstaleisen autokorjaamoalan eheyttämiseksi ja yhtenäisen palveluverkoston kasvattamiseksi koko maahan.

Suomen suurimmaksi vauriokorjaamoketjuksi kasvanut Autoklinikka-yhtiöt laajenee uuden kumppanikorjaamon myötä Saloon. ”Olemme ylpeitä saadessamme salolaisia 80-luvulta lähtien palvelleen Autokorjaamo Auto 10:n mukaan verkostoomme jalkauttamaan Autoklinikan laatulupausta”, Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskala sanoo. ”Yhteistyöverkostomme vauriokorjaamot pääsevät hyödyntämään brändimme vahvuuksia ja saavat myös uutta asiakaskuntaa leasing- ja vakuutusyhtiöiden suosiessa laadukkaita, luotettavia ja laajan verkoston omaavia palveluntarjoajia.”

Lähes 30 vuotta Salossa toimineen Auto 10:n Miika Laitinen odottaa hyvillä mielin kumppanuuden tuomia mahdollisuuksia. ”Uskon, että yhteistyön kautta toimintamme tehostuu”, Laitinen sanoo. ”Asiakkaamme hyötyvät lyhenevistä läpimenoajoista ja kehittyvästä laadunvalvonnasta, ja meille kumppanuus takaa pääsyn tehokkaaseen yhteiseen hankintaverkostoon.”

Autoklinikka Partner -ketjun jäsenet jatkavat edelleen yksityisinä yrityksinä, mutta tulevat laatulupauksen täydentämiseksi saamaan yhtenäisen Autoklinikka-ilmeen sisustukseen, julkisivuun ja henkilökunnalle. Myös koulutukseen panostetaan, sillä Autoklinikka kiinnittää kaikissa toimipisteissään erityistä huolta asiakaspalvelunsa ja -viestintänsä korkeaan tasoon.

”Olemme lyhyessä ajassa tehneet useita yrityskauppoja, mutta myös yhteistyöverkostomme kasvattaminen palvelee niin autoilijoita kuin yritysasiakkaitamme. Haluamme Autoklinikalla rakentaa aidosti valtakunnallisen verkoston, jossa asiakas saa tutkitusti alan parasta palvelua”, Puskala selittää.

Salon lisäksi Autoklinikka Partner -verkosto laajenee elokuun aikana Tammisaareen ja Pietarsaareen. Uusien liikkeiden myötä kumppaniverkosto toimii jo 15 paikkakunnalla.


Yhteystiedot

Patrik Puskala, toimitusjohtaja, Autoklinikka-yhtiöt Oy                    
Puh: 050 594 4085, email: patrik.puskala@autoklinikka.fi

Miika Laitinen, Autoklinikka Partner Autokorjaamo Auto 10
Puh: 0400 223 464, email: salo@autoklinikka.fi

Kalle Norri, Autoklinikka Partner, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: 0500 590 316, email: kalle.norri@autoklinkka.fi

www.autoklinikka.fi


Autoklinikka laajenee kolmelle uudelle paikkakunnalle

$
0
0

Autoklinikka vahvistaa valtakunnallista palveluverkostoaan elokuussa laajentamalla Partner-ketjuaan Pietarsaareen, Tammisaareen ja Saloon. Autoklinikka Partner -ketjun ulottaminen paikkakunnille, joilla ei ole Autoklinikan omia korjaamoja, on osa yhtiön strategiaa pirstaleisen autokorjaamoalan eheyttämiseksi ja yhtenäisen palveluverkoston kasvattamiseksi koko maahan.

Suomen suurimmaksi vauriokorjaamoketjuksi kasvanut Autoklinikka-yhtiöt laajenee uusien kumppanikorjaamojen myötä kolmelle uudelle paikkakunnalle. Pietarsaaren uusi kumppani on Pietarsaaren Kolarikorjaus, Tammisaaresta verkostoon liittyy Kolarikorjaamo Jung Rickhard ja Salossa Autoklinikan väreihin verhoutuu Autokorjaamo Auto 10. Uusien liikkeiden myötä kumppaniverkosto toimii jo 15 paikkakunnalla.

”Olemme ylpeitä saadessamme nämä paikallisesti arvostetut pitkän linjan korjaamot mukaan verkostoomme jalkauttamaan Autoklinikan laatulupausta”, Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskala sanoo. ”Yhteistyöverkostomme vauriokorjaamot pääsevät hyödyntämään brändimme vahvuuksia ja saavat myös uutta asiakaskuntaa leasing- ja vakuutusyhtiöiden suosiessa laadukkaita, luotettavia ja laajan verkoston omaavia palveluntarjoajia.”

60-luvun lopulla perustetun Pietarsaaren Kolarikorjauksen omistaja Heikki Övermark näkee kumppanuuden luontevana ja arvokkaana. ”Meillä on aina panostettu asiakaspalveluun ja työn laatuun, joten Autoklinikan arvot osuvat omiemme kanssa hyvin yksiin”, Övermark sanoo. ”Uskon, että asiakkaamme hyötyvät kumppanuudesta tehokkaana toimintana ja entistä parempana palveluna”, salolaisen Autokorjaamo Auto 10:n Miika Laitinen mukailee.

”Lisäksi partneruus Autoklinikan kanssa avaa meille lisää mahdollisuuksia yhteistyöhön vakuutusyhtiö- ja yritysasiakkaiden kanssa sekä takaa pääsyn tehokkaaseen yhteiseen hankintaverkostoon”, Rickhard Jung Tammisaaresta tarkentaa.

Autoklinikka Partner -ketjun jäsenet jatkavat edelleen yksityisinä yrityksinä, mutta tulevat laatulupauksen täydentämiseksi saamaan yhtenäisen Autoklinikka-ilmeen sisustukseen, julkisivuun ja henkilökunnalle. Myös koulutukseen panostetaan, sillä Autoklinikka kiinnittää kaikissa toimipisteissään erityistä huolta asiakaspalvelunsa ja -viestintänsä korkeaan tasoon.

”Olemme lyhyessä ajassa tehneet useita yrityskauppoja, mutta myös yhteistyöverkostomme kasvattaminen palvelee niin autoilijoita kuin yritysasiakkaitamme. Haluamme Autoklinikalla rakentaa aidosti valtakunnallisen verkoston, jossa asiakas saa tutkitusti alan parasta palvelua”, Puskala selittää.

 

Yhteystiedot

Patrik Puskala, toimitusjohtaja, Autoklinikka-yhtiöt Oy       
Puh: 050 594 4085, email: patrik.puskala@autoklinikka.fi

Kalle Norri, Autoklinikka Partner, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: 0500 590 316, email: kalle.norri@autoklinkka.fi

www.autoklinikka.fi

Autoklinikka laajenee Tammisaareen

$
0
0

Autoklinikka vahvistaa valtakunnallista palveluverkostoaan, kun Tammisaaressa toimiva Kolarikorjaamo Jung Rickhard liittyy Autoklinikka Partner -verkostoon elokuussa. Partner-ketjun ulottaminen paikkakunnille, joilla ei ole Autoklinikan omia korjaamoja, on osa yhtiön strategiaa pirstaleisen autokorjaamoalan eheyttämiseksi ja yhtenäisen palveluverkoston kasvattamiseksi koko maahan.

Suomen suurimmaksi vauriokorjaamoketjuksi kasvanut Autoklinikka-yhtiöt laajenee uuden kumppanikorjaamon myötä Tammisaareen. ”Olemme ylpeitä saadessamme tammisaarelaisten arvostaman Kolarikorjaamo Jung Rickhardin mukaan verkostoomme jalkauttamaan Autoklinikan laatulupausta”, Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskala sanoo. ”Yhteistyöverkostomme vauriokorjaamot pääsevät hyödyntämään brändimme vahvuuksia ja saavat myös uutta asiakaskuntaa leasing- ja vakuutusyhtiöiden suosiessa laadukkaita, luotettavia ja laajan verkoston omaavia palveluntarjoajia.”

Viisi vuotta Tammisaaressa omaa korjaamoaan pitänyt Rickhard Jung odottaa hyvillä mielin kumppanuuden tuomia mahdollisuuksia. ”Uskon, että yhteistyöstä hyötyvät ennen kaikkea asiakkaamme entistä parempana palveluna”, Jung sanoo. ”Lisäksi partneruus Autoklinikan kanssa avaa meille lisää mahdollisuuksia yhteistyöhön vakuutusyhtiö- ja yritysasiakkaiden kanssa sekä takaa pääsyn tehokkaaseen yhteiseen hankintaverkostoon.”

Autoklinikka Partner -ketjun jäsenet jatkavat edelleen yksityisinä yrityksinä, mutta tulevat laatulupauksen täydentämiseksi saamaan yhtenäisen Autoklinikka-ilmeen sisustukseen, julkisivuun ja henkilökunnalle. Myös koulutukseen panostetaan, sillä Autoklinikka kiinnittää kaikissa toimipisteissään erityistä huolta asiakaspalvelunsa ja -viestintänsä korkeaan tasoon.

”Olemme lyhyessä ajassa tehneet useita yrityskauppoja, mutta myös yhteistyöverkostomme kasvattaminen palvelee niin autoilijoita kuin yritysasiakkaitamme. Haluamme Autoklinikalla rakentaa aidosti valtakunnallisen verkoston, jossa asiakas saa tutkitusti alan parasta palvelua”, Puskala selittää.

Tammisaaren lisäksi Autoklinikka Partner -verkosto laajenee elokuun aikana Pietarsaareen ja Saloon. Uusien liikkeiden myötä kumppaniverkosto toimii jo 15 paikkakunnalla.


Yhteystiedot

Patrik Puskala, toimitusjohtaja, Autoklinikka-yhtiöt Oy                    
Puh: 050 594 4085, email: patrik.puskala@autoklinikka.fi

Rickhard Jung, Autoklinikka Partner Kolarikorjaamo Jung Rickhard
Puh: 040 525 7971, email: tammisaari@autoklinikka.fi

Kalle Norri, Autoklinikka Partner, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: 0500 590 316, email: kalle.norri@autoklinkka.fi

www.autoklinikka.fi

Autoklinikka laajenee Pietarsaareen

$
0
0

Autoklinikka vahvistaa valtakunnallista palveluverkostoaan, kun Pietarsaaren Kolarikorjaus liittyy Autoklinikka Partner -verkostoon elokuussa. Partner-ketjun ulottaminen paikkakunnille, joilla ei ole Autoklinikan omia korjaamoja, on osa yhtiön strategiaa pirstaleisen autokorjaamoalan eheyttämiseksi ja yhtenäisen palveluverkoston kasvattamiseksi koko maahan.

Suomen suurimmaksi vauriokorjaamoketjuksi kasvanut Autoklinikka-yhtiöt laajenee uuden kumppanikorjaamon myötä Pietarsaareen. ”Olemme ylpeitä saadessamme jo vuosikymmeniä toimineen Pietarsaaren Kolarikorjauksen mukaan verkostoomme jalkauttamaan Autoklinikan laatulupausta”, Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskala sanoo. ”Yhteistyöverkostomme vauriokorjaamot pääsevät hyödyntämään brändimme vahvuuksia ja saavat myös uutta asiakaskuntaa leasing- ja vakuutusyhtiöiden suosiessa laadukkaita, luotettavia ja laajan verkoston omaavia palveluntarjoajia.”

60-luvun lopulla perustetun Pietarsaaren Kolarikorjauksen omistajat Heikki ja Pekka Övermark näkevät kumppanuuden luontevana ja arvokkaana. ”Meillä on aina panostettu asiakaspalveluun ja työn laatuun, joten Autoklinikan arvot osuvat omiemme kanssa hyvin yksiin”, Heikki Övermark sanoo. ”Partneruus tuo toimintaamme entistä enemmän vakautta ja takaa pääsyn tehokkaaseen yhteiseen hankintaverkostoon.”

Autoklinikka Partner -ketjun jäsenet jatkavat edelleen yksityisinä yrityksinä, mutta tulevat laatulupauksen täydentämiseksi saamaan yhtenäisen Autoklinikka-ilmeen sisustukseen, julkisivuun ja henkilökunnalle. Myös koulutukseen panostetaan, sillä Autoklinikka kiinnittää kaikissa toimipisteissään erityistä huolta asiakaspalvelunsa ja -viestintänsä korkeaan tasoon.

”Olemme lyhyessä ajassa tehneet useita yrityskauppoja, mutta myös yhteistyöverkostomme kasvattaminen palvelee niin autoilijoita kuin yritysasiakkaitamme. Haluamme Autoklinikalla rakentaa aidosti valtakunnallisen verkoston, jossa asiakas saa tutkitusti alan parasta palvelua”, Puskala selittää.

Pietarsaaren lisäksi Autoklinikka Partner -verkosto laajenee elokuun aikana Tammisaareen ja Saloon. Uusien liikkeiden myötä kumppaniverkosto toimii jo 15 paikkakunnalla.


Yhteystiedot

Patrik Puskala, toimitusjohtaja, Autoklinikka-yhtiöt Oy                    
Puh: 050 594 4085, email: patrik.puskala@autoklinikka.fi

Heikki Övermark, Autoklinikka Partner Pietarsaaren Kolarikorjaus
Puh: 040 584 8538, email: pietarsaari@autoklinikka.fi

Kalle Norri, Autoklinikka Partner, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: 0500 590 316, email: kalle.norri@autoklinkka.fi

www.autoklinikka.fi

Uusien autojen ensirekisteröintien kasvu jatkuu – dieselautojen suosio on Suomessa vakaata

$
0
0

Heinäkuussa ensirekisteröitiin 8 848 uutta henkilöautoa, joka on 6,0 prosenttia viime vuoden heinäkuuta enemmän. Heinäkuun loppuun mennessä uusia henkilöautoja on rekisteröity 73 294, mikä on 0,7 prosenttia viime vuotta vähemmän. Rekisteröintien määrä kääntyi toukokuussa kasvuun ja on vähitellen saavuttamassa viime vuoden tason. Määrän on syksyn aikana ennakoitu jatkavan kasvuaan viime vuoteen nähden.  

Uusia pakettiautoja on tammi-heinäkuussa rekisteröity 24,0 prosenttia viime vuotta enemmän. Pakettiautoja rekisteröitiin heinäkuussa 894, joka on 14,6 prosenttia viime heinäkuuta enemmän. Kuorma-autoja ensirekisteröitiin heinäkuussa 218, mikä on 18,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Uusia kuorma-autoja on tammi-heinäkuussa rekisteröity 7,3 prosenttia viime vuotta enemmän. Yli 16 tonnin kuorma-autoja on ensirekisteröity tänä vuonna 2 090, joka on 13,8 prosenttia viime vuotta enemmän.

Uusia linja-autoja on tammi-heinäkuussa rekisteröity 232, joka on lähes sama määrä kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Uusia linja-autoja rekisteröitiin heinäkuussa 31.

Dieselautojen osuus ensirekisteröinneistä on vakaa

Uusista tänä vuonna käyttöön otetuista henkilöautoista kolmannes on dieselkäyttöisiä. Dieselkäyttöisten henkilöautojen suosio on Suomessa ollut viime vuosina vakaata. Viime vuonna dieselkäyttöisten henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 33,2 prosenttia ja kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 32,7 prosenttia. Paketti-, kuorma- ja linja-autot ovat yli 99-prosenttisesti dieselkäyttöisiä. Suomessa dieselkäyttöisten ajoneuvojen osuus on selvästi Euroopan keskitasoa pienempi. Vuonna 2015 noin puolet Euroopassa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli dieselkäyttöisiä. Esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa ja Ruotsissa uusista vuonna 2016 käyttöön otetuista henkilöautoista hieman yli 50 prosenttia oli dieselkäyttöisiä.

Dieselmoottorien merkitys hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä on tärkeä, koska ne ovat noin viidenneksen bensiinimoottoreita energiatehokkaampia. Syyskuun alusta vaiheittain voimaan astuvat päästöjen mittaustapaa koskevat muutokset leikkaavat erityisesti dieselkäyttöisten henkilö- ja pakettiautojen hiukkas- ja typen oksidi -päästöjä. Uudet mittaustavat kuvaavat aiempaa paremmin todellisessa liikennetilanteessa syntyviä päästöjä ja uusimpien Euro 6 -normien alittaminen edellyttää dieselajoneuvoilta yhä kehittyneempää pakokaasujen puhdistusteknologiaa.

Sähkö- ja hybridiautojen suosio selvässä kasvussa

Ladattavien hybridiautojen ja täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on jatkanut kasvuaan myös vuoden toisella neljänneksellä. Tammi-kesäkuussa ensirekisteröitiin 1 013 ladattavaa hybridiajoneuvoa ja 272 täyssähköautoa. Viime vuonna vastaavana ajankohtana ladattavia hybridiautoja rekisteröitiin 572 ja sähköautoja 112. Hybridiautoja, joissa ei ole latausominaisuutta, on tammi-kesäkuussa rekisteröity 4 435, joka sekin on lähes kaksi kertaa enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Alkuvuonna rekisteröidyistä henkilöautoista jo noin 7 prosenttia oli sähkö- tai hybridiautoja.

Auto- ja liikennealan järjestöt toteuttivat kesä-heinäkuun vaihteessa kyselyn, jolla kartoitettiin autoilun ja liikkumisen tulevaisuudennäkymiä. Myös kyselyn tulosten mukaan sähkö- ja hybridiautot kiinnostavat kuluttajia. Lähes puolet vastanneista oli kiinnostunut täyssähköauton ja jopa 70 prosenttia ladattavan hybridiauton hankinnasta. Sähköautojen hankintaa jarruttaa ensisijaisesti niiden keskimäärin 20–60 prosenttia vastaavankokoista polttomoottoriautoa korkeampi hinta sekä epävarmuus latauspaikkojen saatavuudesta ja toimintasäteen riittävyydestä.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Pekka Rissa, Autoalan Keskusliitto ry, puh. 0500 417 300, pekka.rissa@akl.fi

toimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ry, puh. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi

Kamuxille lisää tilaa Vantaalla - Airportin myymälä laajenee

$
0
0

Kamux Vantaa Airport laajenee elokuun alussa, kun vanhan tilan yhteydessä oleva uusi ja
remontoitu tila otetaan käyttöön. Laajennuksen avulla Kamux pystyy palvelemaan asiakkaitaan
pääkaupunkiseudulla entistä paremmin, sillä laajennettuun myymälään mahtuu hyvä valikoima
autoja.


Lisäneliöt käytössä elokuussa


Remontoitu laajennusosa otetaan käyttöön elokuussa. Laajennus on 1 300 neliömetrin suuruinen.
Kaikkiaan Vantaa Airportissa on tilaa nyt 3 600 neliötä. Samalla Kamux saa käyttöönsä lisää
ulkotilaa.


- Tartuimme tilaisuuteen laajentaa toimintaamme Vantaalla, sillä asiakkaat ovat löytäneet
lentokentän läheisyydessä toimivan myymälän hyvin, maajohtaja Jussi Mäkinen kertoo.


Sekä henkilö- että hyötyajoneuvojen valikoimaa paremmin esille


Laajennus palvelee sekä henkilöautoista että hyötyajoneuvoista kiinnostuneita asiakkaita.
Valikoima saadaan paremmin asiakkaille esille. Asiakkaan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä vain
myymälässä esillä oleviin autoihin, vaan Kamuxin koko 3 000 auton valikoima on asiakkaan
ulottuvilla. Kamux siirtää autot joustavasti ja nopeasti asiakkaan lähimpään myymälään tai
kotiovelle saakka.


- Liiketilan kasvaessa Kamux pystyy palvelemaan asiakkaita entistä paremmin ja
monipuolisemmin. Suuri liiketila varmistaa ennen kaikkea sen, että yritys pystyy
laajentamaan autovalikoimaansa pääkaupunkiseudulla entisestään, maajohtaja Jussi
Mäkinen sanoo.

Suomi isännöi MotoGP-osakilpailua vuonna 2019 KymiRingillä

$
0
0

Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Tapio Nevala (vas.), KymiRingin hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg, Dornan pääjohtaja Carmelo Ezpeleta ja KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjola iloitsevat alkavasta yhteistyöstä. Kuva: Jari Heikkilä

Suomi isännöi ratamoottoripyöräilyn MotoGP-osakilpailuja vuosina 2019-2023 KymiRing-radalla. Ajankohdan varmisti tänään MotoGP-sarjan promoottorin Dorna Sportsin johto vierailullaan Suomessa.

Sopimus MotoGP-osakilpailuiden järjestämisestä Suomessa on viisivuotinen. Kilpailut ajetaan Iitissä rakenteilla olevassa KymiRing-moottoriurheilukeskuksessa.

Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpeletan mukaan on ilo saada Suomi takaisin MM-kalenteriin.
”Me tulemme ehdottamaan Kansainväliselle Moottoriliitto FIM:lle, että Suomen MM-osakilpailu järjestetään vuonna 2019. Imatran MM-osakilpailusta on niin monta vuotta, joten olemme nyt hyvin ylpeitä saadessamme julkistaa tämän paluun MM-kalenteriin”, toteaa Ezpeleta.

”Suomi on ollut perinteinen moottoriurheilumaa. Sillä on ollut useita fantastisia ajajia ratamoottoripyöräilyn MM-tasolla aina Jarno Saarisesta Mika Kallioon. Suomalaiset ymmärtävät moottoriurheilun päälle ja uskon, että KymiRing tulee isännöimään monia upeita tapahtumia. Rata on todella hyvä, se on nopea, mutta turvallinen”, Ezpeleta jatkaa.

KymiRingin hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Kari O. Sohlberg kommentoi tulevan MotoGP-osakilpailun saamista KymiRingille seuraavasti:

”MotoGP on eräs maailman seuratuimmista huippu-urheilusarjoista. Dorna Sportsin kanssa tehdyllä viisivuotisella sopimuksella on tavattoman suuri merkitys suomalaiselle moottoriurheilulle, eikä pelkästään urheilulle, vaan koko maallemme”, Sohlberg alleviivaa.

KymiRing 27.7.2017. Kuva: Ari Ollikainen

”Suomi on tunnettu maailmalla suurten kansainvälisten tapahtumien järjestäjänä. Esimerkiksi urheilupuolelta käy viime viikonvaihteessa järjestetty rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu, Neste Ralli. Hyvä maine, Imatran ajot sekä legendaariset urheilijat, lisättynä pitkäaikaisilla henkilökohtaisilla suhteilla, ovat varmasti olleet kovia faktoja Dornan tehdessä päätöstä Suomessa ajettavan MotoGP:n osalta”, Sohlberg jatkaa.

Suomen MM-osakilpailujen järjestelyt hoitavat yhdessä Kansainvälinen Moottoriliitto FIM, Dorna Sports, KymiRing Events ja Suomen Moottoriliitto.

Suomen MotoGP-osakilpailua saapuu paikan päälle katsomaan arviolta 100 000 ihmistä ympäri maailmaa. Televisiosta MotoGP-osakilpailuja seurasi kauden 2016 aikana

KymiRing 27.7.2017. Keskilouhos kaakkoon. Kuva: Ari Ollikainen

369 miljoonaa katsojaa 207 eri maassa. Pelkästään Facebookin kautta MotoGP-sarja saavutti vuoden 2016 aikana 4,5 miljardin tavoitettavuuslukemat. Sarjan nettisivuilla oli viime vuonna 235 miljoonaa verkkovierailua. Näin ollen television ja sosiaalisen median kautta Suomi saa MM-osakilpailun myötä huomattavaa näkyvyyttä ympäri maailman. Kilpailun taloudellinen vaikutus Etelä-Suomen alueelle arvioidaan merkittäväksi.

MotoGP:n maailmanmestaruussarjassa kilpaillaan kolmessa luokassa: MotoGP, Moto2 ja Moto3. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa on ajettu jo vuodesta 1949 lähtien. Kansainvälisen Moottoriliitto FIM:n myönnettyä MM-sarjan kaupalliset ja televisioinnilliset oikeudet Dorna Sportsille vuonna 1992, sarjan nimi muuttui MotoGP-sarjaksi. Kuluvana vuonna MotoGP-osakilpailu ajetaan 18 eri radalla 14 eri maassa Euroopassa, Aasiassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa.

Lisätietoja:
– Ignacio Sagnier, Director of Communications Department, Dorna Sports, ignaciosagnier@dorna.com
– hankejohtaja Timo Pohjola, KymiRing, puh. 0400 754 882
_ _ _

www.motogp.com
www.dorna.com
www.kymiring.fi

KymiRing-kuvagalleria

Teksti: KymiRing Tiedotus

Viikonloput tärpit: Elokuu aloitetaan vauhdikkaasti sekä SM- että MM-rintamilla

$
0
0

Elokuun ensimmäinen viikonloppu päräytetään käyntiin ratamoottoripyöräilyn, kartingin, speedwayn, pienoisautoilun sekä watercrossin SM-taistoilla. MM-tasolla palataan kesätauolta MotoGP:n sekä ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan osalta.

Kimi Patova. Kuva: Kallio Racing

Road Racingin SM-sarja jatkuu Alastaron moottoriradalla MM-kuskien johdolla

Road racingin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu järjestetään viikonloppuna Alastaron moottoriradalla. Alastaron osakilpailu ajetaan sekä Suomen että Viron mestaruussarjojen yhteisenä kisana, näin ollen kansallista kärkeämme haastavat radalla kaikki Viron kärkikuskit. Viikonloppuna molempien päivien kisalähdöissä mittaa toisistaan ottavat yli 130 kuljettajaa ja mukana ovat muun muassa Kallio Racingin MM-sarjan kuljettajat Niki Tuuli, Kimi Patova ja Sheridan Morais.

Lauantai 5.8.
Kaikkien luokkien aika-ajot klo 9.00 alkaen ja finaalit klo 13.00 alkaen.

Sunnuntai 6.8.
Warm Up klo 10.00 alkaen ja finaalit klo 13.00 alkaen.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/mm-vauhtia-alastaron-moottoriradalla-viikonloppuna/
Linkki kilpailun sivulle: www.wcrc.fi

La-su 5.-6.8. Road Racing, SM, Suomen Cup, Kansallinen, Alastaro
Jarno Saarisentie, 32560 Virttaa

Kartingin SM-pisteistä mitellään viikonloppuna Kouvolassa. Kuva: AKK/Hannu Rainamo

Kartingin SM-sarja kolmas osakilpailu ajetaan Kouvolan Tykkimäellä

Tänä viikonloppuna kartingin SM-sarjan näyttämönä toimii pyöreitä vuosia täyttävä Kouvolan Tykkimäki Circuit. SM-sarjapisteistä ajetaan kolmessa eri luokassa, kun lähtöviivalle viikonlopun aikana asettuu kuljettajia niin OK-Junior-, OK- ja KZ2-luokista.

Viikonlopun aikataulu lauantaille ja sunnuntaille:
Warm Up klo 9.30
Palkintojenjako klo 18.00

Kouvolan SM-osakilpailuun on yleisölle vapaa pääsy.

La-su 5.-6.8. Tykkimäki Karting SM, Kouvola
Tehontie 47 45200 Kouvola

Kuva: Valtteri Eklund

Pienoisautoilua Raisiossa

Raisiossa kilpaillaan lauantaina FinTrack Tourin kauden seitsemäs SM-osakilpailu. Kilpailu starttaa lauantaina aamulla klo 8.00.

La 05.08. Pienoisautoilu, FTT VII / SM, Raisio
Kisakatu 1, Raisio

Porin Nopea Racingin Timo Lahti ja Jari Mäkinen. Kuva: Matias Hirsimäki

Taistelu speedwayn SM-liigan mestaruuksista jatkuu Hyvinkäällä

Speedwayn SM-liigan syyskierros starttaa lauantaina Hyvinkäällä. Radalla nähdään tällä kertaa todella mielenkiintoinen kuljettajakaarti, kun mestaruustaistelu alkaa kiihtyä kohti syksyä.

Ottelu alkaa Vauhtipuiston radalla ajajaesittelyllä kello 13.00.

Kokoonpanot:

Sand Blowers: 1) Marko Hyyryläinen, 2) Timi Salonen, 3) Janne Nyman, 4) Toni Hyyryläinen.
Porin Nopea Racing: 1) Timo Lahti, 2) Jari Mäkinen, 3) Henri Ahlbom, 4) Teemu Lahti.
Ankkurit: 1) Aaron Summers AU, 2) Jesse Mustonen, 3) Niklas Säyriö, 4) Nike Lunna.
Wasamat 17″: 1) Alexander Edberg SE, 2) Jooa Partanen, 3) Niko Siltaniemi, 4) Aarni Heikkilä.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/timo-lahti-summers-edberg-ja-lunna-hyvinkaalle

La 05.08. Speedway, SM, Ottelu 6: Sand Blowers-Porin Nopea Racing-Ankkurit-Wasamat 17″
Hyvinkään Vauhtipuisto, Hikiäntie 1508, 05820 Hyvinkää

Ivalossa EM-tittelin voittanut Morten Blien sekä Sodankylän Moottorikerhoa edustava, SM-luokan pisteissä toisena oleva Olli Magga (440). Kuva: Kimmo Kaltiokumpu

Sodankylän watercrossin SM-osakilpailussa odotetaan yli 120km-tuntinopeuksia 

Watercross-kausi kääntyy jälkimmäiselle puoliskolle Sodankylässä lauantaina. Kitisen joella kilpaillaan neljässä eri luokassa: Watercross Open (SM-luokka), Watercross 600, Watercross Harraste sekä Kiihdytys Open.

Odotettavissa on, että kärkipään kelkat kiihtyvät 201 metrin radalla yli 120km/h:n nopeuksiin. Yhteensä kilpailijoita on ilmoittautunut neljään luokkaan yli 60.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/sodankylassa-ajetaan-watercrossin-sm-sarjan-kolmas-osakilpailu-lauantaina

La 05.08. Watercross, SM, Kansallinen, WC: Open, Harraste, alle 600 Kiihdytys: Unlimited
Nilimellanranta, Kelukoskentie 5, 99600 Sodankylä

MM-kilpailut

Maaliskuussa 16 vuotta täyttänyt Patrik Pulkkinen on koko MotoGP-sarjan nuorin kuljettaja. Kuva: Saxoprint Peugeot

Pulkkinen ja Ajo Motorsport innolla kesälomalta MM-taistoon

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja palaa kuukauden kestäneeltä kesätauolta, kun vuorossa on kauden kymmenes osakilpailu, joka ajetaan Tshekkien Brnon radalla. Moto3-luokassa kisaava 16-vuotias Patrik Pulkkinen on viettänyt kesätauon ahkerasti treenaamalla ja palaa intoa puhkuen mukaan MM-areenoille. Aki Ajon Moto3-tiimin kuljettajat ovat sijoilla 16 (Bo Bendsneyder) ja 19 (Niccolo Antonelli), mutta Moto2-luokassa tiimi on mitalissa kiinni, kun Portugalin Miquel Oliveira on tällä hetkellä kolmantena. Osan kautta syrjässä loukkaantumisen takia ollut Brad Binder on sijalla 17.

MotoGP-sarjan osakilpailut Suomessa näyttää maksullinen C More -kanava.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/pulkkinen-kayttanyt-motogp-sarjan-kesaloman-tehokkaasti
Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/aki-ajo-kymiringin-motogp-osakilpailu-on-mahtava-uutinen-koko-suomen-kansalle

5.-6.8. MotoGP MM, Tshekki, Automotodrom Brno


Niclas Grönholm. Kuva: GRX/McKlein

Rallicrossin MM-karavaani suuntaa Kanadaan

Rallicrossin MM-kauden kahdeksas osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kanadan Trois-Rivieresissa. MM-sarjan suomalaiskaksikko Toomas Heikkinen sekä Niclas Grönholm nähdään varmasti taistelemassa tiukasti finaalipaikoista. Kilpailu käynnistyy lauantaina alkuerillä ja finaalit on vuorossa sunnuntaina.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/niclas-gronholmin-rallicrosskausi-jatkuu-kanadassa

4.-6.8. Rallicross MM, Trois-Rivieres, Kanada

Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen. Kuva: Mark Walters

Päivärinta ja Kainulainen palaavat kesälomalta MM-jahtiin

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen hallitseva maailmanmestarit Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen palaavat tositoimiin kuukauden mittaiselta kilpailutauolta, kun sivuvaunujen MM-sarja, Superside-sarja jatkuu viikonloppuna Hollannin Assenissa.

Sivuvaunujen MM-kausi lähestyy Assenissa päätöstään ja suomalaiskaksikon realistinen tulos tältä kaudelta näyttäisi olevan MM-hopea. Sivuvaunujen MM-kärki, brittiläinen veljespari Ben ja Tom Birchall on ajanut kuluvalla kaudella voitosta voittoon, eikä brittiparin taltuttaminen liene helpottunut kesätauon aikanakaan. Superside-sarjan päätöskilpailut kaasutellaan syyskuun alussa Kroatian Rijekassa.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/paivarinta-ja-kainulainen-palaavat-kesalomalta-mm-jahtiin

6.8. RR Sivuvaunut MM, Assen, Hollanti

Gaultier Paulin on nyt MM-pisteissä sijalla neljä. Kuva: Ice One Racing

Räikkösen tiimi taistelee MM-mitalisijoituksesta Belgiassa

Motocrossin MM-sarja kauden 14:s osakilpailu ajetaan viikonloppuna Belgian Lommelin radalla. Kimi Räikkösen omistama Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing -tiimi taistelee vahvasti MXGP-luokan MM-mitalista, kun jäljellä on kuusi MM-osakilpailua. Suomalaistallin ranskalaiskuljettaja Gaultier Paulin on neljäntenä, vain pisteen päässä MM-pronssista. Saksan Max Nagl on seitsemäntenä ja Britti Max Anstie sijalla 12.

Lisätietoa ja maksullinen liveseuranta: www.mxgp.com 

5.-6.8. Motocross MM, Belgia, Lommel

Kansalliset kilpailut
05.08. Jokkis, JM-Kalajoki 2 (Seniorimestaruus), Kans., Isokallion JM-rata
05.08. Cross Country, Kansallinen, Otava, Mikkelin MK
05.08. Jokkis, Karvia-Päivä JM, Kansallinen, Karvian moottorirata
05.08. Road Racing. Kansallinen, Mopoendurance 6h. Alavudenseudun MP
05.08. Karhunkaatoajot JM 2017, Kansallinen, Kuusamo
05.08. Rata-ajo, PRCF Sports Cup osakilpailu #4/2017, Ahvenisto
05.08. Rallisprint, Radio Sandels Future cup, Lapinlahti
05.08. Jokkis, 4, XXI Vesannon OP JM, Kans., Aluemest., Suonenjoki
5.-6.8. KartingStore.fi, Haaralankangas, Kansallinen, Jämsä
5.-6.8. Rata-ajo, Vauhtiajot, Kansallinen, Seinäjoki
06.08. Rallisprint, Radio Sandels Future cup, Lapinlahti
06.08. Karting, SavoCup Joensuu, Harjoituskilp., Ylämyllyn karting-rata
06.08. Karting, Ulvilan Päivän Kisa, Kans., Ulvilan FK-rata
06.08. Jokkis, Haapaveden Autovaraosa JM, Kans., Korkatin Moottorirata
06.08. Jokkis, Särkiniemen Moottorirata, Kans., Lappajärvi
06.08. Jokkis, Koniwatit Valloillaan, K, Aluemestaruus, Kotkan MU-keskus
06.08. Jokkis, Seurakilpailu, Mäntyharjun Moottoriurheilukeskus, Ruotimo
06.08. Jokkis, Someron Säästöpankki JM, K, Aluemestaruus, Somero

---

Myös muun muassa nämä artikkelit ova vapaasti käytettävissänne:

Moottoriurheilu.tv/aki-ajo-kymiringin-motogp-osakilpailu-on-mahtava-uutinen-koko-suomen-kansalle
Moottoriurheilu.tv/11-vuotias-suomalainen-kaasutteli-motocrossin-mm-vitoseksi


MotoGP-osakilpailu jättipotti myös Suomen turismille ja tunnettuudelle

$
0
0
Suomen eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpeleta kättelivät yhteistyön merkiksi Helsingin Musiikkitalolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Kuva: Jari Heikkilä

Keskiviikkona julkaistu uutinen Suomen MotoGP-osakilpailusta levisi kulovalkean lailla ympäri maailman tavoittaen miljoonia ihmisiä alle vuorokaudessa.

Suomi tulee isännöimään ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailua viiden vuoden ajan vuodesta 2019 lähtien. Tapahtuma tulee tuomaan vuosittain arviolta 100 000 katsojaa paikan päälle Iitissä sijaitsevalle KymiRingille, joten kilpailulla on konkreettinen vaikutus myös Helsingin, Lahden ja Kouvolan alueen matkailutoiminnalle.

MM-osakilpailun saamisella maahamme on kuitenkin laajempi ja välittömämpi merkitys, sillä keskiviikkona julkaistu uutinen saavutti muutamassa päivässä miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Pelkästään MotoGP-sarjan Facebookin kautta artikkeli Suomen palaamisesta MM-kalenteriin sekä siinä ollut esittelyvideo Helsingin, Lahden ja Kouvolan alueesta tavoitti 1,5 miljoonaa ihmistä. Uutinen on kiinnostanut laajasti myös kansainvälistä mediaa, joka on keskiviikosta saakka julkaissut ahkerasti tietoa Suomen osakilpailusta.

– Ei tällaisia maailmanlaajuisia tavoitettavuuslukemia ihan helpolla saavuteta. Ei puhuta pienistä summista, jos vastaavan näkyvyyden olisi halunnut ostaa Suomen matkailulle, naurahtaa Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.

Osa tästä kuskinelikosta tullaan varmasti näkemään Suomen MM-osakilpailun viivalla. Vasemmalta Kimi Patova (SuperSport 300 MM), Niki Tuuli (SuperSport 600 MM), Peetu Paavilainen (Red Bull Rookies Cup), Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala ja Patrik Pulkkinen (Moto3 MM). Kuva: Nita Korhonen


Nevala on erittäin tyytyväinen Dorna Sportsin vierailun antiin sekä julkistettuun uutiseen Suomen viisivuotisesta kilpailusopimuksesta Dornan kanssa.

– Kansainvälisillä kilpailuilla on erittäin suuri merkitys lajeillemme. Ne ruokkivat uusia innokkaita moottoriurheilun pariin ja tarjoavat kuskeillemme oivan mahdollisuuden päästä näkemään kansainvälistä meininkiä. Kyllä keskiviikon tilaisuudessakin huomasi, miten Dornan pääjohtaja Carmelo Ezpeleta oli kiinnostunut nuorista RR-lupauksistamme ja vaihtoi heidän kanssaan muutaman sanan. Dornallekin on tärkeää, että MM-sarjassa on suomalaisia ajajia, kun Suomen osakilpailu taas palaa MM-kalenteriin lähes 40 vuoden jälkeen, Nevala toteaa.

KTM:n testikuljettajana tällä kaudella toiminut Mika Kallio odottaa innolla pääsevänsä kisaamaan vihdoin kotiyleisön edessä joko tehdaskuljettajana tai villin kortin kuskina. Kuva: Nita Korhonen

Myös Suomen urheiluministeri Sampo Terho korosti Dornalle antamassaan virallisessa lausunnossa Suomen osakilpailun merkitystä:

– MotoGP-osakilpailulla tulee olemaan fantastinen merkitys sekä taloudellisesti että näkyvyyden kannalta koko maalle ja alueelle, Terho totesi.

Televisiosta MotoGP-osakilpailuja seurasi kauden 2016 aikana 369 miljoonaa katsojaa 207 eri maassa. Pelkästään Facebookin kautta MotoGP-sarja saavutti vuoden 2016 aikana 4,5 miljardin tavoitettavuuslukemat. Sarjan nettisivuilla oli viime vuonna 235 miljoonaa verkkovierailua.

Katso maailmanlaajuiseen levitykseen lähtenyt Suomen MotoGP-osakilpailun esittelyvideo haastatteluineen täältä.

Teksti: KymiRing Tiedotus

Tuuli ja Kuparinen päivävoittoihin Alastarolla

$
0
0

 

Superstock 600 -luokassa voittoon ajoi Niki Tuuli. Kuva: Road Racing SM-sarja tiedotus

Alastaron moottoriradalla tänä viikonloppuna ajettava road racingin SM-sarjan kolmas kisaviikonloppu pyörähti vauhdikkaasti käyntiin. Muutamasta pienestä sadekuurosta huolimatta ensimmäinen kilpailupäivä sujui hyvin ja tarjosi vauhdikasta kilpa-ajoa.

Rata säilyi koko ajan käytännössä kuivana, joten SM-lähdöissä yleisölle tarjoiltiin huippuvauhtia.

Superstock 600 -luokassa kovin ennakkosuosikki Niki Tuuli oli heti aamusta nopeana. Mies kellotti yli kahden sekunnin pohja-ajan aika-ajossa, eikä kisalähdössäkään ollut voittajasta epäselvää.

Tuuli kertoi erän jälkeen, että kisasäätöihin saatu uusi pyörä auttoi saamaan tutusta vauhdista kiinni. Alkukauden palvellut kilpuri oli jo sen verran kulunut, että Tuuli sanoi luottamuksen menneen sillä ajamiseen. Nyt uudella pyörällä mies kertoi saaneensa rytmin ja varmuuden takaisin. Tuuli kertoi odottavansa innolla kahden viikon kuluttua Saksassa ajettavaa MM-osakilpailua. Siellä alkukauden hyvä vauhti pitäisi taas olla hyppysissä.

Niki Tuulin takana kakkossijasta kävivät kovan kamppailun Felix Nässi ja Aki Valkila. Nässi vei lopulta kakkossijan ruutulipun heiluessa.

Superbike-luokassa Eeki Kuparinen teki pitkästä aikaa kilpailuvisiitin pääsarjastaan Espanjan mestaruussarjasta. Kuparinen ajoi miltei sekunnin pohjat aika-ajossa ja johti myöskin kisalähdön startista maaliin asti.

Kuparisen viedessä letkaa, hänen takanaan taistelivat ankarasti Ville Valtonen ja Martin Pärtelpoeg lähdön kakkospaikasta. Valtonen onnistui lopulta ohittamaan Pärtelpoegin ja vei erän kakkossijan uutteran taistelun päätteeksi.

Road racingin SM-kilpailujen tutun kaavan mukaisesti molempina kisapäivinä ajetaan useiden eri luokkien kilpalähdöt. Eri luokkien täydelliset tulokset, sekä aika-ajojen tulokset löytyvät osoitteesta: www.race-monitor.com/Results/Race/59211

Kilpailut jatkuvat huomenna sunnuntaina Alastaron radalla. Ensimmäinen kisalähtö starttaa kello 13.00.

Teksti: Sami Salonen

Road racingin SM-sarja jatkui sateisessa kelissä - norjalaisjuhlaa Sodankylässä

$
0
0

Sade sekoitti pakkaa road racingin SM-osakilpailussa Alastarolla

Felix Nässi. Kuva: Road Racing SM-sarja tiedotus

Road racingin kauden kolmas SM-viikonloppu ajettiin Alastaron moottoriradalla. Eilen kilpalähdöt päästiin ajamaan kuivalla radalla, mutta tänään edessä oli vesikeli. Päivä aukesi vielä poutaisena, mutta päivän edetessä taivaalta tihkutti vettä tihenevällä tahdilla.

Eilen superbike-luokan voittoon vahvalla esityksellä ajanut Eeki Kuparinen jätti tämän päivän lähdön väliin. Espanjan mestaruussarjaan keskittyvä, vain pikavisiitille SM-sarjaan poikennut Kuparinen ei ollut ottanut sadekelin renkaita mukaan. Näin ollen märälle radalle ei kannattanut edes lähteä kokeilemaan.

Luokan voittoon ajoi Magnus Collin. “Mankka” on tunnetusti nopea sadekelillä, eikä mies tänäänkään jättänyt arvailuille varaa. Sadekelin spesialisti pisteli selvästi kovimmat kierrosajat koko porukasta ja suorastaan pujotteli tiensä letkan keskivaiheilta kärkipaikalle. Vielä viimeistä edelliselle kierrokselle lähdettiin Ville Valtosen johdolla, mutta Collin pyyhkäisi Valtosesta ohi kuin tuulispää ja vei nimiinsä jälleen yhden sadekelin kisan. Ville Valtonen siis lähdön kakkonen ja Jan Kopponen kolmas. Supebike B-luokan voiton vei Petri Harju.

Superstock 600 -luokkaa kaikissa osakilpailuissa hallinnut Niki Tuuli joutui jättämään tämän päivän kilpailun ajamatta kuumeen takia.

Voiton lopulta nappasi eilen toiseksi ajanut Felix Nässi. Kärkipaikkaa piti pitkään hallussaan Nässin kanssa eilen kovan taistelun käynyt Aki Valkila. Pieni ajovirhe kuitenkin kostautui, joten Nässi pääsi tuikkaamaan ohi ja karkuun Valkilalta. Kolmanneksi ajoi Vertti Takala, joka teki siinäkin mielessä hienon kisasuorituksen, että nappasi samalla B-luokan voiton. Takalan taakse jäi kisassa tukku nimekkäitä A-luokan kuljettajia.

Eri luokkien täydelliset tulokset sekä aika-ajojen tulokset löytyvät osoitteesta: www.race-monitor.com/Results/Race/59211

Teksti: Sami Salonen

Vaihtelevat sääolosuhteet värittivät kartingin SM-sarjan kolmatta osakilpailua Kouvolassa

Henri Kokko oli Kouvolassa oivassa ajovireessä. Kuva: AKK/Outi Talikka

Viikonloppuna Kouvolassa Tykkimäki Circuitilla ajettu kartingin SM-sarjan kolmas osakilpailu oli sääolosuhteiden puolesta vaihteleva ja sitä myöden haastava. Etenkin lauantaina kesken lähtöjen auringonpaisteesta vesisateeksi ja takaisin muuttunut sää aiheutti tiimeille päänvaivaa säätöjen kanssa. Vaihtelevasta säästä huolimatta ennakkoon kovimmat kilpailijat pitivät pintansa myös Kouvolassa.

Kouvolan osakilpailun kilpailunjohtaja Juha Ahonen oli vaihtelevasta säästä huolimatta viikonloppuun hyvin tyytyväinen.

– Kaiken kaikkiaan viikonloppu meni todella onnistuneesti. Suurin haaste sadekelillä on saada kilpailun aikataulu pitämään, mutta siltäkin osin selvittiin varsin hyvin.

KZ2-luokassa lauantaina ajettiin harjoituksia ja sunnuntaina ajettiin sarjapisteitä. Radalla kovinta vauhtia esitti sarjajohtaja Henri Kokko (MonakoFK) ollen ensimmäisessä finaalissa toinen ja toisessa finaalissa ensimmäinen.

– Saimme aika-ajoissa ajettua pohjat kuivalla säällä, mutta märällä oli säätöjen kanssa hakemista. Ensimmäisessä finaalissa tipuin keulilta toiseksi, kun vettä alkoi sataa kunnolla kilpailun lopussa. Toisessa finaalissa alussa jouduin ajamaan vähän peittolinjaa, mutta kilpailun edetessä sain tehtyä pienen eron toisena tulleeseen, jonka jälkeen pääsin ajamaan rauhassa omaa ajoa, Kokko kertasi.

OK-luokassa Kouvolan osakilpailu oli lähes täydellinen toisinto Oulun osakilpailusta voittajan osalta. Koko viikonlopun tahtipuikkoa radalla heilutti Juho Valtanen (PFKK) voittaen kaikki lähdöt lauantain aika-ajoja lukuun ottamatta. Lauantain aika-ajoissa Valtanen kaasutteli sijalle 12.

– Sunnuntain finaalissa kilpailu oli todella tiukkaa. Oma vauhti ei ollut kovin hyvää ja jouduin peittelemään, ettei muut päässeet ohi. Muuten oli kyllä hyvä viikonloppu, Valtanen pohti.

Myös loppukaudella Valtanen pyrkii säilyttämään hyvän vireensä.

– Sarjan viimeisestä osakilpailusta Lahdesta lähdetään hakemaan tasaisia suorituksia, joiden uskon riittävän Lahden osakilpailun ja siten koko sarjan voittoon.

OK-Junior -luokassa Kouvolan vaihteleva sää nosti uusia nimiä tulosluettelon kärkisijoille. SM-sarjan sijoituksissa ennen Kouvolan osakilpailua viidentenä majaillut Luka Nurmi näytti vauhtinsa ja nappasi kärkipaikat molempien kilpailupäivien finaaleista.

Kartingin SM-sarjan neljäs ja viimeinen osakilpailu ajetaan 19.-20.8. Lahdessa Pippon moottoriurheilukeskuksessa.

Teksti: Karting SM / Viestintä

Kuninkuusluokan voitto Norjaan Sodankylän watercrossissa

Pekka Vasara ohjastaa 2018-mallin 850 -kuutioista Lynxiä Open luokan kiihdytyksessä. Kuva: Jani Sipola

Watercross Sodankylä kilpailtiin ennätysyleisön edessä Nilimellan rannassa. Vesikelkkailun taitureita saapui seuraamaan yli 1300 katsojaa, mikä vaihtelevasta kelistä huolimatta täytti kisakeskuksen rannat tungokseen saakka. Watercross osoitti jälleen suosionsa Lapissa, sillä katsojien määrä vastaa 14,6 prosenttia koko kunnan väkiluvusta.

Kilpailu ajettiin neljässä eri luokassa. Aamupäivällä ajettiin päivän ainoa kiihdytysluokka, viritysasteeltaan vapaa Kiihdytys Open. Luokan voittoon ajoi huonosta lähdöstä huolimatta Marko Junttila. Janne Kallojärven ilokaasuilla varustettu nelitahtinen turbokelkka irtosi viivalta hyvin, mutta suoritus riitti lopulta toiseen sijaan. A-finaalin ja täten luokan kolmanneksi sijottui Norjasta, suoraan synnytyslaitokselta yötä vasten paikalle saapunut Morten Blien.

Watercross Alle 600 -luokan nopeimmaksi ajoi viime kesänä Tero Lokan nopeaksi opettamalla kelkalla Teppo Savukoski. Aki Pesonen ohjasti kymmenen vuotta kisakenttiä kalunneen kelkkansa luokan toiseksi. Nostopoijun irtoamisesta johtuen ensimmäiseltä kierrokselta keskeyttämään joutunut Simon Hetta sijottui kolmanneksi.

Harrasteluokan aika-ajossa koettiin massoittain upotuksia, kun 13 kuljettajasta vain viisi pysyivät pinnalla ruutulipulle asti. A-finaalissa meno jatkui entisellään, kun ainoa ruutulipun kelkkansa päältä nähnyt oli järjestävää kerhoa edustanut Jouni Vuontisvaara. Harrasteluokka osoitti paikkansa kesäkelkkailussa, sillä ensimmäistä kisaansa ajaneen Vuontisvaaran Watercross-ura jatkunee tulevissakin kisoissa. Sivumennen mainittakoon, että upotuksista huolimatta harrasteluokan finaali oli jännittävä, ja tarjosi yleisölle viihdykettä koko yrityksen edestä!

Päivän päättäneestä SM luokka Watercross Openin A-finaalista muodostui lopulta Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden jäsentenvälinen mittelö. Viivalle asettuivat Morten Blien, Pasi Leivo sekä hallitseva Suomen Cup -mestari Aki Pesonen. Heti lähdön jälkeen Pesonen ja Leivo törmäsivät toisiinsa, ja tilanteessa lyhyt tikku jäi Pesosen käteen. A-finaalia jatkoivat Blien ja Leivo, mutta Blienin etumatka osoittautui lopulta Leivonkin kaltaiselle kokeneelle kuskille liian suureksi. SM-luokan pisteet jaettiin siis järjestyksessä Blien, Leivo, Pesonen.

Sodankylän Moottorikerho haluaa kiittää paikalle saapunutta ennätysyleisöä, yhteistyökumppaneita, kilpailijoita sekä talkoolaisia hienosta kilpailusta.

Lopulliset tulokset löytyvät osoitteesta: www.sodmk.com

Teksti: Sodankylän moottorikerho

Kolea kesä tyrkkäsi suomalaiset kohti aurinkokohteita - lämpöön hakeutuminen näkyy nyt myös itse räätälöityjen matkojen syysmyynnissä

$
0
0

 

Kehno kesä ja kaipuu lämpöön näkyy nyt vahvasti myös itse räätälöityjen matkojen syysmyynnissä. Suomen johtavan nettimatkatoimiston ebookersin elo-syyskuun matkavarauksissa on aurinkokohteiden myynnissä selvä piikki vuotta aikaisempaan verrattuna. Esimerkiksi elo-syyskuun Mallorcan matkoja on ebookersilla varattu 84 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kroatian Splitin syysmatkoissa on niin ikään kasvua 46 prosenttia. Perinteisiä Espanjan Aurinkorannikon kohteita Malagaa, Fuengirolaa ja Torremolinosta on varattu runsaat 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Ebookersin markkinointipäällikön Leif Neuvosen mukaan aurinkokohteiden suosio selittyy pitkälti kehnolla kesällä.
“Kestosuosikkimme eli kaupunkikohteiden elo-syyskuun varaustilanne on hyvin samansuuntainen kuin vuotta aikaisemmin, mutta niin kutsuttujen takuuvarman auringon kohteiden myynnissä on selvä kasvutrendi”, Neuvonen sanoo.
“Tulkitsisin, että se selittyy pitkälti kolealla kesällä. Kun aurinkoa ja lämpöä ei ole saatu riittävästi kotimaasta, lämpö haetaan nopeaan tahtiin ulkomailta. Aurinkokohteiden matkavarauksia alkoikin tulla kiihtyvään tahtiin heti suomalaisten lomilta paluun yhteydessä heinäkuun lopulla ja elokuun alussa”, Neuvonen sanoo.

Kroatian Split on ebookersilla ohittanut suosiossa jo Aurinkorannikon.
“Aurinkorannikolla on suomalaisilla matkailijoilla pitkät perinteet ja siellä saa palvelua myös suomeksi. Splitin suosio puolestaan on kasvanut vuodesta toiseen ja sinne vetävät lumoavan kauniit rantamaisemat yhdistettynä historialliseen vanhaan kaupunkiin”, Neuvonen sanoo.
“Mallorca on tekemässä vahvaa paluutaan suomalaisten kestosuosikiksi ja sieltä matkailija löytää yhdistelmän hiekkarantoja ja idyllisiä pikkukyliä”, Neuvonen jatkaa.

Rattiraivoa liikenteessä: joka kuudes kertoo menettäneensä malttinsa vuoden aikana

$
0
0

Koulujen ja töiden alku näkyvät liikenteen vilkastumisena. Vilkkaassa liikenteessä tunteet saattavat kuumentua, kun kiire ja ruuhkat kasvavat. Noin kuudesosa suomalaisista on menettänyt malttinsa liikenteessä viimeisen vuoden sisällä, selviää LähiTapiolan teettämästä tutkimuksesta. Yhtä lailla noin joka viides kokee joutuneensa myös rattiraivon kohteeksi.

Kyselytutkimuksen mukaan eniten rattiraivon kokemuksia on nuorilla 15–24 -vuotiailla ja myös lapsiperheiden vanhempien maltti on koetuksella liikenteessä. Selvästi vähiten rattiraivon kokemuksia on iäkkäämmillä yli 65-vuotiailla.

- Yleisimmät syyt maltin menettämiseen liikenteessä ovat kiire sekä muiden tielläliikkujien aiheuttamat yllätykset, kun he eivät toimi sääntöjen mukaan tai odotetulla tavalla. Tunnekuohun vallassa kuskin keskittyminen herpaantuu ja aggressiivinen olotila voi johtaa äkkipikaisiin, huonoihin päätöksiin, toteaa LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

- Lääkkeet rattiraivoon ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiset. Tärkeintä on lähteä ajoissa ja jättää pelivaraa omaan matka-aikaan. Tällöin tietyöt tai muut yllättävät viivästykset eivät uhkaa aikataulua. Muiden virheistä hermostuminen ymmärrettävästi turhauttaa, mutta on hyvä muistaa, että me kaikki teemme joskus virheitä ja tämä pitää hyväksyä arjessa. Hyvään ennakoivaan ajamiseen kuuluu myös se, että varaudumme toisten virheisiin. Näin tilanteet eivät tule yllätyksenä eivätkä ne suotta nosta pulssia tai kiristä hermoja, Nieminen sanoo.

Koulujen alkaminen vaatii erityistä kärsivällisyyttä – LähiTapiola palkitsee vahingottomuudesta

Koulujen alun myötä monet lapset kulkevat ensimmäistä kertaa itsenäisesti liikenteessä. Lapsien kulkiessa liikenteen seassa tulee kuskin olla erityisen tarkkaavainen ja kärsivällinen. On tärkeää, että huomio on täysin ympäröivässä liikenteessä.

- LähiTapiola pyrkii osaltaan vaikuttamaan liikennekulttuuriin. Uudistunut liikennevakuutuksemme kannustaa suomalaisia yhä parempaan ja turvallisempaan ajamiseen. Maksimibonus on arvokas asia myös rahallisesti ja siitä kannattaa pitää kiinni, erityisesti huolellisen ajamisen avulla. Uudet autoilijat – joilla ei vielä ole maksimibonusta – palkitsemme vahingottomuudesta entistä nopeammalla bonuskertymällä, muistuttaa Nieminen.

LähiTapiola uudisti liikennevakuutuksena vuodenvaihteessa. Vakuutusuudistuksen taustalla on vuoden 2017 alussa voimaan tullut liikennevakuutuslain muutos.

Tutkimustiedot perustuvat LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen. Kantar TNS:n tekemä tutkimus toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi 1 007 iältään 15–74 -vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:
Markus Nieminen, johtava asiantuntija, liikenneturvallisuus, LähiTapiola vahinkovakuutus, 040 7466 107, markus.nieminen@lahitapiola.fi
Kyösti Knuuttila, viestintäpäällikkö, LähiTapiola, 040 183 5806, kyosti.knuuttila@lahitapiola.fi

Viewing all 4677 articles
Browse latest View live