Quantcast
Channel: Autot ja moottoripyörät - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 4672

Kolme isoa trendiä muuttavat suomalaisten autoilua – ajotyylin muutoksella suuri vaikutus

$
0
0

Yhä harvempi suomalainen kuolee tai loukkaantuu autoillessa, mutta yhä useampi kolaroi. Mitkä trendit ovat kehityksen taustalla?

- Suomalaisten autoilusta voidaan havaita kolme laajempaa liikennekulttuuria viime vuosikymmeninä muuttanutta trendiä, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Niemisen mukaan suomalaisten autoiluun ja liikenneturvallisuuteen vaikuttaa erityisesti autojen teknologinen kehittyminen, autoilun suosion vakaa kasvu ja ajotyylin muuttuminen.

- Isossa kuvassa kuolonkolarit ja vakavat loukkaantumiset ovat olleet jatkuvassa laskussa 1970-luvun alkuvuosilta alkaen, vaikka samaan aikaan autojen ja ajettujen matkojen määrä on kasvanut voimakkaasti. Tähän vaikuttaa erityisesti autojen turvatekniikan kehittyminen, Nieminen kertoo.

Niemisen mukaan viimeisen 20 vuoden aikana autojen turvatekniikassa on otettu kolme isoa loikkausta: ABS-jarrut, turvatyynyt ja autojen ajonvakausjärjestelmät. Lukkiutumattomien ABS-jarrujen yleistyminen uusissa autoissa 1990-luvulta alkaen on vähentänyt liukkaan kelin nokkakolareita ja tieltä suistumisia. Yhtä lailla turvatyynyt ovat olleet merkittävä autojen törmäysturvallisuuteen vaikuttava tekijä. Uusissa autoissa ovat yleistyneet 2000-luvun alkuvuosilta lähtien ajonvakautusjärjestelmät, jotka puuttuvat peliin renkaan menettäessä otetta tien pinnasta. Lisäksi auton korirakenteet ovat kehittyneet valtavasti muutaman vuosikymmenen aikana

- Vakavien loukkaantumisten määrään on ollut vaikuttamassa myös Suomessa turvallisempi ajokulttuuri. Kaahailu on mennyt jo hiukan pois muodista, vaikka nuoret miehet ovatkin edelleen yliedustettuina esimerkiksi ohitustilanteissa sattuvissa vahingoissa. Liikenteeseen on tullut perinteisempien arvojen rinnalle uusia, kuten rahallisiin säästöihin tähtäävä taloudellinen ajotapa ja päästöjen vähentäminen, Nieminen kertoo.

Suomalaisille sattuu aiempaa enemmän onnettomuuksia

Vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan kaikkien liikenteessä sattuvien onnettomuuksien määrä on kasvanut. Tähän vaikuttavat eniten autoilun kasvavat määrät. Lähes puolet kaikista liikennevahingoista sattuu vuosittain parkkipaikoilla.

- Parkkipaikkavahinkojen määriin vaikuttaa Suomessa suurten automarkettien yleistyminen. Autoilu parkkihalleissa ja jättisuurilla parkkipaikoilla on lisännyt parkkipaikoilla tapahtuvaa ajoa. Se näkyy väistämättä vakuutustilastoissa ja kolhuja sattuu, Nieminen toteaa.

Vakuutuksista korvataan vuosittain satoja tuhansia liikenteessä sattuneita vahinkoja:

  • Vuonna 2016 vakuutusyhtiön korvasivat liikennevakuutuksesta 99 573 liikennevahinkoa.
  • Kaikista liikenteessä sattuvista kolareista kuolemaan johtaa noin 250 onnettomuutta vuosittain.
  • Poliisin tietoon tulleita loukkaantumisia tapahtui tieliikenteessä 2017 kaikkiaan 5 570 ja vuotta aiemmin 5 911.
  • Liikenteen vahinkopiikit osuvat yleensä talvikuukausille. Sään muutokset, kuten lämpötilan vaihtelut nollan tuntumassa ja lumisade, näkyvät vahinkotilastoissa.
  • LähiTapiolan asiakkaille kaskovahinkoja kirjattiin vuonna 2017 noin 190 000 kappaletta. Kaskovakuutuksesta korvataan esimerkiksi parkkipaikalla syntyneitä vahinkoja, joiden aiheuttaja ei selviä sekä ajossa rikkoutuneita tuulilaseja.

Lisätietoja:
Markus Nieminen, johtava asiantuntija, liikenneturvallisuus, LähiTapiola vahinkovakuutus, 040 7466 107, markus.nieminen@lahitapiola.fi
Kyösti Knuuttila, viestintäpäällikkö, LähiTapiola, 040 1835 806, kyosti.knuuttila@lahitapiola.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 4672

Trending Articles